Hakutulokset

  1. B

    Juha Jääskä

    Hyvä Jäky! Kova työ palkitaan ja vaikeuksien kautta voittoon! Jäky lähtee rohkeasti grindaamaan paikkaa tarunhohtoisessa, mutta on täysin sinut myös sen kanssa, että kausi saattaa mennä myös AHL:ssa. Tämä, jos mikä kertoo oikeasta asenteesta ja saattaa olla jossain hetkessä se lopullinen syy...
  2. B

    Juha Jääskä

    Kahden suunnan sopparilla, nöyrästi ja määrätietoisesti ylöspäin grindaten.
  3. B

    Juha Jääskä

    Jäkyllä on aivot niin jumissa, että toivottavasti pystyy jotenkin nollaamaan runkosarjan omaan lokeroonsa. Tänäänkin jokaisen vaihdon jälkeen pudisteli päätään. Eli, tietää pelaavansa päin persettä eikä nyt jotenkin pääse siitä yli. Paineet on varmasti itsellään kovat: tämä on ensimmäinen kausi...
  4. B

    Juha Jääskä

    Varmasti on sopimus jo olemassa, mutta en usko sekuntiakaan, että sillä olisi vaikutusta. Jäkylle on ollut jo niin pitkään tiedossa, että suuntaa tämän kauden jälkeen muualle, että hän on asian kanssa ihan sinut. Mä luulen, että Jääskä on väsynyt ja turhautunut, kun ei pysty tekemään sellaista...
  5. B

    Juha Jääskä

    Ei kuulu tähän ketjuun, mutta eikö ole vähän erikoista, että kaikki ovat vuoronperään hukassa Lehterän ketjussa? Voidaan jatkaa keskustelua Lehterän omassa ketjussa syvemmin.
  6. B

    Juha Jääskä

    Siellä, missä sen ketjukaiffaritkin. Kaffetauolla, kenties?
  7. B

    Juha Jääskä

    Tarkoitin nimenomaan loukkaantumisia. Kaikki Jääskän loukkaantumiset ovat olleet isoja ja niiden takia on jäänyt paljon pelejä väliin ja jopa kausi päättynyt.
  8. B

    Juha Jääskä

    Ei huhua, vaan erittäin valistunutta arvailua. Ja arvailuakin vain siksi, että sopimusta mihinkään ei ole julkaistu. Jäkyn kehitystä ovat hidastaneet loukkaantumiset ja hän on myös reilut 2v. nuorempi kuin Suomi. Siksi eivät oikein ole verrannollisia Suomen kanssa.
  9. B

    Juha Jääskä

    Edelleen IVK! Vois tehdä toisenkin.
  10. B

    Juha Jääskä

    Huomionarvoista on sekin, että Jäky on nyt pelannut laidassa. Mä oikeastaan näen Jäkyn jo nyt MM-kisoissa, jos vain on kuosissa (jinxauksen varalta käytän kieroilmausta). Varsinkin, kun huomioidaan, että laiturit, jotka pystyvät pelaamaan myös keskellä ovat Jalosen kirjoissa korkealla, Jäkyn...
  11. B

    Juha Jääskä

    IVK! Hyvä Jäky!
  12. B

    Juha Jääskä

    Siis oikeastiko mietit, että tosissasi, että Kotkansalon "tason lasku" johtui siitä, että kusi nousi hattuun? Ja henkinen sairastuminen = kusi nousee päähän ja ylpistyy? Mun nähdäkseni Kotkansalo ylisuoritti alkukauden ja pelasi hyvän startin jälkeen aivan liian isoilla minuutella käytännössä...
  13. B

    Juha Jääskä

    Mistä tiedät, että nousi Kotkiselle päähän? Itse en ole tällaisesta kuullut mitään. Itselleni jäi sellainen kuva Kotkiksen EHT:stä, että olisi kaivannut juuri silloin lepoa ennemminkin kuin maajoukkue-esiintymisen. Vähän sama kuin Melartilla tällä kaudella. Kotkis on mun nähdäkseni tervepäinen...
  14. B

    Juha Jääskä

    Voisi, mutta ihmettelen, miksi sitä ei olisi tuotu myös julki. Ennenkin on tehty niin ja esim. Innala julkistettiin 1+1:nä heti, samoin muistaakseni Turunen. No, ehkä otetaan nyt ilo irti tästä ja risteilyllä sitten paljastetaan nämä tässä vaiheessa epäolennaiset asiat? Toisaalta, voi hyvin myös...
  15. B

    Juha Jääskä

    Hyvä jatko tämäkin. Seuraava jatko on allekirjoituksia vaille valmis, mutta sen ajankohta on vielä auki. En näe Jäkyä pelaamassa Suomessa missään muualla kuin meillä, joten olen hyvin levollisin mielin. Tosta Jäkyn kapteeniudesta olen kuitenkin vähän eri mieltä. Jäky on luonnonlapsi ja kova...
  16. B

    Juha Jääskä

    Niin no, Linnaan pääsemikseksikin vaadittiin gimma käsipuoleen. Jäky oli siis vain ja ainoastaan +1. Hyvältä näyttivät ja pysyi Jäkykin pystyssä. Ja hymiöitä tähän :).
  17. B

    Juha Jääskä

    Samapa tuo, vaikka sentterinä pelaisi maalivahti, jos ketjun peli toimii. Ja nyt toimii. Ja Jäky toimii keskellä.
  18. B

    Juha Jääskä

    Eli, pelaajalla ei ole mitään vastuuta omasta kehityksestään, koska HIFK:n seurajohto on joskus tehnyt huonoja päätöksiä? Tämän voisi nyt joku käydä kertomassa paitsi seuroille, myös pelaajille.
  19. B

    Juha Jääskä

    Hyvä kysymys. Toisaalta aiheellinen kysymys on myös, mikä on yksilön itsensä ”vastuu”? Kun toisen puolesta ei kuitenkaan voi pelata.
  20. B

    Juha Jääskä

    Onko niin, että Jäky jää sellaiseksi ”on hyvä, jos ketju muuten toimii, muttei itse ole se ketjun kantava voima”-pelaajaksi? Sekin on ihan ok, mutta silloin lähtökohtaisesti roolin pitää olla sellainen, ettei varsinaista tuloksentekovastuuta voi edes olla. Tai vaihtoehtoisesti odotukset ovat...
Ylös