Hakutulokset

  1. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Eiköhän näillä herroilla ole muita suunnitelmia tuleville vuosille... Tai Peltonen halunnee jossain vaiheessa päävalmentajan pestin ja HIFK saattaa sitä tarjota.
  2. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Nyt jälkikäteen ajatellen oli virhe. Sopimuksen julkaisuhetkellä se tuntui kuitenkin oikealta ratkaisulta, koska HIFK:n tavoittelemien valmentajien sopimukset ovat sopivasti katkolla vuoden päästä. Jos Jalosen kanssa ei oltaisi jatkettu, niin HIFK:lla olisi ollut vaihtoehtoina A) vuoden...
  3. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Kyllä minä ainakin saan tämän valmentajan syyksi. Ei tietysti ihan kaikkea, mutta paljon. HPK johtaa 2-0 ja HIFK antaa HPK:n pitää minuutin kiekkoa oman maalin takana ja ryhmittyy vastustajan siniselle. Siinä on koko sarjan kuva. HIFK peruuttelee samalla tavalla riippumatta ottelun tilanteesta...
  4. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Jalosen kohdalla voi sanoa, että jos et ole HIFK:n näköinen valmentaja, niin HIFK tekee sinut sellaiseksi. Aika vahvan punaisen leiman Jalonen otsaansa on tällä kaudella lyönyt. Viime kaudella vielä oli vähän jäykistelevän oloinen. Nyt käskytetään tappelemaan, jahtaamaan kaikkea mikä liikkuu ja...
  5. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Tässä on käymässä niin, että HIFK:lla on kaikesta huolimatta niin kova materiaali, että tämä pelastaa Jalosen. HIFK vetää runkosarjan TOP 6:ssa ja vastuksesta riippuen tippuu joko ensimmäisellä kierroksella tai maksimisuorituksella päästään pronssiotteluun. Normaalioloissahan putoaminen...
  6. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    En itsekään usko Norosen mitään lepovuoroa tarvitsevan ja olisihan sen lepovuoron Norosella voinut hieman toisenlaisessa tilanteessa antaa. Nyt se annettiin Norosen huippupelin jälkeen. Itse olisin antanut sen kotipelissä Ilvestä, Pelicansia yms. vastaan, jos olisi ollut edellisestä ottelusta...
  7. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Luet kyllä kuin piru raamattua. Ei todellakaan mennyt pelkästään maalivahdin piikkiin. Yksilötasolla hävittiin suurimmaksi osaksi tämä peli ja tarkoitin muutakin kuin maalivahtipeliä. Kritisoin maalivahtipeliä siitä syystä, että olin suuresti jo alunperin Lundellin sisään laittamista vastaan.
  8. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    HIFK teki 2 sellaista maalia, joita ei olisi yksikään vahti ainakaan SM-liigassa ottanut. Vastaavasti HPK:n maaleista 3 ensimmäistä olisivat olleet otettavissa kuumalla maalivahtipelillä, jota Noronen esitti JYP pelissä. Ei varsinaisesti helppoja, mutta toiseen päähän ei mennyt vastaavat. En...
  9. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Itsekin olen tällä hetkellä KJ:n potkujen kannalle kallistumassa, vaikka hänen suhteensa kärsivällisyyteni on venyvimmästä päästä. Ajattelen vain sellaista asiaa, joka ei minulle pitäisi kuulua pätkääkään: KJ:n palkka ensi kaudella lienee noin 200 000 euroa, joka pitää maksaa joka tapauksessa...
  10. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Tämä HIFK:n touhuhan on ollut hyvin pitkään sellaista yhden tai maksimissaan kahden kauden projektia. Touhussa ei ole ollut minkäänlaista jatkuvuutta, eli kun on vaihdettu valmentajaa, niin on otettu täysin erityylinen valmentaja, kuin edellinen ja myös pelaajahankinnat ovat olleet liiaksi...
  11. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Yksi asia, joka unohtuu tässä kaiken keskellä on se, että vaikka IFK olisi kammennut itsensä runkosarjassa suoraan kuuden sakkiin ja vaikka kotietuunkin asti, niin suurella todennäköisyydellä oltaisiin tästä huolimatta kaaduttu ensimmäisellä playoffs kierroksella. HIFK oli joulun jälkeisen ajan...
  12. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Täällä on puhuttu paljon siitä, että nyt mitataan HIFK:n maltti ja pystyykö HIFK pitkäjänteiseen rakennustyöhön. Pitkäjänteisyyshän tarkoittaisi tässä tapauksessa sitä, että IFK jatkaisi suurinpiirtein samalla konseptilla, eli KJ valmentajana ja joukkuetta täydennettäisiin niillä pelaajilla...
  13. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Näen 2 vaihtoehtoa Pitkämäen tämänhetkiselle peluutukselle:1. Pitkämäen sopimus on jossain muussa seurassa valmis ostamaan ulos tai vaihtamaan hänet toiseen pelaajaa, mutta seura haluaa nähdä pystyykö kaveri ylipäätänsä pelaamaan ja näin IFK on pakotettu isolla riskilläkin peluuttamaan miestä...
  14. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Onkohan Hjalliksella/Virmas Masalla jo Kari Jalosen puhelinnumero muistilapulla. Kannattaa varmaan viimeistään joulun tienoilla alkaa soittelemaan. Ei tarvitse iso meedio olla, että sitä ainakin yrittävät. Tosin Jalonen on suurimpia suosikkeja seuraavaksi maajoukkueen päävalmentajaksi, joten...
  15. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Nauratti ja säälitti Matti Hagmanin haastattelu, joka taitaa löytyä YLE:n arkistosta. Hakkihan kritisoi voimakkaasti IFK:n senhetkistä toimintaa ja tietysti aiheesta, mutta kyllä Hakin teesitkin olivat suoraan 80-luvulta. Jos Hakki olisi IFK:n UTJ niin IFK vetäs kahdella ketjulla ja joukkueessa...
  16. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    En yhtään ihmettelisi, vaikka Jalosen suunnitelma olisi: HIFK mestariksi kahdessa vuodessa ja sitten maajoukkueen päävalmentajaksi. Eikös Jukka Jalosella ole juuri kahden vuoden diili maajoukkueen kanssa tämän kevään jälkeen? Parmampaa näyteikkunaa maajoukkueeseen ei ole, kuin saada IFK...
  17. A

    Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

    Jos Kari Jalosen valmentajataidot ja moderni pelitapa saadaa yhdistettyä IFK:n agressiiviseen pelityyliin niin ensi kaudesta on tulossa hyvä paketti. kovaa luistelevan Kärppälauman kopiota IFK:sta on turha yrittää tehdä, kun katsoo jo pelaajamateriaaliakin. IFK:n juniorimylly tuottaa hieman...
Ylös