Hakutulokset

  1. A

    Olli Palola HIFK:ssa

    Palola iski sitten maalin tänäänkin ja se oli samalla pelin voittomaali. Kolme peliä ja kolme maalia. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä Roy-Paajanen-Palola pidempään yhdessä, olisiko heistä saanut sen kolmannen tuloksentekoon pystyvän hyökkäysketjun.
  2. A

    Olli Palola HIFK:ssa

    Palola on tehnyt maalin myös toisessa pelissään Timrån paidassa. Olikohan liian kokonaisvaltainen HIFK:n paidassa? Timrån paidassa keskittyy näköjään siihen, minkä osaa parhaiten eli maalintekoon.
  3. A

    Olli Palola HIFK:ssa

    Palola iski maalin Timrålle heti ensimmäisessä pelissään. Mielenkiintoista seurata, miten suorittaa seuraavissa peleissään.
  4. A

    Olli Palola HIFK:ssa

    Minä ihmettelen kaikista eniten sitä, että valmennus ei peluuta viime kevään playoffien parasta hyökkäysketjua, eli Hirvonen-Paajanen-Palolaa yhdessä. Taisivat pelata kauden avauspelin yhdessä ja siinähän Palola osui kahdesta ja tuo peli voitettiin. Tämän jälkeen on pelannut milloin kenenkin...
  5. A

    Olli Palola HIFK:ssa

    Mä muistelin, että Hade taisi olla siinä koko jengiä vaivanneessa räkätaudissa Jokerit-sarjan ensimmäiset pelit. Kun hän sitten pääsi takaisin kaukaloon, niin jälki oli pienen totuttelun jälkeen pisteiden valossa murhaavaa ja hänhän teki mm. sen "suhteellisen tärkeän" voittomaalin Jokerit-sarjan...
  6. A

    Olli Palola HIFK:ssa

    Selkeästi meidän miehiä. Joku toinen olisi voinut jäädä koppiin.
  7. A

    Olli Palola HIFK:ssa

    Pelasiko Palola akvaarion kanssa tänään? Vai katsoinko maalikoosteesta väärin?
Ylös