Hakutulokset

  1. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Jos jälkimmäisen lauseen irrottaisi ensimmäisestä niin tulisi aika hauska toteamus. Veikkaan että 99% kiekkoa seuraavista tulee Jerestä nimenomaan mieleen ne perseilyt, jotka tosin tapahtuivat kaukalon ulkopuolella. Mutta on se Jerekin Nordiksella nähty aika useasti, joidenkin pienten lasten...
  2. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Kylläpä täällä nyt lätkästä meinataan tehdä salonkikelpoista. Kaikki pienetkin tunteen ilmaisut halutaan pois. Jotenkin surullista.
  3. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    IFKssa pelatessaan miehestä ei kyllä paistanut mitenkään sellainen raataja tai armoton työntekijä vaan enemmän sellainen vekkulimainen olemus. Mitenköhän Villelle maistuisi? Teissalan ja Salinin poispotkimisen jälkeen epäilen ettei osu Villen toivoman pelaajaprofiiliin.
  4. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Kaivelin tässä huvikseni muutamaa vanhaa IFK pelaajaa, kun ajattelin että mitäköhän heille kävi IFK uran jälkeen. Robert "Bobby" Nyholm oli yksi heistä johon hakuni osui. Hän iski ihan kelpo tehot kaudella 2014-15 III-Divarissa IFK Lepplaxin riveissä, kuuteen peliin tehot 11+8=19
  5. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Eikös hänestä vähän kohistu jossain kohtaa että on potentiaalia vaikka mihin? Suomi-sarja ei kuulosta siltä...
  6. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    totta, jatkuvuuden takia!
  7. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Harmi ettei pelaa enää meillä, olisihan se hienoa kun meillä olisi Kåssu, Bisset ja Buliukko.
  8. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Pitäisiköhän nyt vaan unohtaa kaikki ihme Live -konseptit ja ihan vaan keskittyä koko organisaation voimin siihen että saadaan tuo urheilullinen puoli toimimaan. En tajua tätä rönsyilyä tähän tapahtumajärjestelyihin...
  9. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Marekista puhuttiin myös IFKn matsin studiossa, hieman touhusin siinä muuta enkä ole ihan varma kuulinko oikein mutta mielestäni Rindell sanoi ettei Marek puhunut sanaakaan englantia kun tuli tänne.
  10. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Tulipahan mieleen sellainen että Ramillahan oli joku henkilökohtainen agenda saada J.Ruutu (kas, pystyin kirjoittamaan nimen) hakatuksi. Voihan olla että tuo "sekoilu" oli sitä että Rami on puhunut Jonnelle jotain tyyliin "sun kauden päätavoite on hakata Ruutu sairaalaan" tai jotain tuon...
  11. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Siltähän se näytti ulospäin jo silloin, kun Jonne sai tietoonsa että Rami tulee koutsiksi hän perääntyi. Niin taisi tehdä aika moni muukin ja joukkueena oli melkoinen muukalaislegioona, AHL toivoja jotka eivät olleet kuulleetkaan Ramista.
  12. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Perjantaina matsista poistuessani huomasin Jere Karalahden istuvan D1-katsomossa kahden IFKn vaatteisiin ja lippuihin puettujen lasten kanssa.
  13. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Voi Hanky: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ex-jaakiekkoilija-hannu-pikkarainen-on-saanut-syytteen-raiskauksesta-nakemyksemme-tapahtuneesta-ovat-erilaiset/8209264#gs.8ow878
  14. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Olisikin mielenkiintoista päästä aikakoneeseen ja mitätöidä tuo Pittsburghin tarjous. Olisiko Eaves johtanut sen -98 rosterin mestaruuteen? Se oli kuitenkin ehkäpä kaikkien aikojen kovin miehistö mitä SM-Liigassa on nähty.
  15. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Kehotan tarkkailemaan esim. seuraavassa pelissä Keräsen tekemistä suurennuslasilla. Olen varma että sieltä löytyy joukkueelle varsin hyödyllistä tekemistä. Juuri sitä työtä mitä nelosessa pitääkin tehdä, jos sen lisäksi tuo hyvää fiilistä koppiin niin väittäisin miehen täyttävän roolinsa täysin...
  16. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Mulla ehkäpä on mennyt vähän ihon alle tuo Keräsen dissaaminen täällä. Itse näen miehen arvon voittavalle joukkueelle, lisäski tykkään katsella miehen tekemistä kentällä, harvoin suoristuu selkä.
  17. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Olen kyllä todella yllättänyt tästä. Olin nimittäin aivan varma ettei Jokista saa pois sieltä Floridan lämmöstä millään. Mielenkiintoinen veto joka tapauksessa.
  18. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Väitätkö että Keräsen arvo on vain kiekonkerääjä? Taisit tahalleen lukea viestini väärin, Nuo ovat niitä pieniä juttuja, jotka tekevät arjesta paljon kivempaa. Ei se Vallinkaan sattumalta niitä mestaruuksia ole kerännyt, väitän että mies tuo joukkueeseen sellaista sopivaa huumoria jolla...
  19. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Taas muuten nähtiin miten hieno mies Kanki on, HPK junnu teki ekan liigamaalinsa niin Kanki oli se joka kävi hakemassa kiekon talteen. Nämä pelaajat ovat arvokkaita joukkueelle, meillä Keränen vetää vastaavaa roolia.
  20. B

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Sinäänsä jännä että Vihkosta ja Grünista ei kyllä tule ensimmäisenä mieleen että olisivat puntilla kauheasti käyneet. Jos pitäisi itse sijoittaa nimet tuohon tarinaasi, niin laittaisin juuri toisinpäin. Mutta näin ne mielikuvat jotenkin jäävät päähän. :)
Ylös