Hakutulokset

  1. B

    Jaajo Linnonmaa

    Ajan työssäni aika paljon, joten radio ja ennen kaikkea kanavaralli tulee tutuksi. Jätin kanavan hetkeksi aikaa NRJ:lle, koska siellä sattui soimaan omaan musiikkimakuun osunut biisi. Ei olisi kannattanut, sillä altistuin NRJ:n aamun tehoduolle Niko Saarinen-Julianna Jokela. Niin tyhmää...
  2. B

    Jaajo Linnonmaa

    Varmaan juuri se tylsyys tuossa vetoaa plus Nova on ison profiilin valtakunnallinen kanava. Aalto muuttui Me Naiset Radioksi, Rockin, NRJ:n ja YleXin musiikki karkottaa taunotasalakit ja Radio Suomella ei ole aamuohjelmaa. Kuukka ja Linnanahde jaarittelevat turvallisia juttujaan töihin ajaville...
  3. B

    Jaajo Linnonmaa

    Lypsy on ollut huomattavasti pirteämpi Hautalan jäätyä mammalomalle. Jannilla on kykyä vähän muuhunkin kuin Jaajon mielistelyyn. Toki on selvää, että jos Anni lähtee, lähtee myös Jaajo, koska Jaajo saa koota tiiminsä. Ritokoski on jännä tapaus. Tuntuu että hän on enemmän jonkinlainen...
  4. B

    Jaajo Linnonmaa

    Olen kaikkea muuta kuin Jaajon fani, koska ohjelmansa on armottoman kulunut. Mutta kamaan, ohjelmassa on tönitty jokaista mahdollista ihmisryhmää sekä Suomipopin työntekijää. Nuokin JSN:n päätökset ovat vuosien takaa, eli ehkä Aamulypsyssä on opittu jotain? Totta helvetissä tekijätiimi...
  5. B

    Jaajo Linnonmaa

    En usko, että Jaajo tuosta kellosta itse on mitään maksanut. Yhteistyökumppaneille halpa mainoskikka, Jaajo saa esiintyä mahtimiehenä, jonka edessä heikommat nöyrtyvät. Mutta en varmaksi sano. On vain hieman hankala uskoa, että joku ostaa työkaverilleen kymppikilon kellon ihan hyvää hyvyyttään.
  6. B

    Jaajo Linnonmaa

    Aamuohjelmia on moneen lähtöön: Aamulypsy - tuttu ja turvallinen, ei petä kuuntelijaansa. Parempi tykätä Vain elämästä, tai muuten on raskasta. Radio Nova - lässynlässynläpätilää a la Kuukka ja Linnanahde. Jos haluaa harmitonta jutustelua, Lauri Tähkän ja Lene Marlinin, tämä on kanavasi. Radio...
  7. B

    Jaajo Linnonmaa

    Eiköhän tuo tempaus vaan pelaa Ritokosken pussiin. Niin Jaajo-show Aamulypsy on, että tällainen uudempikin kasvo kannattaa saada framille. Suomalaiset tykkää viinaan menevistä viihdyttäjistä, ja Youtubeen tästä tulee iso hitti. Nykäsen ja Keskisen kännihaastatteluita pyörittänyt media taputtaa...
  8. B

    Jaajo Linnonmaa

    YleXin Viki ja Köpi ovat niin ylivoimainen kaksikko, ettei Aamulypsyä ole hirveästi tarvinnut kuunnella. Taso nousee koko ajan, ja jutut säilyvät tuoreina - toisinkuin Aamulypsyssä. Jaajo on juontajana sinänsä hyvä. Karismaattinen esiintyjä miellyttävällä äänellä, mitäpä muuta sitä tarvitaan...
  9. B

    Jaajo Linnonmaa

    Aamulypsyä ei pysty enää kuuntelemaan, koska ohjelma toistaa aivan vitusti itseään: Jaajolle (tai hänen kavereilleen) on mukamas tapahtunut jotain jännää, josta sitten väännetään ronskia huumoria aikuisjonne Perälän säestäessä ja Anni Hautalan honottaessa Jaajon vierellä. Muualla Jaajo on ihan...
Ylös