Hakutulokset

  1. A

    HPK mediassa

    Eikös tällainen ollut jo aikanaan, mutta todettiin jotenkin toimimattomaksi tms?
  2. A

    HPK mediassa

    Toivasen mukaan ei jää harmittamaan ja näillä mennään. Ilmeisesti toimistolla kauhulla odotetaan että joudutaan vielä playoffejakin pelaamaan ja jonkun pitäisi sekin leikki kustantaa ilman tuloja. Sinänsä ymmärrettävää.
  3. A

    HPK mediassa

    Eli Matti on itsekin tietoinen ettei homma ole hanskassa kun voi ottaa täyden vastuun tuollaisesta perseilystä. Ja silti johdolla on täysi luotto tähän toimintaan.
  4. A

    HPK mediassa

    Noihan nyt on noita perus jargoneita mitä jokainen haastateltava sanoo joka ikisestä joukkueesta olisi tilanne mikä tahansa. Keväällä koko kauden kontannut sarjajumbokin on aina niin helvetin hyvin liikkuva ja tiukkaan puolustava että pitää lähteä 100% täysillä juuri tähän nimenomaiseen matsiin...
  5. A

    HPK mediassa

    Kyllä! Oli hieno inserttikin tehty!
  6. A

    HPK mediassa

    Kyllä voitti Kerhon kannattajat tämän tifokisan kun katsoo tuota Kouvolan räpellystä.
  7. A

    HPK mediassa

    Onko tuo muuten jotenkin tilastollisesti todennettu että Rinkelinmäellä olisi tuohon aikaan kotijoukkue mennyt jotenkin ensimmäisellä kympillä useammin johtoon kuin muut vai onko tuo lähinnä elämään lähtenyt legenda?
  8. A

    HPK mediassa

    Sisäinen salaliittoteoreetikkoni nostaa päätään.
  9. A

    HPK mediassa

    Olen yllättynyt. Joskin itsekin uskon että venyy.
  10. A

    HPK mediassa

    Tulevat vihjaamaan, älä huoli. Kaikki povaa tällä hetkellä Kärppiä rallatellen kultaan.
  11. A

    HPK mediassa

    Näköjään jengi käynyt eilen vielä aika kierroksilla pelin jälkeen uudessa Hyvä Kerho-videossa. Cornet näyttäisi ainakin olevan aika vauhdissa. Hyvä vain että virtaa riittää.
  12. A

    HPK mediassa

    Eipä tuossa juuri muuta kuin puida tuota viime kautta. Nyt kun ollaan finaaleissa ja suuren yleisön kiinnostuksen kohteena niin tällaiset tarinat kiinnostaa.
  13. A

    HPK mediassa

    Puuhastelija-toimittajilla on eilisen pelin jälkeen tullut vähän jännäkakkaa housuun ja purkavat nyt ahdistustaan näillä höpöhöpö-kolumneillaan. Onkohan siellä isoa rahaa laitettu Kärppien mestaruudelle vai ovatko vain fanipoikia?
  14. A

    HPK mediassa

    On kyllä oikeasti ollut hyvä juttu että vastassa oli tällainen suurseura. Edelleen media tykittää vaan TPS:n katastrofiuutisia ja kolumneja joita se on viljellyt koko sarjan. Kerholle ei juuri median painetta tule enkä usko että tulee jatkossakaan kun lähdetään taas isoa vastaan.
  15. A

    HPK mediassa

    Itselläkin särähti korvaan. Koska viimeksi on pelattu ritaripaidoilla? Joskus 10 vuotta sitten?
  16. A

    HPK mediassa

    Naureskelin itsekin tuolle Lahden nostolle. Siellä taas luetaan tilastoja viimesen päälle tarkasti.
  17. A

    HPK mediassa

    https://www.hameensanomat.fi/urheilu/kommentti-huippupelaajien-lahto-kerhosta-on-pienen-seuran-kova-osa-383853/ Tuosta linkin takaa tämä Sihvosen vuodatus.
  18. A

    HPK mediassa

    Pitäisi nyt Toivanen vaan sen turpansa kiinni ja antaisi muiden räksyttää.
  19. A

    HPK mediassa

    En nyt tiedä onko Sihvonen ihan tosissaan, mutta tuossa kyseisessä artikkelissa ihmettelee miten Viitaluoma sopii Kerhon strategiaan tuoda joukkueeseen nuoria lupaavia pelaajia jotka edelleen poikivat kasvattajakorvauksia. Eihän nämä nyt liity mitenkään toisiinsa. Eihän nyt jumalauta koko jengi...
  20. A

    HPK mediassa

    Olisi kyllä Kerholta pelisilmää järjestää tästä Tallinnan matkassa samanlainen ”joukkueen matkassa” seuranta mitä on muutaman kerran aiemminkin ollut. Mutta saa nähdä tuleeko tällä kertaa.
Ylös