Hakutulokset

  1. B

    Mestiksen televisiointi

    Niin totta, Niskanen (siis tämä selostaja) on varsinainen jaarittelun maailman mestari. Suoria, napakoita kysymyksiä pitäisi olla, mutta ei ole oppinut kahdeksassa vuodessa.
  2. B

    Mestiksen televisiointi

    Katsoin eilen pelkän maalikoosteen Vantaan ja FPS:n pelistä ja voin sanoa, että se riitti. Ehti jo siinäkin ajassa huomata tuon Mannosen innokkaan värilasiselostuksen. Esim. tapaus-Rantanen aiheutti selostajan suhteen melkoista myötähäpeää. Olen pitänyt ko. selostajaa Mestiksen tasolla ihan...
  3. B

    Mestiksen televisiointi

    YLE näytti äsken tällä kaudella ensimmäisen ja viimeisen kerran Mestistä puolen minuutin pätkän verran. Siinä sitä on pakkoverolle vastinetta! Se lafka voi haistaa ihan sitä itseään.
  4. B

    Mestiksen televisiointi

    Onpahan paska juttu, jos Mestiksen pelejä siirretään jälkilähetyksiin. Muistelenpa itsekin, että niinhän ne mainostivat kaikkien pelejen tulevana suorina. Tässäkin asiassa siis silkkaa kusetusta.
  5. B

    Mestiksen televisiointi

    Ainakin Heinolasta tulee tietsikallakin ihan OK-kuvaa ja ääntä, tosin selostaja on tainnut nukahtaa koppiinsa jo ennen peliä...
  6. B

    Mestiksen televisiointi

    Näin tein minäkin. Onhan tuo Fanseat ollut minullakin pari vuotta, mutta ei enää. Saapas nähdä, että jääkö Elisa Viihde ottamatta. Hienosti on taas Mestis asiasta informoinut...
  7. B

    Mestiksen televisiointi

    Ihan kiva, että YLE sentään silloin tällöin näyttää Mestistä. Toimittajille puolestaan voisi sanoa, että edes vähän voisi tehdä etukäteen hommia. Selostaja totesi pelin jälkeen Turussa olleen neljännessä pelissä 300 katsojaa. Ei jumalauta mitä peeärrää sarjalle. Naistoimittajan ensimmäisessä...
  8. B

    Mestiksen televisiointi

    Se on kato nykyään muotia. Moni kohtalainen selostaja pilaa selostuksen sortumalla huutamaan. Rasittavaa kuultavaa sellainen.
  9. B

    Mestiksen televisiointi

    Hyvin toimii, ei ongelmia. Ja hyvin toimii IPK:kin!
Ylös