Hakutulokset

  1. A

    Kellojen siirto

    Ei olis tosiaan huono siirtää talviaikaan siirtymistä kaksi viikkoa eteenpäin jenkkien tyyliin. Aamusin olisi kuitenkin kasin jälkeen valoisaa ja iltaisin saisi vielä kaksi viikkoa valoa, kun tulee töistä kotiin. Suoraan sanottuna ketuttaa taas jo valmiiksi, kun ensi maanantaista alkaen saa ajaa...
  2. A

    Kellojen siirto

    Ainakin itse menen lähes koko talven pimeässä töihin, työt kun alkavat kahdekselta ja talviaika tuo valoa joskus kahdeksan tai yhdeksän jälkeen vuodenajasta riippuen. Eli ei ole mitään iloa aamun valosta monelle työläiselle, pimeää siellä liikenteessä on. Lisätään listaan lajeista, jotka...
  3. A

    Kellojen siirto

    Tämä on joka vuosi vuoden ankein päivä, kun tekee toimistoaikaa. Ensimmäinen maanantai kesäajan päättymisen jälkeen ja huomaat lähteväsi pimeään ulkoilmaan ja toki olet myös mennyt pimeällä töihin. Se 3-4vk lisää valoa klo 16 jälkeen tekisi oikeasti marraskuusta jo paljon paremman. Saisi kellot...
  4. A

    Kellojen siirto

    Joko alkaa siis kääntymään siihen, että nykysysteemi onkin paras? Tosin aina on se vakioporukka kenelle tulee vuotuinen sydänkohtaus yhden tunnin takia. Täällä paikallislehden pääkirjoitus listasi myös mahtavia syitä, miksi kellojen siirto pitää lopettaa: ihmiset eivät muista kumpaan suuntaan...
  5. A

    Kellojen siirto

    Niin kuin edellä todettiin, niin tässä mentiin pointista pahasti metsään. Kesäajan puolustajat haluavat nimenomaan kesäajalle nykyisen ajan. Itselle käy ihan hyvin, että jatketaan kellojen siirtoa, jos vaihtoehtona on pysyvä talviaika. Ketä hyödyttäisi pysyvässä talviajassa, että Jussina...
  6. A

    Kellojen siirto

    Tämä on se pointti, mitä koitin tuoda aiemminkin esille. Erinäisistä ja osittain itsestä riippumattomista syistä arki vaan toimii aika samaan kellonaikaan päivästä toiseen. Ja se on noin 7.30 - 16.30. Nyt tämä alkava talviaika ei tuo omaan aamuun oikeastaan yhtään lisää valoa, ehkä ensi viikoksi...
  7. A

    Kellojen siirto

    Tuo aamun valkeneminen menee kahdeksaan töihin menevälle aika lailla hukkaan. Ehkä nyt viikko-kaksi on edes vähän valoisampaa, mutta sitten taas säkkipimeää aamuisin. Sen sijaan töiden jälkeinen valoinen aika loppuu kun seinään huomisesta alkaen. Enää ei ehdi ulos valoisalla töiden jälkeen.
  8. A

    Kellojen siirto

    Jos kansalta kysytään haluaako valoa iltaan vai aamuun, niin en yhtään ihmettele, että tulos on tuo 70-30 % illan hyväksi. Jos taas kysytään normaaliaika vai kesäaika, niin normaaliaika voittaa äänestyksen. Kysy tässä nyt sitten kansalta!
  9. A

    Kellojen siirto

    Onpa älytön ehdotus. Hiukan eri juttu jossain Köpiksessä ja Joensuussa. Katsoivatkohan karttaa yhtään? Jos maat olisivat samalla pituuspiirillä, niin homman ymmärtäisi.
  10. A

    Kellojen siirto

    Tuohon viimeiseen kommenttiin... Kaikilla ei todellakaan ole mahdollisuutta säätää heräämisaikaansa valon mukaan. Voi olla puolison työt, lasten heräämiset ja päiväkotiajat , harrastusvuorot ja vaikka suosikkiohjelmat iltaisin, mitkä haluaa katsoa. Yhteiskunnan rytmi vaan menee siten, että...
  11. A

    Kellojen siirto

    Olikos yksi Partisen tai Partosen ehdotus, että mennään suoraan Ruotsin aikaan. Tietyllä sadistisella tavalla tuosta nauttisi, jos päättäjät ovat tarpeeksi tyhmiä tuon valitsemaan. Siinähän sitten olisi ihmettelemistä, kun pimeä tulee keskitalvella klo 14, ulkoilijat varmasti kiittäisivät ja...
  12. A

    Kellojen siirto

    Tämä lienee tosiaan vuoden masentavin päivä. Seiskan jälkeen kun töihin menee, niin aamu on ihan yhtä pimeä kuin viime viikolla. Iltapäivästä vaan viedään tunti valoa pois. Mitenkähän nämä 1-2vk kellojen siirrosta kärsivät pystyvät ikinä matkustamaan vaikkapa Ruotsiin? Itselle ei tuota itään...
  13. A

    Kellojen siirto

    Virossa tuore mielipidemittaus 62-26% kesäajan hyväksi ja ilmeisesti koko baltia on jäämässä kesäaikaan. Siellä ihmisiä ei luultavasti ole aivopesty millään Timo Partasilla, vaan käytetään omia aivoja.
  14. A

    Kellojen siirto

    Tämä on hyvä pointti. Aika paljon on kuullut perusteluita, että ennenkin pärjättiin hyvin pelkän talviajan kanssa, mutta totuus on, että ihmisten elämänrytmi on siirtynyt enemmän iltaan. Tällä viikollakin on tullut ulkoiltua kuuteen asti, kun valoa on riittänyt toimistopäivän jälkeen ja nyt jo...
  15. A

    Kellojen siirto

    Hyvä kommentti. Tottakai ulkona voi liikkua ja harrastaa pimeässä, mutta onhan se nyt monta kertaa mielekkäämpää valoisalla. Kysymys ei missään nimessä ole mistään kermaperseilystä, itsekin liikun reilusti yli suositusten, mutta en viitsi pimeällä ulkoilemaan mennä, tykkään myös havainnoida...
  16. A

    Kellojen siirto

    Enpä usko, että vaaka mihinkään kääntyy, koska hoetaan vaan "normaaliaikaa", ilman että ajatellaan yhtään sen enempää. Ylen äänestys oli juuri 5500 äänellä 60-40 talviajan puolesta. Luulisin, että suurin peruste on nimenomaan normaaliaika ja aurinko klo 12 korkeimmillaan.
  17. A

    Kellojen siirto

    Toivottavasti nämä klo 12 huutelijat elävät sitten 1800-luvun maatalousrytmiä, jolloin herättiin neljältä ja kasilta nukkumaan. Ei tuolla aurinko etelässä klo 12 ole oikeasti yhtään mitään väliä. Paljon tärkeämpi on ajoittaa valoisa aika järkevään väliin, että porukka ei täällä masentuisi yhtään...
  18. A

    Kellojen siirto

    Aiemmissa äänestyksissä talviaika on voittanut n. 55-35 ja 20% evvk. Saas nähdä miten nyt lopulta menee. Uskoisin kyllä että talviaika voittaa jos kansalta tämä kysytään, niin kuin Berner lupasi.
  19. A

    Kellojen siirto

    Tässähän tämä hauskuus onkin kun suurella osalla ihmisiä ei ole ymmärrystä mitä talviaika tarkoittaa, perustellaan illan valoisuudella... Mutta ehkä joku oikeasti haluaa yöaikaan lisää valoisia tunteja, kun talviaika on niin suosittu.
  20. A

    Kellojen siirto

    Valoisat työaamut talviajan takia? Meillä ainakin toimistotöissä 80% porukasta on töissä klo 8.15 mennessä ja työmatka on pimeää talvella oli sitten kesäaika tai talviaika. Sama porukka nukkuu vähän pitempään viikonloppuna ja herää valoisaan aikaan oli kumpi aika tahansa. Ainoa ero on, että...
Ylös