Hakutulokset

  1. A

    Teemu Eronen HIFK:hon

    Viittasin siihen, kun HIFK kiitti O´Connoria, Tyrväistä ja Raskia menneistä vuosista tiedotteella, kun sopimukset ulkomaille tulivat julki. Onko Eronen muuten nyt ensimmäinen HIFK:sta suoraan KHL- Jokereihin siirtynyt ison profiilin pelaaja? Noita junioreitahan on siirtynyt.
  2. A

    Teemu Eronen HIFK:hon

    Nyt odotellaan HIFK:n tiedotetta ja kiitoksia yhteisistä pelivuosista.
  3. A

    Teemu Eronen HIFK:hon

    Itse elokuussa veikailin tämmöistä. Aika lähelle mennään tuota 34-35 pisteen kautta, koska nykytahdillakin mennään ehjänä yli. Mikäli HIFK alkaisi voittamaan pelejä, niin pistetahti kiihtyisi.
  4. A

    Teemu Eronen HIFK:hon

    Eihän siitä mihinkään pääse, että Eronen sen Tapparan viikatteeniskun laukaisi. Ihan käsittämättömän huono pelaaminen, kun lähti leikkaamaan laitaan päin harmittomassa 2 vs 1 hyökkäyksessä.
  5. A

    Teemu Eronen HIFK:hon

    Ylipäätänsäkin monesti joutuvat suurimman kritiikin kohteeksi ne pelaajat, joita ei ole edes kärkirooleihin tarkoitettu tai joiden ei ole laskettu olevan terveellä rosterilla edes kokoonpanossa. Salmela yhtenä esimerkkinä. Salmela kuitenkin täyttää edes sen Pasi Rautiaisen minimitavoitteen, eli...
Ylös