Hakutulokset

  1. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Muutaman kymmenen tuhannen sijoitus ei ole ehkö sellainen mikä nostaisi polemiikkia, se maksaa jo veroeuroina aika nopeasti itseään takaisin. Enemmän nostaisin vaikka siitä polemiikkia, jos koskaan julkaistaan monella miljoonalla Lahden kaupungintalon remontti ylitettiin. Siinä on sitten...
  2. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    No juu ei varsinaisesti ole kaupungin tehtävä, mutta kaupunki voisi kyllä ottaa sen tehtäväkseen, koska se olisi kaikinpuolin järkevä ja fiksu veto kaupungilta. Mutta miksipä kaupunki toisaalta haluaisi, että keskustassa olisi iloa, elävyyttä ja valtava määrä lisätuloja alueen yrityksille...
  3. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Joo ei sinne kyllä millään ilveellä olisi 1000 ihmistä lisää ahtanut. Ehkä joku 400-500 lähempänä totuutta.
  4. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Tuskin olisi ollut mahdollista. Mutta tuskin oltaisiin myöskään aallonharjalla. Viime kaudelle olisi jääneet kalliit jatkot tekemättä ainakin Bartosakille, Jasekille ja Kangasniemelle. Ja tällä kaudella tuskin olisi Laschia, Bryggmania, Aaltosta ja kumppaneita, heidän tilalla olisi paljon...
  5. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Liikenneyhteyksien ja bisneksen kannalta tuo mytäjäisen/radanvarren kaistale olisi kaikista paras kombinaatio, näistä esillä olleista. Matkakeskus vieressä, keskustan palveluille kivenheitto ja liikenteenohjaus suoraan valtatielle eikä millekään pikkukaduille. Toki alkuperäisissä suunnitelmissa...
  6. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Se on vain ihan kylmää faktaa, että joka kerta kun kiekko tippuu Lahessa jäähän playoffeissa, niin teoriassa tukkaan tulee taloudellisesti verrattuna siihen jos olisi isompi halli. Viime kevät näytti, että potentiaalia olisi vetää ainakin 6-7 tonnia sisään, kun loppuunmyydyn hallin lisäksi torin...
  7. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Oikein jännityksellä odotan minkälaisen fanipaidan kehittävät storessa Penan paluulle. Variaatioita on ollut aiemmin monia. ”Keke is back” ”Lasch is back” ”Hanu is back” ”Lasch is back again”
  8. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Tällä mennään täälläkin!
  9. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Käsittääkseni seura on velvollinen hoitamaan vakuutuksen kokonaisuudessaan, mutta pelaajalla on mahdollisuus laajentaa itse vakuutusta. Jätän toki option auki sille, että voin olla myös väärässä. SJRY:n sivuillahan nuo varmaan sopimuspohjissa tarkemmin lukevat.
  10. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Tuossa palaverissa olisi ollut mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa. Yhtä lukuunottamatta kaikki tietää syyn, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä.
  11. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Lisätään vielä sen verran listaan, että myyntipuolelta lähtee myös yksi tuoreimmista työntekijöistä veks :D
  12. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Here we go again! Nyt lähtee sitten Pekon roolista äijä kävelemään, soppari kyllä oli jo tehty keväällä hyvissä ajoin. Oli tullut tiettyjä "erimielisyyksiä" johtoportaan kanssa. Lisäksi Pyykkö poistuu myös vahvuudesta kohta puoliin. Harkassa ollut sisällöntuottaja siirtyy myös toiseen seuraan...
  13. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Jälleen kerran yksi osoitus kuinka seuraa johdetaan. Suora lainaus Suurelta Johtajalta, jonka voi myös osittain nitoa tähänkin caseen: "Hyvä että annetaan vähän ristiriitaista informaatiota, niin ihmiset joutuvat vähän selvittämään asioita."
  14. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Tuossa diilissä ei ole mitään hämärää taustalla, Pelicansin lounge tullaan brändäämään ens kaudella House Lahden mukaan. Pelsun pääyhteistyökumppanuuden vuosipanostus minimi on 25 000€, joten ei siihen ihan miljoonabisneksiä vaadita taustalle, että pääsee näkymään.
  15. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Onhan siellä infoa tilaus/toimitusehdoissa, että 2-10 päivää ja kustomoiduissa tuotteissa 2-5vko.
  16. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Silloin kun seura tasapainoilee olemassa olon, urheilullisen uskottavuuden ja mahdollisen menestymisen vaa'alla niin omalle yhteisölle on hyvä tarjota mahdollisuutta tukea toimintaa. Mikäpä sen parempi kohde, oman poika joka on koko Suomen sankari.
  17. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Nyt tarvisi aktivoitua ihmisten, seura panostaa ja on kääntänyt kiviä. Nyt pitää löytää hallille. Kaikista kausarilaisista oli reilusti alle 50% tänään paikalla!! Nyt tarvitaan katsojia tukemaan.
  18. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Näähän on näitä uusia Nupen parhaita paikkoja :D Sopivasti kattopalkit näköesteinä ettei osasta paikoista näe muuta kuin eteenpäin kumartumalla toiseen kaukalon päätyyn. Ja kumartuakaan ei oikein pysty jos joku sattuu istumaan edessä. Mutta hienoja tekoja teikäläiseltä!
  19. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Ja Tyrväisen paitahan meni matsin jälkeen hintaan 1150€, jos en ihan väärin muista. Riippuen mikä tulee toteutunut kauppahinta tuosta Jämsenin paidasta olemaan, niin ainakin se rapia 9 tonnia kilahti noista.
  20. A

    Kun eurot kassaan kilahtaa... vai kilahtaako?

    Tämän hetken tilannettahan en tiedä pelipaitojen osalta, kun fanituotemyynti siirtyi HB Promotionille, että tulevatko Liigan pelipaidat heiltä vai tulevatko ne ulkoiselta toimittajalta. Aiemmin ainakin aidot pelipaidat taidettiin teettää Tsekeissä ja mikäli näin on vieläkin, niin tuommoinen...
Ylös