Hakutulokset

  1. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Virtanen oli hyvä nosto. Virtanen oli Tuokkolan lisäksi siinä huhutussa kolmen valmentajan listassa, joka oli kieltäytynyt tästä pestistä. Kolmas oli muistaakseni Jyrki Aho. Eli Raipe oli liiton mielestä vasta neljänneksi mieluisin vaihtoehto tähän pestiin.
  2. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Ilmeisesti, sillä huhujen mukaan Tuokkola oli yksi niistä, jota oli pestiin kysytty ennen Helmistä. Tuokkola on toki kieltäytynyt huhujen mukaan muistakin pesteistä, sillä hän haluaa olla perheensä luona Tampereella. Ensi kaudellahan hän aloittaa Tapparan apuvalmentajana. En itsekään pitänyt...
  3. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Veikkaan, että Niemelä meni jo viime kaudeksi mieluummin Lausanneen valmentamaan kuin olisi ollut vuoden ajan työttömänä odottamassa sitä, että pääsee vuodeksi valmentamaan Suomen U20-joukkuetta ennen kuin Pennanen tulee puikkoihin. Tuo Pennasen pesti vaikeutti todella paljon tämän vuoden...
  4. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Ketäs sellaisia vaihtoehtoja on vapaana, joiden uran kannalta olisi ollut fiksua tulla yksien kisojen ajaksi valmentamaan Suomen U20-joukkuetta? Toisi vähän konkretiaa tähän keskusteluun.
  5. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Kai siellä ihan hyvää palkkaa noille valmentajille tarjotaan, kun vasta penkin takana oli Jalonen ja seuraavaksi tulee Pennanen. Tuskin ainakaan nuo kaksi ihan ilmaiseksi valmentavat.
  6. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Ja Olkinuorallahan Suomi olisi voittanut vielä ylivoimaisemmin. Sekin on tällä palstalla jo todettu.
  7. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Saa vituttaa, mutta eiköhän se pointti tullut selväksi jo siinä kymmenennessä "vitun pelle Helminen" -viestissä. Huhujen mukaan esimerkiksi studiossa istuva Tuokkola kieltäytyi tästä pestistä, vaikka sitä hänellekin tarjotaan. Se kertoo jo aika karua kieltä siitä, että kiinnostusta tuohon vuoden...
  8. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Korkki kiinni. Joku roti siinä alkoholin käytössä, vaikka nyt uusivuosi onkin. Niille, jotka ihmettelevät minkä takia Helminen tuolla on, niin eiköhän se johdu siitä, että parempaa ei ollut tarjolla. Pennanen tulee ensi vuonna puikkoihin ja halukkaita ei ilmeisesti ihan hirveästi ollut vuoden...
  9. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Taidettiin palstalla viime vuonnakin aika kovaan ääneen haukkua tässä vaiheessa kisoja Ahokkaan valmennusosaamista ja vaadittiin kuorossa potkuja hänelle. Finaalin jälkeen oli sitten vähän hiljaisempaa. Tilanne oli sama myös Ukko-Pekka Luukkosen kohdalla. Toistaako historia itseään ja Suomi...
  10. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Helminen otti maalivahdin pois, mutta laittoi Thomsonin kentälle. Mun matikalla tuosta maalivahdin pois ottamisesta ei hyödy siis mitään, kun Thomsonin läsnäolo kumoaa tuon ylimääräisestä pelaajasta saatavan hyödyn.
  11. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Oliko tuo sitä "60 minuutin painetta", mistä tuo jäähy tuli?
  12. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Monet olivat ennen kisoja sitä mieltä, että Rätyjen ympärille voisi rakentaa tehokkaamman ketjun kuin Puistolan ja Tanuksen. Puhumattakaan tuosta Suomen "ykkösketjusta", jossa Maccelli kikkailee tehottomasti ja ketjun kaksi muuta lenkkiä ovat ihan turisteja.
  13. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Jos Suomella olisi kaksi tuollaista Tanuksen ketjua, niin tilanne näyttäisi heti paljon paremmalta.
  14. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    On sillä aika paljon. Venäjä on Suomelle selvästi helpompi vastus kuin USA.
  15. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Nyt on koko turnauksen kannalta aika tärkeä erä edessä. Jos Suomi haluaa saada mitalin näistä kisoista, niin tämä ottelu on voitettava varsinaisella peliajalla.
  16. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    No ei ole. Venäjää vastaan on ihan hyvät mahdollisuudet voittoon, mutta USA:n kaataminen vaatii jo pientä ihmettä.
  17. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Mitäköhän sanovat tämän erän jälkeen?
  18. B

    Ti 31.12.2019 Otteluseuranta (6. kisapäivä)

    Odenille merkattiin, mutta Liigan parhaan puolustajan ansiotahan tuo oli. Tuon maalin olisi voinut pysäyttää ainoastaan Liigan paras maalivahti Lukas Dostal.
Ylös