Hakutulokset

  1. A

    Hartwall Arena

    Pakko sanoa, että jos olisin ollut läppärin äärellä ja juonut kahvia, niin olisi pärskähtänyt ruudulle. En missään vaiheessa ole uskonut mihinkään sähköjohtopaskoihin. Ainoastaan siihen, että investointi ei ollut Rotan mielestä järjestyksessä ensimmäisiä. Piti mm. maalata ensin koppi SKA:n...
  2. A

    Hartwall Arena

    Kyseinen ravintola on nykyään Lidlin naapurissa. Viisi euroa pizzat ja kebbet. Myöskin henkilökunta on vaihtunut aikaisempaa tylympään mutta pizzat on olleet parempia kuin aiemmin.
  3. A

    Hartwall Arena

    Projektorien lisäksi olisi kiva jos olisi katossa kiskot jossa voisi olla kamera tai useampi kiinni. Olisi ympyrän muotoisia ja suoria kiskoja. Saisi kivaa kuvaa uusintoihin ja vaikka ihan yleisöäkin kuvaamaan. Tietysti se pitäisi myös tehdä niillä ehdoilla ettei se hankaloita näkyvyyttä...
  4. A

    Hartwall Arena

    Tuohon ledtauluun totuttelu varmasti ottaa aikansa, koska onhan se uutta ja uutta tavallisesti kuuluu vastustaa. Suomessa.. Silti uskon, että noilla voi ihan järkeviäkin juttuja tuottaa ja vie aikansa ennen kuin ne parhaat jutut keksitään. Skidit oli tosin oli tuosta areenan promovideosta ihan...
  5. A

    Hartwall Arena

    Jep. Mikäli sitä haluaa paukutella henkseleitään jollain "euroopan koolein halli" statuksella niin sitten sijoittaa projektoreihin jo nyt. Jos ei sijoita niin sitten voi lopettaa nuo hassuttelut.
  6. A

    Hartwall Arena

    Minäkin voisin laatia sen soittolistan tuonne. Olisi muuten ihan helvetin hyvä vaikka itse sanonkin. EDIT: Tosiaan old school räppi olisi rytmiikaltaan sellaista, että se tempaisisi mukaan kaikki muut paitsi ne jätkät jotka itkee ettei hallissa soi rokki. Run DMC - Its Like That (Original) -...
  7. A

    Hartwall Arena

    Tämä oli minun pointtini. Kiitos, että alleviivasit sen. Toisaalta taka-askelia otetaan jos musiikki rajoitetaan esim. vain rokkiin.
  8. A

    Hartwall Arena

    Voi paska. Eikö tuosta muinaisesta musiikista voisi jo pyristellä eroon. Ei näemmä Amandankaan lähtö muuta mitään. Jäähallissa soitetaan vain paskaa musiikkia, koska se kuuluu asiaan.
  9. A

    Hartwall Arena

    Ei nyt sentään maailman tarkin. Pepsi Centerissä esim. 1920x1080 ja Jaffalla "vain" 1200x960. Mutta joo, eiköhän tuolla mennä 4k aikaan asti. Ledipaneeleista oli puhetta jo viime kesänä. Sen lisäksi luultavasti useampia projektoreita luomaan silmäkarkkia jään pintaan.
  10. A

    Hartwall Arena

    Ihmettelen myös ettei naapurit tai hitsarit jotka ovat olleet erittäin huolestuneita tilanteestamme ole tullut onnittelemaan käänteestä. [/sarkasmi]
  11. A

    Hartwall Arena

    Tämä nyt menee hiusten halkomiseksi, mutta osittain samaa mieltä. Toisaalta ilman eurooppalaisia ryöstäjäkansoja ei olisi olemassa Jenkkejä. Jokin muu suurvalta olisi takuuvarmasti. Ryssät vei palan Ukrainaa, mutta "Jenkit" vei melkein koko mantereen. Menen tästä hyvästä tökkimään itseäni...
  12. A

    Hartwall Arena

    Katsoa peiliin ja sen jälkeen johtaa omalla esimerkillään. Kikkelimiekkailussa ei ole mitään järkeä.
  13. A

    Hartwall Arena

    Tämä on puolitotuus. Varmasti moni kannattaa näitä pakotteita muutenkin. Omissa silmissä murikaanit ei nosta tässä sen enempää omia osakkeita kuin edistää rauhaa. Toisaalta rauhaan en usko ja murikaanien osakkeet ei kovin korkealla ole muutenkaan. Murikaanit lähinnä asettavat eurooppalaiset...
  14. A

    Hartwall Arena

    Kysymys on nimenomaan taiteilijan luomuksesta. Projektoreilta tuo ei sinällään vaadi mitään erikoista. Puhutaan kuitenkin tuhansien eurojen projektoreista joita tarvitaan useampi kappale. Kaikenlaista jännää noilla voi tuottaa, mutta suora kopiointi olisi typerää. Mielenkiintoisia demoja kyllä...
  15. A

    Hartwall Arena

    Jätän ehdotuksen siltä varalta, että tätä osiota toimistolla luetaan. Jonnekin näkyvälle paikalle Wall of Fame. Sinne sitten paljon Jokeriaiheisia kuvia, kenties joku videokin pyörii, lehtileikkeitä, haastatteluja, Tikin paita ja sitä rataa. Lisäksi Areena on sen verran näkyvä maamerkki jonka...
Ylös