Hakutulokset

  1. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    Homma toimi myös Kupittaalla -70-luvulla. Jortsu puolusti ja Lepänhaaran Matti paukutti urkuja. Vastustajat eivät pitäneet ja sitä oli hauskaa tuolloin pikkupoikana katsella.
  2. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    "Mitään varsinaista tulostavoitetta emme ole asettaneet", kertoo valmentaja Kalle Kaskinen TS:ssa. Ota siinä sitten kannattajana tosissaan, kunhan nyt vaan osallistutaan sarjaan. Toivottavasti puhui valmennuksen "tavoitteista" ja edes osa pelaajista olisi innostunut vaikka tavoittelemaan jotakin?
  3. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    Välillä sitä miettii, että miksi vielä 1990-luvulla riitti käytännössä ilmoitus Turun Sanomassa? Esim. siksi, että pelipäivät olivat käytännössä samat. Vrt. hieman nykypäivään peilaten: Valioliigassa pelataan lauantaina. Aina. Nykyään hieman repaleisemmin kuin ennen, mutta periaate on sama...
  4. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    Pointtini oli alunperin se, että rahat tiskiin ilman virallista kuittia, jengi karsinaan, tulkaa pois miten parhaaksi näette. Mitään virallista, luvanvaraista tilaisuutta ei esim. Ruutukaava-alueella ei oikein saa järjestää ilman b-kortillisia liikenteenohjaajia, sisään ja ulos. Taitaa päteä...
  5. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    TPS on luopumassa pysäköintijärjestelyistä, tilalle pysäköintialan yritys. Tj. Eskolan mukaan sisääntulo nopeutuu tms, mutta kun se ei olekaan ollut miltei koskaan se ongelma. Ongelma on poistuminen, jolloin rahat on kerätty ja kukaan ei ohjaa autoja ulos karsinasta. Vai onko jollain ollut...
  6. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    Kettuherralla jälleen mainioita huomioita, mutta järjestäjiltä kysyisin itsekin: Pitääkö kaikki aina aloittaa pyörän keksimisestä? Vrt. Ennakkomyynnin ennustamisen vaikeus ja/tai sen ennakointi loppuiltapäivän aikana, jonot kioskeilla, parkkiksella, missä tahansa...? No, ehkä lopputulos...
  7. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    Artukainen eilen: * Joukkue valmistettu hyvin. Katkomatsi on aina hankala. * Joukkue pelaa sydämellä (vaikkakin finaaleja, eikä marraskuun Liigamatsia seitsemättä kertaa Lukkoa vastaan) itsellen, logolle ja yleisölle. * Joukkue teki omalla toiminnallaan itsestään kiinnostavan. * Oheistoiminta...
  8. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    Perussettiä. Salanauhoite toimistolta: "Ne jonotusnauhat kuulemma toimivat mainiosti. Yksi negatiivinen palaute tuli, kun Ronkaisen Paavon lapsenlapsen pipon tupsu jäi kiinni nauhaan, kun koitti kersa mennä ali" "OK! Ei käytetä niitä enää."
  9. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    Koska minua ei kiinnosta biisit, nakit, tanssitytöt tai erätaukokisat, niin hämmästelen tässä ketjussa, kuinka TPS-"valmentaja" TS:ssa väittää, ettei yhden maalin tappiot ole retkahtamista. Ihan sama, tappio on tappio ja tapa millä ne nyt keskimäärin ovat tulleet, ei voi olla minkään joukkueen...
  10. A

    Urut, kissat ja avaruuspoika – TPS:n ottelutapahtuma

    Mielestäni "Hunajata" voisi soida silloinkin, kun vastustaja tekee maalin. Unohtuu pian sanat, kun sitä kuulee nykyään niin harvoin.
Ylös