Hakutulokset

  1. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Eivät kyllä tuon tutkimuksen mukaan eroa kuin persuista ja demareista. Ja näistä persut ovat skaalassa keskellä ja demarit vihreistä oikealle. Toki vassarien äänestäjät voivat erota muusta vasemmistosta tietämykseltään, mutta ei tuo tutkimus sellaista tietoa anna.
  2. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Ennen sen syvällisempiä mutuiluja kannattaa huomioida että tuossa ko. tutkimuksessa nimenomaan ei havaittu mitään eroa vasemmiston ja oikeiston sijoittumisessa "tietämyskvartaaleihin", vaan kaikkien kvartaalien keskiarvoinen sijoittuminen oikeisto-vasemmisto-akselille oli käytännössä identtinen...
  3. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Tutkimuksesta on hyvä todeta että käsittääkseni siinä ei missään väitetä esim. vasemmistoliiton kannattajien olevan poliittisesti valveutuneempia kuin kokoomuksen. Tämä taitaa olla toimittajien omia älyttömiä johtopäätöksiä. Sivulta 12 voi todeta että mitään tilastollisesti merkitsevää eroa ei...
  4. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Käytännössä ihan samaa mieltä kanssasi. Kuitenkin korjauskertoimilla yritetään juuri korjata ihmisten raportoimaa puoluekannatusta enemmän todellista äänestyskäyttäytymistä vastaamaan. Nämä gallupit kaiketi ennustavat lähimmin tilannetta "jos vaalit pidettäisiin tänään". Ei tosiaan siis pidä...
  5. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Eikös gallupeissa kysytä mitä äänestit viimeksi tms., joten kyllä se äänestystodennäköisyys tulee korjauskertoimessa suurelta osin huomioitua.
  6. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Erotuksena toki se että Corbyn yhdisti vasemmiston Blairin porukkaa vastaan kun taas Rinteen ansiot... Niin. Onneksemme erotuksena myös se että näistä Corbyn on maalleen valtavasti Rinnettä vaarallisempi. Veikkaanpa Antin lopulta yllättävänkin nätisti myöntäilevän virkamiehiä ja varmaan...
  7. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Enhän minä tuollaista missään väitäkään. Suunnan muuttumiseen ei tarvita puoluetta, mutta puolue voi edesauttaa suunnanmuutosta. Tämä lähinnä kun joku puolue saa ns. omittua jonkun aiheen joka herättää riittävästi huolta/kannatusta/vastustusta kansalaisissa.
  8. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    No eiköhän se ole ihan päivänselvää että koska kansa ei kannata EU-eroa, ei mitään valtaisaa EU-vastaisuuden painetta ole. Sen sijaan Ruotsin esimerkkiä jatkaakseni mikäli muut puolueet eivät olisi rukanneet maahanmuuttopolitiikkaansa uusiksi, olisivat ruotsidemokraatit nousseet varmaankin...
  9. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Kyllä tuossa on aivan validi pointti joka on erinomaisesti nähtävissä ruotsin suurten puolueiden reaktiossa ruotsidemokraattien nousuun. Kyllä siellä oli pakko ottaa vakavasti ne kansalaisten huolet jotka johtivat ruotsidemokraattien äänestämiseen ja samaten kopioida teemoja jotka...
  10. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Tähän mielenkiintoiseen vaihtoon oli tarkoitus vastata jo tuoreeltaan, mutta jäipähän sitten roikkumaan. Molemmilla kirjoittajilla on pointti. Valtionvelan liika demonisointi on sekin typerää eikä rinnastaminen kotitalouteen toimi automaattisesti. Kuitenkin Cobolilla on vinha perä sanomassaan...
  11. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Persaukisuudesta puhuminen on tietysti liioiteltua mutta varmaan tuolla viitataan ihan siihen tosiasiaan että varallisuutta Suomessa on verrokkimaihin nähden aika vähänlaisesti kertynyt: https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_countries_by_wealth_per_adult Katson tässä keskiarvoa kun tarkoitus...
  12. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Tulos on tosiaan hyvin epäintuitiivinen. Onhan se hassua ajatella että Suomessa tarvitaan ihan yhtä iso otoskoko kuin Yhdysvalloissa tai Kiinassa, ja toisaalta sama kääntäen. Näin se kuitenkin menee. https://www.fsd.uta.fi/menetelmaopetus/paattely/paattely.html#otoksen Toinen (ja vaikeammin...
  13. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    No sanotaan nyt että olet sikäli oikeassa että tuo "ei mitään merkitystä" olettaa suuren populaation jota voidaan ilman käytännönmerkitystä kohdella loputtomana. Merkitystä siis on juuri pienen perusjoukon tapauksessa, kuten tuo 15000 esimerkki. Se taas että ero olisi huomattava, ei pidä...
  14. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Itse asiassa tuolla populaation koolla ei sinänsä ole mitään merkitystä. Virhemarginaalii ei riipu populaation koosta ja se kuvaa otoksen ja todellisuuden välistä epävarmuutta. Toki tuokin ymmärretään virheellisesti usein eikä huomioida luottamusvälin luonnetta. Oikeastihan luottamusväli (kun...
  15. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    @dana77 : Kiitos mielenkiintoisesta vastauksesta. Ylipäätään kiintoisa ja monimutkainen aihe. En ole kommenttieni kanssa liikkeellä "verot alas ja puretaan valtio" -agendalla (ainakaan tällä kertaa), vaan näkisin että kohtaanto on vääristynyt koska, täysin ymmärrettävästi poliittisen toiminnan...
  16. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Ping myös @Cobol. Alvin huomioiminen on mieletöntä ellei huomioida myös muita valtiolta saatuja etuja ja palveluita kuin tulonsiirtoja. Terveydenhuolto, kirjastot, neuvola, you name it kaikki maksavat ja usein vieläpä suhteessa käyttöön. Yle tilasi vastikään Tilastokeskukselta selvitykseltä...
  17. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Sen pidempään kaivelematta alkuun vaikkapa tästä: Keskiluokka maksaa paljon veroja mutta on silti nettosaaja edit: Lisää lihaa luiden ympärille: Näin hyvinvointivaltio tasoittaa tuloeroja – tulonsiirrot jopa 75 prosenttia bruttotuloista ”Vain 30 prosenttia kotitalouksista maksaa...
  18. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Itse toivon että kerrankin vanhusten asia kiinnostaisi vaaleissa. Yleensähän vanhusten, lasten ja vammaisten sekä muiden joko äänioikeutta vailla olevien tai etujaan huonosti ajamaan kykenevien ryhmien asiat ovat niitä jotka retuperälle jäävät. Huomiota sen sijaan saavat runsain mitoin...
  19. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Taisi olla vieläpä niin että HS:n tapauksessa korjauskertoimet määritellään ainoastaan allaolevan kuntavaalituloksen perusteella. Näin ollen huono tulos rasittaa persujen gallup-lukuja ja vieläpä enemmän HS:n tapauksessa kuin Ylen, jonka gallupeissa näkyy myös edellinen eduskuntavaalitulos...
  20. B

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Matikasta ja korjauskertoimista lienee turha kovin syvällisiä vastauksia odottaa jos keskustelemassa ovat toimittaja ja toimitusjohtaja joka on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri. Aihe sinänsä hyvä mutta ennenkin tullut surkuteltua tätä että eikö ihan oikeasti muka maasta löydy kunnon...
Ylös