Hakutulokset

  1. A

    Vihreä Liitto

    Mielenkiintoista olisi myös tietää, millaiset ovat Cronbergin välit olleet toiseen Vihreiden konkaripoliitikkoon ja ex-puheenjohtajaan Heidi Hautalaan. Hautala kun on pitkään profiloitunut Venäjä-kriitikkona.
  2. A

    Vihreä Liitto

    Juuri näin. Diarran ministeriyytä tukisi realiteetti, että hän on profiloitunut leimallisesti helsinkiläisenä poliitikkona, merkittävintä vaalipiiriään kun Vihreät tuskin haluavat jättää salkutta. Toki Atte Harjanteella myös saumat, mikäli 2027 eduskunnassa on.
  3. A

    Vihreä Liitto

    Diarralla on taakkanaan taannoinen maaseudun asukkaita loukannut somekommentti ja sähköpolkupyörägate, mutta niistä huolimatta näen hänellä valoisan tulevaisuuden maamme politiikan huipulla ja Sofia Virran oletettavana seuraajana. En ole kaikesta hänen kanssaan samaa mieltä, mutta nouseva...
  4. A

    Vihreä Liitto

    Jep. Toki varmasti puolueen 13 kansanedustajaa tekevät duuniansa yhtä ahkerasti, kuin muiden puolueiden kollegansa, mutta aika pitkään saa vaikkapa Ylen etusivua selata alaspäin, että löytää Vihreistä mitään mainintaa. Ensimmäisen kauden kansanedustaja Fatim Diarrasta odotin kehkeytyvän...
  5. A

    Vihreä Liitto

    Sofia Virran puheenjohtajakautta tulee kohta täyteen vuosi. Voisi sanoa, että jo vuosi, sen verran näkymätön hahmo Virta kun on maamme poliittisessa keskustelussa ollut. Vihreät onnistuivat paljon mielipiteitä jakaneen Sipilän porvarihallituksen aikana Ville Niinistön johdolla nostamaan...
  6. A

    Vihreä Liitto

    Kaiketihan omille kannattajille kuitenkin upposi ja moni vihreä entistäkin agitoituneempi nykyhallitukselle.
  7. A

    Vihreä Liitto

    Kyllähän nämä ojitetut suot voi yhtäältä nähdä osana historiaamme. Ouluun silloin tällöin Hevalta lentävänä Pohjois-Pohjanmaan metsäplantaasit ovat lintuperspektiivistä melkoinen näky, kun ojien muodostamat rajat näkyvät yläilmoihin ja hyvinvointia kansallemmehan nuo plantaasit yhä edelleen...
  8. A

    Vihreä Liitto

    Nykyhallitus on toden totta päässyt harjoittamaan ilmastopolitiikkaansa vasta joitain kuukausia, joten kyllähän Sanna Marinin hallitukselle kiitos Suomen sijoituksen laskusta menee. Sikäli vähän ihmettelen, miten läpeensä saastuneita kehitysmaita voi olla kohti hiilineutraaliutta kulkevan Suomen...
  9. A

    Vihreä Liitto

    Jep. Englantia puhuvat kysyisivät "Was it worth it?", eli oliko sen arvoista. Nykyvihreistä ei ota selkoa, onko kyseessä lintu, kala, vai kenties nisäkäs? Ohisalon aikana puolue profiloitui vahvasti vasemmistopuolueeksi, mutta huomioiden tontilla olevan jo kaksi establisoitunutta kilpailijaa...
  10. A

    Vihreä Liitto

    Tuo Vihreiden lyhytikäiseksi jäänyt kannatuspiikki reilut puoli vuosikymmentä sitten on itse asiassa mielenkiintoinen ilmiö. Olisiko trendi jatkunut, mikäli Vihreät olisivat poistaneet hölmön sääntönsä rajatuista puheenjohtajakausista? Hyvin mahdollista, että Niinistön johtamat Vihreät olisivat...
  11. A

    Vihreä Liitto

    Ehkä Helsinki-thread olisi ollut parempi tälle, kun siellä kaavoitushankkeita on käsitelty aika paljon ennenkin? Sinänsä ymmärrän puistojen supistumisen aiheuttavan närää, vaikka arvokkaita asuntoja alueelle on suunnitteilla.
  12. A

    Vihreä Liitto

    Forsgren lienee kaiketi jonkinlainen "Iiris Suomela light", vaikka melko näkymättömäksi poliitikoksi jäänyt toistaiseksi.
  13. A

    Vihreä Liitto

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009538289.html Diarra ei ole lähdössä puheenjohtajakisaan. Mielestäni ihan fiksu päätös ensimmäisen kauden kansanedustajalta.
  14. A

    Vihreä Liitto

    Näin olen itsekin ymmärtänyt. Vaikka hänellä taakkana onkin kohutwiitti (minkä taisi huumorina laittaa, epäonnistuen siinä) ja sähköpyörägate, on hän vihreäksi helsinkiläispoliitikoksi hyvinkin jalat maassa oleva nainen. Vaikka Diarra puolueen nousevia kykyjä onkin ollut jo hyvän aikaa...
  15. A

    Vihreä Liitto

    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009485312.html Hesarilta mielenkiintoinen juttu Vihreiden romahduksesta ydinalueillaankin.
  16. A

    Vihreä Liitto

    https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000009494299.html Hesarin juttu Diarrasta eiliseltä.
  17. A

    Vihreä Liitto

    https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000009046944.html Diarra toden totta esiintyi viime syksynä Elämäni biisi-ohjelmassa. En kyseistä jaksoa nähnyt, mutta oletettavasti hän sai positiivista julkisuutta.
  18. A

    Vihreä Liitto

    Fatim Winshett El Habib Diarra s. 1986, Helsinki Vaikka Vihreiden vaalitappio oli ennakoitavissa jo hyvän aikaa ennen vaali-iltaa, allekirjoittaneen mielenkiinto kohdistui Vihreiden nousevan tähden Fatim Diarran äänisaaliiseen. Diarran voinee mieltää jo kunnallispoliitikkona olleen polarisoiva...
  19. A

    Vihreä Liitto

    Ei siitä ole toden totta kuin reilut puoli vuosikymmentä, kun Vihreistä spekuloitiin jopa pääministeripuoluetta ja mitä taannoisesta pöhinästä on jäljellä? Vihreät ovat risteyskohdassa.
  20. A

    Vihreä Liitto

    Tämän vuoksi kannatan myös ydinvoiman lisärakentamista. Vankka perusvoima turvaa energian riittävyyden myös vähätuulisina ja pilvisinä päivinä. Pyhäjoen hanke on saatettava loppuun länsimaisen toimittajan kanssa. Lisärakentamista myös Olkiluotoon ja Loviisaan pitäisi myös harkita uudelleen.
Ylös