Hakutulokset

  1. A

    Jaajo Linnonmaa

    Ei ole saatavilla parempiakaan Aamulypsyyn, koska Perälä ei siihen suostu tulemaan. Pakko mennä noilla, jotta saadaan edes kohtalainen aamuohjelma. Jaajo&Anni podcast on tuttua Aamulypsytasoa. Vähän tietysti jää puuttumaan kun ei ole kuulijoita, joita voi ottaa mukaan lähetykseen.
  2. A

    Jaajo Linnonmaa

    Hieno päätöshän tuo on Perälältä, ei ole monella kanttia lähteä kokeilemaan. Mitään siinä ei ainakaan häviä! Mitä tulee linnan juhliin, niin tuohan on monivuotinen läppä ollut Aamulypsyssä, että taas kerran Jaajo ja Anni jäivät ilman kutsua. Toki epäilemättä sinne haluaisivat, mutta eipä tuota...
  3. A

    Jaajo Linnonmaa

    Siellä oli selitys yhdessä videossa. Ottivat Annin kanssa tuon tilin haltuun, koska oli toivottu kuulumisia ja myös siksi, että nykyinen Aamulypsypoppoo ei tuota jaksa päivittää. Eli sitä päivää odotellessa kun Jaajo ja Anni saavat jonkinlaisen comebackin radioon tehtyä.
  4. A

    Jaajo Linnonmaa

    Lähtö taitaa kertoa siitä, ettei kuudelta alkavaa aamuradiota pysty kunnialla hoitamaan, jos säheltää joka suuntaan ja samalla on monta eri bisnestä menossa. Käy kropalle liian rankaksi aamuheräämiset. Jos lähtee aamuradioon, niin siihen pitäisi satsata enemmän muun elämän kustannuksella. Ei...
  5. A

    Jaajo Linnonmaa

    Taisi Halosen Pohjola ja Suomen kesä olla molemmat noin 3kk tänä vuonna A-soittolistalla, eli soivat usein ja tasaisesti. Ei tainnut muilla artisteilla olla kahta yhtä suosittua uutta biisiä, joten se selittänee tuon. Nyt on uusintoja tulee, niin esim. tänään Roope Salmisen sama kappale soi...
  6. A

    Jaajo Linnonmaa

    Olipa kova viimeinen lähetys ja huomioina sen verran, että Anni&Jaajo epäsuorasti vihjasivat, että homma jatkuu yhdessä myöhemmin jossain muodossa. Tuke tuntui myös olevan epävarma uudesta Aamulypsystä ja samaa mieltä olen itsekin. Aamulypsy tässä muodossa tulee aika pitkälti loppumaan tähän...
  7. A

    Jaajo Linnonmaa

    Nyt kun Peris ja Anni ovat taas loppuajan mukana, niin taso on kyllä merkittävästi parempi. Lähinnä Periksen ansiosta, Janni on paikannut naisjuontajan paikkaa hyvin, mutta Tuke ei tuohon sovi.
  8. A

    Jaajo Linnonmaa

    Jaajo on sanonut, että haluaa tehdä radiota ja nimenomaan aamua, koska se on kuunnelluin hetki. Tämänkin haastattelun jälkeen on helppo uskoa, että taukopäätös on vain lasten ja raskaan arjen takia, joten toinen comeback on todennäköinen. Tällä kertaa siihen mennee 3-5 vuotta? Ensi viikko voi...
  9. A

    Jaajo Linnonmaa

    Kolmella juontajalla varmaan menevät, niin yksi voi olla aina pois. Ilkka sitten silloin kun kerkeää paikalle. Ei nyt varsinainen yllätys, että Tinni tuohon otettiin vielä lisäksi. Ja Anni varmaan palaa myös ensi vuonna. Kuuntelijaluvut puolittuvat ensi vuonna veikkaan. Niin moni tätä kuunteli...
  10. A

    Jaajo Linnonmaa

    Tuolla kerran viikossa olevalla ohjelmapaikalla viittasin siihen, että Jaajolla riittää kyllä hyviä uusia juttuja yhteen lähetykseen viikossa vähän kuten Salovaaralla omassa nuoruudessa. Tuo voisi oikeasti olla todella kova show, jos vetäisivät vaikka neljä tuntia Perälän kanssa joka...
  11. A

    Jaajo Linnonmaa

    Eiköhän päätös ole vain lasten takia. Hyvinhän tuo on toiminut Tuken ja Jannin kanssa. Aamulypsy jatkaa, kun kanava ei siitä halua irti päästää, mutta kuuntelijaluvut tulevat romahtamaan. Veikkaan ettei ohjelma tuossa muodossaan jatku kauaa. Jaajo saisi tehdä oman radioshown kerran viikossa...
  12. A

    Jaajo Linnonmaa

    Jaajon show ja kaikki taitavat laskutaa oman firman piikkiin, joten sinänsä sama koska tulee paikalle. Itse en kuuntele ensimmäistä tuntia, niin ei haittaa. Jaajo on selkeästi tuonut esille, ettei halua radiosta mihinkään pois. Olisiko tulevaisuus kuitenkin jossain muussa radio-showssa? En nyt...
  13. A

    Jaajo Linnonmaa

    Jaajon takia Aamulypsyä suurin osa kuuntelee, joten Jaajon mukana Aamulypsy nousee tai kaatuu lopullisesti. Eli kun Jaajo sanoo, että nyt riittää, niin ihan turha yrittää toisella kokoonpanolla kovin kovaa suosiota. Ja täytyy muistaa, että Aamulypsy lienee edelleen kakkonen aamuohjelmissa, eli...
  14. A

    Jaajo Linnonmaa

    Taitaa olla täysin oikea päätös Jaajolta tehdä vain 4 lähetystä viikossa. Täytyy muistaa, että hoitaa samalla neljää pientä lasta, joille on löydyttävä aikaa ja jaksamista. Aamulypsyä ei ole edelleenkään mitään syytä kuopata, sillä tekevät Suomen parasta aamulähetystä joka kerta kun ykkösrosteri...
  15. A

    Jaajo Linnonmaa

    Olipa totaalisen turha ketjun nosto. Kannattaa kuunnella ohjelmaa ennen kirjoittamista. Erittäin fiksusti hoitavat eri ihmisryhmille kuittailun Aamulypsyssä, juuri sopivasti suodatettua juttua, vaikka ohjelman ulkopuolella mielipiteet onkin varmaan jyrkemmät. Tuo Suomipop kirja taitaa lisäksi...
  16. A

    Jaajo Linnonmaa

    Taitaa Aamulypsy kuitenkin olla se suurin ja kaunein, josta ei kannata lähteä muille kanaville. Avaa aika hyvin muita töitä Sanoman eri ohjelmissa. Vaikka Janni on parempi kuin Anni, niin Aamulypsyyn loppuun saakka Anni tulee olemaan mukana kuten Jaajokin, koska yhteinen historia. Jaajon osalta...
  17. A

    Jaajo Linnonmaa

    Kyllä se Jaajo palaa huhtikuussa ja on selkeästi sen ilmoittanut. Enkä ole mitään gonahtamista radiotyöhön huomannut, eli eiköhän Aamulypsyllä ole runsaasti vuosia vielä jäljellä. Mäkilähteestä ei käsitystä, mutta annetaan mahdollisuus. Janni on ollut erittäin hyvä, selkeästi parempi kuin...
  18. A

    Jaajo Linnonmaa

    Luusuaniemi jäi aikoinaan pois, koska muita kiireitä oli liikaa ja ei soveltunut aamurytmiin. Ei siinä sen enempää dramatiikkaa ollut, tänään oli taas tuuraamassa. Kun ketju on ylhäällä, niin täytyy taas kehua Hussia, on paikannut erinomaisesti Annin roolia. Soveltuu radioon tosi hyvin.
  19. A

    Jaajo Linnonmaa

    On ainakin erikoista, että Aamulypsyssä ei ole mainittu Peristä käytännössä ollenkaan lähdön jälkeen ja Peris ei ole kertaakaan ollut lähetyksessä mukana. Ei edes 20v juhlalähetyksessä, jossa Anni oli. Sanoivat vain, että Periksellä on oma ohjelma illalla. Moisiota ja Jaajoa on turha verrata...
  20. A

    Jaajo Linnonmaa

    Jaajo ja Aamulypsy voittavat niin kauan kuin jatkavat. Show on niin erilainen kaikkiin muihin verrattuna ja rehellisyys ja aitous vetoavat moniin. Asioista puhutaan suoraan ja Jaajo on todella lahjakas radioääni. Nyt korona-aikana Jaajo on jaksanut hyvin tulla lähetyksiin. Ei montaa poissaoloa...
Ylös