Hakutulokset

  1. A

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Kyseisessä matsissa järkkäriosasto toimi mielestäni huonosti ja alun alkaenkin espoolaisille olisi ollut hyvä järjestää sektio, missä ei ole riskinä, että tuulareita sattuisi taakse. Silti ihan jo yleisen kannattajakulttuurin kehittymisen vuoksi toivon, ettei tätä pidetä jonain...
  2. A

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Kai Kiekko-Espoo on infonnut lippujen tullessa yleiseen myyntiin, että 401-402 on nimenomaisesti jokerikannattajien kansoittama? Jotenkin Kiekko-Espoon fanien olettaisi lisäksi tsiigaavan pelin mieluummin lähempänä omaa hyökkäyspäätyään, tai sitten vastakkaisella sivustalla, eikä päihtyneiden...
  3. A

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Jokerifanien ennakkomyyntihän oli lisäksi hyvinkin lyhyt slotti, että ehkä osa äkkäsi sen liian myöhään. Toivon mukaan kuitenkin 401-katsomosta lippunsa yleisestä myynnistä ostaneet olisivat kuitenkin "jokerihenkisiä", eivätkä espoolaisia tuulareita. Itse ostin lippuni nimenomaisesti alariveiltä...
  4. A

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Kyllähän ainakin vierasfaneille tarkoitettuun katsomolohkoon kannattaa anniskeluoikeudet hankkia (Kaljahanat mielellään ihan katsomossa, eikä käytävällä.), isojakin vierasfaniporukoita kun voi ensi kaudella Espooseen taas odottaa tulevan. Olin eilen ensimmäistä kertaa Kupittaan...
  5. A

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Boldaus oma. Pahoittelut vähän sivuraiteille menosta, mutta eikö juurikin tämä "marras-joulu-tammikuun" "räntä-viima-kaamos" ole näin teoriassa juuri parasta aikaa jääkiekon kannalta? Kesällä, alkusyksystä ja keväällä on kivaa joka tapauksessa, mutta näin jokerifanina (KHL-ajan skipanneena)...
  6. A

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Pahoittelut offarin jatkamisesta, mutta KOOVEEn kannattajapohja on minuakin kiinnostanut. Perinteikäs, Suomen mestaruudenkin voittanut seura kyseessä, mutta huomioiden kahdella isobroidilla olevan käytännössä duopoli, mitä tulee kaupungin lätkäfaneihin, ovat KOOVEEn varsinaiset fanit...
  7. A

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Tulevaisuudessa Honka ja Kiekko-Espoo voisivat ehkä vähän paremmin synergisoida aikataulujaan. Syksyiset superlauantait, klo 14 futista ja klo 17 vieressä lätkää. (Molempiin samalla lipulla) Samaa Tapion Hongasta alkanutta perinnettä molemmat seurat kun ovat.
  8. A

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Nyt kun Kiekko-Espoon liigapaikka tulevalle kaudelle vaikuttaa todennäköisemmältä kuin koskaan, mielenkiintoista nähdä houkutteleeko tämä "tuulareita" jo tälle kaudelle. Kiekko-Espoo voisi saada tästä jotain kampanjaakin aikaiseksi "Vika kausi Mestiksessä" jne.
  9. A

    Kiekko-Espoon yleisömäärät

    Mielenkiintoista nähdä ensi viikon Ketterä-matsin yleisömäärä. K-Espoo ollut paljon esillä mediassa ja vastassa viime kauden finaalivastus. Vaikka arki-ilta onkin kyseessä 2000 voisi olla mahdollinen.
Ylös