Hakutulokset

  1. B

    Elokapina

    Tämä on keskustelufoorumi ja osallistuin ketjun aiheeseen "Elokapina" osin myös mieleeni tulleella ajatuksella liikkeestä. Selvyyden vuoksi, ajatus on täysin omani: en ole lukenut tai kuullut siitä mistään, voit toki etsiskellä googlellasi josko joku muukin olisi ajatellut vastaavasti. Mieleeni...
  2. B

    Elokapina

    Olen ajatellut kahta mahdollisuutta: ensimmäinen on se, että pystyvät jälkikäteen sanomaan että me ainakin yritettiin. Toinen taas on se että liikkeen sisällä on henkilöitä (ns, karismaattiset johtajahahmot) joiden tavoite on kokonaan toinen kuin mitä lausutaan ääneen. Mikä se voisi olla, sitä...
  3. B

    Elokapina

    Niinpäs onkin, tässä yhteydessä olin jo unohtanut Convoy-liikkeen joka kelvannee vastaukseksi alkuosan kysymykseesi. Convoy oli aikanaan lööpeissä, en sitä niin tarkkaan seurannut että osaisin kuvailla tapahtumia mutta muistan että sulkivat liikenteen Helsingissä ehkäpä yhden päivän aikana...
  4. B

    Elokapina

    Minä puolestani luulen että "kansalaisia häiritsevän kansalaistottelemattomuuden" hyväksyvät lähinnä vain ne jotka hyväksyvät sen Elokapinan yhteydessä ja samaan aikaan he myös kannattavat Elokapinan ajamia asioita. Ne jotka eivät hyväksy Elokapinan kansalaistottelemattomuutta mutta...
  5. B

    Elokapina

    Pyrkiikö oikeasti tai miten realistisena voidaan pitää toivetta siitä että saavat haluamiaan muutoksia? Käsittääkseni yksikään eduskuntapuolue ei kannata Elokapinan ideoita josta syystä liike kertoo "parlamentaarisen demokratian epäonnistuneen". Luulevatko he oikeasti että saavat tavoitteitaan...
  6. B

    Elokapina

    Minusta lain on oltava sama kaikille riippumatta mielipiteestä tai vakaumuksesta.
  7. B

    Elokapina

    Mulla on tähän kohtaan sellainen filosofinen kymysys, kunhan osaisin vain muotoilla sen oikein niin että keskustelu ei ajaudu sivuraiteilleen. Tai sitten se on lainopillinen. Tai jotakin sinnepäin. Elokapina on rikkonut lakia mutta joku voi ajatella että homma on ok koska osoittavat mieltään...
  8. B

    Elokapina

    Maailman hiilenkulutus alueittain 2000–2020, megatonnia USA on tehnyt jotakin.
  9. B

    Elokapina

    Tässä päästään kysymyksen "miksi Suomen pitää tehdä ilmastotekoja etunojassa vrt muut" -kysymyksen äärelle. Minä voisin vastustaa Jatkoajan palstalla elokapinointia niin Suomessa, Briteissä kuin muuallakin. Mutta toisaalta taas, jos nuo muut maat elokapinoisivat taloutensa kuralle, Suomi saisi...
  10. B

    Elokapina

    Maiden hallitukset päättävät ilmastotoimistaan riippumatta maan pinta-alasta tai asukasluvusta. Se on oleellista.
  11. B

    Elokapina

    Niin toki on ja itsekin osallistun keskusteluun omine mielipiteineni ja kannanottoineni toivoen samalla että saisin niihin asiallista vastausta sen sijaan että mielipiteeni leimattaisiin "öyhöttämiseksi". Näkemykseni on se että nimenomaan keskustelu on se, johon Elokapina ei kykene tai kenties...
  12. B

    Elokapina

    Jos sinä jotakin kysyt keskustelufoorumilla niin vastausta saattaa hyvinkin tulla. Jos mielestäsi aiheesta eksytään niin sun ei ole mikään pakko ylläpitää keskustelua omilla vastauksillasi.
  13. B

    Elokapina

    En kertonut mielipidettä vaan selityksen miksi tuollainen nimitys on ymmärrettävä.
  14. B

    Elokapina

    En ole Jani ja huutelen vieraisiin pöytiin kun pyrin tarjoamaan jonkinlaista vastausta. Elokapina kertoo tavastaan toimia: Wikipediasta: Jos järjestö "kieltäytyy noudattamasta lakia tai aktiivisesti sitä rikkoo" niin sitä voitaneen kutsua "rikollisjärjestöksi" tosin jotakin kieliopillista...
  15. B

    Elokapina

    No voi kyynel Eiköhän varsinainen syy perumiselle ole lista eronneista.
  16. B

    Elokapina

    Kyllä mutta energianhuollossa asia ei ole niin yksinkertainen että tuumittaisiin tyyliin: olemme aiemmin tuottaneet ja kuluttaneet vuositasolla X TWh energiaa osin päästöllisillä menetelmillä ja kun niistä luovutaan, tuotamme vastaavan X TWh päästöttömästi. Johtuen lähinnä eri vuodenaikojen...
  17. B

    Elokapina

    Itse asiassa en tiedä Tynkkysen tapauksesta kuin lööppitasolla - siis en tiedä mitä hän sanoi ja miten maalitti. Saisin asian selville varsin vaivattomasti jos se minua kiinnostaisi. Mutta edelleen olen sitä mieltä että jos hyväksyy toisen kiusaamisen mutta toista ei, ajautuu syvälle...
  18. B

    Elokapina

    No sittenhän me olemme Elokapinasta samaa mieltä, ainakin yhdessä asiassa. Siinä että Elokapina on porukkaa jolla mielestään on oikeus kiusata muita mutta tuomitsee itseänsä kiusaavat.
  19. B

    Elokapina

    En pysty. Minun on helppo sanoa mikä osapuolista tekee vähintäänkin kaikkein eniten väärin ja se on Elokapina. Tekevät selkeästi väärin jo häiritessään tavallisten tallaajien elämää mutta lisäksi provosoivat poliisia ja koittavat saada heidän tekonsa näyttämään ylimitotetuilta, pyrkien luomaan...
  20. B

    Elokapina

    Minä puolestani en ymmärrä sitä, miksi Elokapinaa pitäisi sen erityisemmin ymmärtää taikka tekojansa hyväksyä. Heidän strategianaanhan on nimenomaan häiritä tavallisten ihmisten elämää jotta saisivat äänensä kuuluville. Miksi asia saisi haitata vain sitä osaa ihmisistä jotka sattuvat tulemaan...
Ylös