Hakutulokset

  1. B

    Marjamäelle kenkää!

    Tähän en usko alkuunkaan. Juhis on aiemmin antanut ymmärtää, että viihtyi suuresti Laten valmennuksessa keväällä -22, ja teki sopimuksen Jukureihin kun Mikkola oli vielä valmentajana. Taisi jopa hiukan harmitella tätä jälkikäteen.
  2. B

    Marjamäelle kenkää!

    Päätös, joka piti tehdä. Latelta ei kukaan ota pois, sitä mitä hän teki Oulussa 2013-2016, se on ikuisesti osa Kärppähistoriaa, eikä tämä keikka sitä haalista. Latelle tsemppiä jatkoon. Kuten sanottua, oikea ratkaisu.
  3. B

    Marjamäelle kenkää!

    Ja vaikka mestaruutta ei olisikaan ns mahdollista voittaa, mielestäni on tärkeää myös niillä kausilla seuratasolla näyttää, että ollaan menossa johonkin tiettyyn suuntaan ja tavoitetta kohti. Mihin nyt ollaan menossa? Onko käynnissä prosessi, joka lopulta johtaa onneen? Kestän kyllä tappiot...
  4. B

    Marjamäelle kenkää!

    Sinänsä hauska huomio on, että Toni Sihvonen oli jo Mikko Haapakosken valmennustiimissä - ja sitä myöten myös Aravirran. Jonkin verran on vettä virrannut Oulujoessa tuon jälkeen.
  5. B

    Marjamäelle kenkää!

    Molemmat tulivat myös korvaamaan kakkosvalmentajan paikalta ykkösvalmentajaksi noussutta "omaa poikaa", jonka lento ei sitten kantanutkaan. Molemmat myös entuudestaan tuttuja, organisaatioille helppoja palkkauksia.
  6. B

    Marjamäelle kenkää!

    Qstockin lipunmyynti myös käynnistynyt hienosti!
  7. B

    Marjamäelle kenkää!

    Minulle on entistä vaikeampi perustella, miten Kärpät oikeuttaa Lauri Marjamäen jatkon päävalmentajana. Sille ei mielestäni ollut edellytyksiä viime kauden jälkeen, eikä sille ole nytkään.
  8. B

    Marjamäelle kenkää!

    Maalin tappiohan tuo periaatteessa oli. Maalin tappiosta on vaan todella pitkä matka maalin voittoon. Vaikeaa on, todella vaikeaa.
  9. B

    Marjamäelle kenkää!

    Minusta tuntuu, että @Rämemajava heitti koukun ja aika moni otti siihen kiinni.
  10. B

    Marjamäelle kenkää!

    Otamme sen ilolla vastaan. Ainakin iloisemmin kuin sen, että Kärpät on tällä kaudella ottanut vain yhden 3p voiton viidestä ottelusta.
  11. B

    Marjamäelle kenkää!

    Olisikothan suurinpiirtein 7. tamperelaisjoukkueen kannattaja joka tämän saman läpän käy tänne heittämässä.
  12. B

    Marjamäelle kenkää!

    Petri Matikainen olisi jotenkin sen oloinen kaveri, joka itseä miellyttäisi. Toki vuolee frangeja Sveitsissä, eikä ole mahdollinen.
  13. B

    Marjamäelle kenkää!

    https://www.kaleva.fi/muoti-matikaisen-hurjat-oulun-vuodet-kiitetyn-ja-k/3200030 Vanhat otsikotkin olisivat jo valmiina uusiokäyttöön. Ei saa Latesta tuollaisia: ”Muoti-Matikaisen hurjat Oulun-vuodet – kiitetyn ja kiistellyn valmentajan johdolla Kärpät menestyi, mutta ajautui myös huumekohun...
  14. B

    Marjamäelle kenkää!

    Tilannehan on rakenteellisesti aika jäykkä, jos katsotaan Kärppiä organisaationa. Hallituksen, myös Kontsaksen, luottamuksen takana on tietysti yhtiökokous ja osakkeenomistajien enemmistö. Kärpissä tilanne on aika selkeä, slllä 70% osakkeista on Kärppäsäätiöllä. Säätiön intressi on tukea...
  15. B

    Marjamäelle kenkää!

    Hyss, älä nyt spoilaa tätä Kärpille… Late on kova juttu hei!
  16. B

    Marjamäelle kenkää!

    Tämähän se. Pisti aika pahasti silmään, kun Myllykosken nimityksen yhteydessä Virkkunen totesi, että Late ei ollut osana rekryprosessia, että se päätettiin yhdessä jo alussa. Siis mitä? Alainen olisi ollut mukana rekryämässä omaa esimiestään? Mikä saakelin ihmemies Marjamäki on tuon porukan...
  17. B

    Marjamäelle kenkää!

    Laitetaan vielä Tarja Turunen varmuuden vuoksi, eiköhän se Kerhon kokoonpanoa vahvistaisi.
  18. B

    Marjamäelle kenkää!

    Eiköhän Kärpät voi Tommi Turuselle loppukauden maksaa HPK:ssa pelaamisesta. Eli homma selvä!
  19. B

    Marjamäelle kenkää!

    Saatte pari kautta käytetyt jään alle laitettavat ledimainokset kaupan päälle?
  20. B

    Marjamäelle kenkää!

    Kärpät-HPK trade announcement: To HPK - Lauri Marjamäki To Kärpät - Maso Lehtonen Näillä mennään sano Virmanen.
Ylös