Hakutulokset

  1. B

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Larssonin +/- on tällä kaudella +18, mikä oikeuttaa sijaan kuusi Liigan puolustajien tehopörssissä. SaiPa siis jättäisi Larssonin pois ja korvaisi hänet William Mäkisellä, joka ei tällä kaudella ole todistetusti kestänyt liigavauhdissa mukana. Jotain se Larssonkin tuntuu tekevän oikein, vaikka...
  2. B

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Kyllähän se viime kaudella nähtiin, mikä Lofquistin taso on, joten ei syksy ollut mitään sattumaa. Parhaimmillaan ihan Liigan parhaita puolustajia, vaikka nyt onkin ollut vähän vaikeampi jakso. Jotain vammaahan Lofquistilla on juttujen perusteella, mutta en tiedä mitä, enkä sitä kuinka vakavaa...
  3. B

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Riippuu paljon ottelusta. Eilen SaiPalla oli kuitenkin maalipaikkoja ihan kohtalaisesti, esimerkiksi Järvinen olisi voinut tehdä kolme tai neljä maalia. Ja maalipaikat järjestivät pääosin McIntyre ja Polak, joten en lähtisi heitä haukkumaan ihan ensimmäisenä. Polak on omalla panoksellaan tuonut...
  4. B

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Sitten varmaan kaikki SaiPan hyökkääjät olivat "aika huonoja"? Hyökkäyspäässä Polak oli kuitenkin eilen yksi kentän vaarallisimmista pelaajista järjestellen Järviselle ainakin kaksi erinomaista maalintekopaikkaa.
  5. B

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Jep, oli ihan paska. Loi ainoastaan muutaman hyvän maalipaikan joukkueelle. Ei muuta kuin vilttiin ja Vainikainen tilalle, sillä eiköhän joku Leivo pysty tuossa samassa roolissa silkinpehmeillä käsillään järjestelemään vähintään puolet enemmän maalipaikkoja ketjukavereilleen.
  6. B

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Maalahden suurin ongelma on, että hän on hyökkäävä puolustaja, joka ei osaa avata peliä. Maalahti ei löydä syöttölinjoja hyökkääjille, joten joutuu lähes joka kerta kuskaamaan itse kiekon ylös. Tuo puute on ollut Maalahden pelissä aina. Toinen heikkous on laukaisuinnokkuus ylivoimalla. Turha...
  7. B

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Aika kova väite siihen nähden, että nyt Strömbergillä on alla 22 ottelua Liigaa tällä kaudella ja tasan kahdessa ottelussa hän on tehnyt maalin. Jos Strömberg jatkaa samalla tahdilla (maali joka yhdessätoista ottelussa) ehtii hän tehdä runkosarjassa vielä kolmessa ottelussa maalin. Tehdäkseen...
  8. B

    Peliesitykset kaudella 2015–2016

    Mihin rooliin?
Ylös