Hakutulokset

  1. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Teknisesti ottaenhan joo Nurminen on sijoittanut eniten, vaikka sitä ei varsinaisesti itse silloin kustantanutkaan. Wilenius/SSR:hän tuon osake-enemmistön silloin Nupelle lainasi, Nupen tarkoituksena toimia heidän valtansa kasvoina ja vastineena he olisivat sijoittaneet Pelicansiin massiivisen...
  2. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Vailla osaamista? Oulusta voi varmaan kysyä tästä mielipidestä, kun Hakkarainen oli siellä tekemässä vastaavaa duunia ja kädenjälki on tuottanut aika massiivista hedelmää. E: Alunperin tuli junnuputkeen nimikkeellä Huippu-urheilujohtaja. Se sitten matkanvarrella hieman muuttui..
  3. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Tai sanotaan nyt sen verran, että tämänkin alan velho Harri Hakkarainen joka tuli ihan täysipäiväisesti rakentamaan Pelicansin junnuputkea on ainoastaan konsultin roolissa enää. Onneksi ei kokonaan kenkää onnistunut antaa, kun toimintamallit ei miellyttäneet valtiasta, vaan saatiin Hakkarainen...
  4. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Nää menisi hyvin jostai tragikomediasta josseivät ne olisi totta. Niin ne linnut laulaakin, mutta ns. alakerta eli ihan ehta urheilupuoli on paremmassa kunnossa kun koskaan Niemelän johdolla. Se vetää. Niin kauan kun sinne ei sekaannuta yläkerran toimesta niin kaikki on urheilullisesti hyvin...
  5. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Otetaan vaikka muutama pointti näistä YT-neuvotteluista, joilla oli tarkoitus helpottaa seuran päivittäistä toimintaa keskellä talouskriisiä. ESS:n Mikael Hoikkalahan kirjoitti kauden alla jutussaan (Kiekkokausi 2021–22, pääkirjoitus: Kuka Pelicansin paattia ohjaa? Pasi Nurmisen operointi...
  6. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Aamen. Eihän kukaan, varsinkin jos puhutaan nykyaikaisessa kasvatuskulttuurissa kasvaneista ihmisistä, saa itsestään parasta irti jos sua poljetaan henkisesti viikosta toiseen. Kokeneet pelaajat jotka ovat tällaiseen mahollisesti tottuneet, sekä jotkut poikkeusyksilöt pystyvät tätä...
  7. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Ei varmasti itse osakkeiden ostossa mitään laitonta ole ollut, vaikka se laina olisikin peräisin sieltä Virolaisesta pöytälaatikosta. Mutta se on hivenen, eikä edes niin hivenen kyseenalaista miten seuraa rakastava pääomistaja mahdollistaa tällaisten henkilöiden pääsyn hallitsemaan seuraa...
  8. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Nostetaan tähän väliin vaikka ote MOT:n uusimmasta. Jotka pitävät paikkaansa. Nurminenhan toki kiven kovaan väitti ostaneensa omilla rahoillansa osakkeet, kun 2018 tämä vyyhti alkoi paljastumaan. Saatavilla olevat tiedot vain kertovat vähän muuta. Mutta tällaista suhmurointia mm...
  9. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Kummelin arvontalaulu on soinut koko joulun ja mietitään avataanko seuraavaksi McFädenkin esiinnostamia YT-"säästötalkoita" vai lähdetäänkö vaikka junioriputken rakentamis- ja junnujen peluutuslinjauksia katsastamaan muutaman vuoden taakse. Kaikki aukeaa aikanaan.
  10. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    No useampi pelaaja ja pari muuta toimihenkilöä tämän on vahvistanut.
  11. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Eiköhän joltain vielä jotain jännää kuulla, kun aika on oikea. Yhen vanhan meiän pelaajan kanssa juttelin ja hän kertoi, että Dogi kuulemma nauttii elämästä ja on viettänyt paljon aikaa Espanjan aurinkoisilla golfkentillä. Mutta kyllä se kiekkokin vielä mielessä on, oli muunmuassa vahvasti...
  12. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Mielenkiintoista olisi myös tietää, miksi media lopetti kuin seinään tämän asian ruotimisen. Jarno Liski teki hetken aikaa ansiokasta työtä tähän liittyen. Ja niissä jutuissa kun piileksi vielä totuus taustalla. Toki se oli pelkästään onni Pelicansin kannalta, että SSR meni nurin eikä kerennyt...
  13. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Kaikista hauskinta on, että jopa Oliwer Kaski löytyi nimettynä tuolta listalta. En mä ainakaan kerro, ei mulla ole mitään syytä jauhaa paskaa aiheettomasti.
  14. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Niemisellähän oli ilmeisesti jonkinsortin optio, sitä en tiedä mitä muotoa se oli kun julki ollut sopparimuoto muutti muotoaan. Mutta kartottaessa ei sopivaa uutta valmentajaa löytynyt, koska kyseessä olisi ollut vain vuoden pesti kun Hölöä ei vielä siihen rakoon saanut.
  15. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Juuri näin. Avoimuus ja rehellisyys on hyviä keinoja rakentaa jotain kestävää. Jos rakennetaan rikkinäisen perustan päälle, se ei kestä. Mä nostaisin näitä kuulemiani vääryyksiä esiin, oli se henkilö kuka tahansa joka niitä Pelicansissa tekee. Koska seuran hyvinvointi on mulle huomattavasti...
  16. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Miten esimerkiksi nämä 2018-19 tapahtumat liittyvät näihin muunmuassa yksiin laittomiin- ja kaksiin hyödyttömiin vuoden irtisanomisajalla olevien työntekijöiden potkuihin?
  17. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Joulukalenterin luukku 22. olkaa hyvät. Aikakone heittää meiät vuosille 2018-2019 jolloin tapahtui paljon asioita, mutta jätti myös kysymyksiä vähintään saman verran. Kysymyksiä, jotka koskivat ennenkaikkea valmennusta ja Niemisen pitkittyneitä sopimuskuvioita, sekä niitä seuranneita potkuja...
  18. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Näinhän se on, Pelsukaan ei osinkoja ole maksanut niinä kertoina kun voittoa on tehty. Rakkaudesta lajiin ja/tai omistajan omalle yritykselle iso näkyvyys. Jälkimmäisestä nyt vaikka Raumalla hyvä esimerkki siitä millaisen näkyvyyden Lukko on RTK:lle tuonut. Tässä maailmantilanteessa rahakasta...
  19. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Kyyllä siellä saattaisi kiinnostuneita olla, kunhan hinta asettuisi kohdilleen.
  20. A

    Pasi Nurminen – kuningas Lahdesta

    Muunmuassa tämän takia Nurminen ei ole voinut siellä olla, enkä usko että kauhean todennäköisesti ole jatkossakaan. Mutta tämä nyt on vain yksi kala järvessä, minkä takia itse todella toivon muutoksen pääomistajuudessa.
Ylös