Hakutulokset

  1. B

    Keskusta

    Keskusta sai 2,3 miljoonan euron jättilahjoituksen Kepu on saanut perintönä 2,3 miljoonaa euroa. Aika kova. Mikäpäs minä olen sanomaan, mihin kukin rahansa laittaa, mutta lahjoittaisin kyllä ihan minne tahansa muualle kuin puoluetoimintaan - etenkin kun kyseinen henkilö ei ollut esimerkiksi...
  2. B

    Keskusta

    Vastasit oikeastaan itsellesi. Eli PS on räväkämpi kuin keskusta tai KD sekä puhuttelee laajempaa kansanjoukkoa. PS vetoaa niin yrittäjiin, duunareihin kuin ensiäänestäjiinkin. Politiikka on omien etujen ajamista ja äänestäjät äänestävät itselleen parhaaksi katsomaansa tahoa, siksi on...
  3. B

    Keskusta

    Minä pidän kepun maatalousagendaa pitkälti roolina, jolla saa rahaa maakuntiin. Maatalous kun on ajatuksena huomattavasti helpompi myydä muille puolueille kuin esimerkiksi tiemäärärahat tai virastojen alueellinen hajauttaminen. Näyttäisi Marinin SDP:n ja persujen esimerkin perusteella olevan...
  4. B

    Keskusta

    Kepu on saanut tavoitteitaan läpi muttei käytännössä mitään äänestäjiään kiinnostavaa. Moni kepulainen haikailee PS-liteä, joka puhuisi enemmän "ilmastovouhotuksesta" ja "EU:n herroista" kuin Sipilää joka ohitti puoluekentän ja vei puolueen kokoomustakin oikeammalle TAI Saarikkoa joka on...
  5. B

    Keskusta

    Käänsi takkinsa ja lähteekin ehdolle. Kerää varmasti kovan potin Savo-Karjalasta, ja se onkin keskustalle tärkeää, koska Vehviläinen ja Hanna-Kaisa Heikkinen jäävät pois. Veikkaan jopa äänikuninkuutta, ykkösharava on toki Essayah. Turpaansahan keskusta täälläkin (olen itse molempien maakuntien...
  6. B

    Keskusta

    Painoi vahingossa väärää nappia. Ehdinkin jo huolestua, että onko Hoskonen hellittämässä. Tosin hänen puolustuksekseen on sanottava, ettei ollut ainoa "väärin" äänestänyt. Linkki IS:n uutiseen äänestyksestä.
  7. B

    Keskusta

    Alkiolaisuus on keskustalainen koodisana sille, että tällä kertaa pitäisi hypätä vähän populistisempaan suuntaan (ja yleensä kohti punamultahallitusta). Jotenkin veikkaan punamullan olevan nyt nähty. Kunnes taas seuraavassa porvarihallituksessa kenttä kyllästyy, kun Hirvensalmella lakkautettiin...
  8. B

    Keskusta

    On se kone. Toivottavasti Väyrynen saa äänivyöryn Lapista ja lähtee sen turvin ajamaan kepua yhä pahempaan sekasortoon - alkaen tietysti Rehnin presidentinvaalikampanjasta. Väyrynen on narsistinen putinisti, mutta koska häntä ei enää missään merkittävässä tehtävässä nähdä, annan ilomielin...
  9. B

    Keskusta

    Tämä on totta ja olen siitä moneen kertaan puoluetta sättinyt. Itse pidän kepun hallituskautta "viimeisenä ristiretkenä", jonka tavoitteena on vain ja ainoastaan ollut soten sementointi, jotta valta ei katoaisi kannatuksen myötä. Kepu ei tuosta nimittäin enää nouse.
  10. B

    Keskusta

    Jos näin on, niin kaikkihan pitäisi kaataa Sipilän niskaan tämän epäonnistuttua soten suhteen. Jos maakunnat olisivat tulleet Sipilän kaudella, kepu olisi jäänytkin oppositioon. En kyllä oikein kehtaa Sipilää syyttää Rinne-Marinin hallituksen politiikasta, vaikka siihen vahvat perusteet...
  11. B

    Keskusta

    Minuakin on hieman ihmetyttänyt, miten kaikki on tästä hallituskaudesta laitettu kepun piikkiin. Fakta on, että Rinne sopi - ohi Sipilän - ottavansa keskustan hallitukseen, jotta vasemmistohallitus saataisiin aikaan. Näkemyserot kokoomuksen kanssa olivat aivan liian suuret, eikä keskustan...
  12. B

    Keskusta

    Toki vastaavasti kepulla on hyvin vahva asema paikallis- ja maakuntalehdissä, millä on perinteisesti hyvät suhteet, jos ei itse puolueeseen, niin ainakin kirkkoon sekä paikalliseen elinkeinoelämään. Siinä on useampikin Tampereen journalistikoulun opiskelija ollut kesätöissä ihmeissään, kun oma...
  13. B

    Keskusta

    Minun mielestäni keskustan syöksyä katsotaan liikaa ajatuksella joko-tai. Jokainen varmaan muistaa, millaisiin murskatappioihin oikeistohallituksissa istuminen on kepun johtanut. Rinne-Marinin kelkkaan lähtemisellekin oli merkittävä tuki, koska Sipilä oli suututtanut kentän omilla ratkaisuillaan...
  14. B

    Keskusta

    Ei KD:n äänestäjille Soinin katolilaisuus ole mikään ongelma, päinvastoin. Soini on oikeaa mieltä KD:n äänestäjille tärkeissä kysymyksissä (lapsi- ja perhepolitiikka, homostelu, talouspolitiikka, EU:kin on siellä vähän epäilyttävä globalistitaho) sekä edelleen loistava esiintyjä. Etenkin kun...
  15. B

    Keskusta

    Miksi ihmeessä kepulaiset äänestäisivät puheenjohtajaksi puolueen kannatusta kenties eniten syöneen henkilön? Varsinkin kun Soini tulisi täysin keskustan ulkopuolelta, mikä on ehdoton no-no vrt. Bernerin salkku joka osaltaan oli kääntämässä kenttää Sipilää vastaan ja johti kassakaappisopimukseen...
  16. B

    Keskusta

    Korhola on ihan höpöosastoa nykyisin. Kosiskelee epätoivoisesti persuja sekä kokoomuksen dieselkonservatiiveja ja on hairahtanut mm. rokotevastaisuuteen. Eikun paikka on siellä humpuukiketjussa. Kepun ongelma on se, että mitä puolue voi enää tarjota? Maaseutu autioituu ja maakuntien keskuksissa...
  17. B

    Keskusta

    Se sama Juha Sipilä ajoi Saarikko-Kulmunin tavoin katastrofaalista sotea. Ei voi ihan hirveän vastuullisena pitää, etenkin kun Sipilän epäonnistuttua soten suhteen Rinne teki keskustan kanssa päätöksen, että vaalituloksesta riippumatta punamulta toteutuu. Hoskonen taas on kepun persusiipeä...
  18. B

    Keskusta

    Vanhanen nyt ei ole mistään mitään mieltä, hänen tapansa on pyöritellä loputtomiin. Erityisesti Vanhanen vihaa kaikenlaista keskustelua, sillä hän katsoo hallituksen hoitavan työnsä ja pulinat pois. Tästähän mies tuli jo pääministerinä surullisenkuuluisaksi. En siis pitäisi Vanhasta Venäjän...
  19. B

    Keskusta

    Eikös tämä tosin ole kaikille puolueille (tai oikeammin heidän kannattajilleen) ominaista? Ei moraalittomuus ole pelkästään kepun etuoikeus, vaikka se toimensa kaikkein pisimmälle yleensä vie. Nyt jos ja kun Lohikin jättää asettumatta ehdolle, kyllä heikolta näyttää kepun tilanne ajatellen...
  20. B

    Keskusta

    Kepuikoni Seppo Sarlund on antanut SS:lle ison haastiksen. Linkkaan kuitenkin saman konsernin Länsiväylän jutun, koska ei maksumuuria. Hyvistä itäsuhteistaan tunnettu Sarlund korostaa puolueettomuuden merkitystä osaltaan siksi, koska Venäjää Suomen NATO-jäsenyys ei miellyttäisi. Sarlund - toki...
Ylös