Hakutulokset

  1. A

    Vitutusketju

    Vituttaa, että maalinhylkäystilanteessa pelaajat ymmärsivät saman kuin minä katsomossa: järjestelmä ei sallinut meille mestaruutta vuonna 2017, se ei salli sitä vuonna 2024 eikä tule sallimaan sitä vuonna 2049. Ja quuppa heti jumissa joka ukolla. Edit: Kaverini lopetti juuri em. syystä...
  2. A

    Vitutusketju

    Onpas vähän vaikea vastustaja tämä Tappara, kun pelataan neljällä seitsemää vastaan.
  3. A

    Vitutusketju

    Näin puolueellista tuomaritoimintaa minä en ole tällä kaudella vielä nähnyt.
  4. A

    Vitutusketju

    Siinäpä saatiinkin selitys sille, miksi kaveria on istutettu Mestiksessä. Tervemenoa takaisin sinne vaan.
  5. A

    Vitutusketju

    "Ylivoima on uusi alivoima."
  6. A

    Vitutusketju

    Ylittänyt omat odotukseni ja onnistunut tehtävässään oikein mainiosti, vaikka aivan alkukierroksilla kyseenalaistin aika hätäisesti toki itsekin miehen kompetenssin. Viime aikoinakin on joka ilta pelattu voitosta, vaikka välillä siellä heiluu Saku Salmela kakkossentterinä. Karjalainen vaikuttaa...
  7. A

    Vitutusketju

    Eihän se nyt "Oviedolla" ihan kiiltävimmin mennyt, mutta en näkisi, että Jesper Mattilan tekeminen oli myöskään kaikkein timanttisinta voittomaalissa. Surffaili siniviivalla puolivaloilla.
  8. A

    Vitutusketju

    Haukiputtaalainen entinen liigatuomari Tuomo Sorakangas pisti hiljattain pillin taskuun kunnioitettavan 2000. vihelletyn jääkiekko-ottelunsa jälkeen. Alueen paikallislehti Rantapohja kertoo saavutuksesta tämän linkin takana olevassa jutussaan. Syy siihen, että miksi nyt sitten kertoilen asiasta...
  9. A

    Vitutusketju

    Nooh, 8.11.1993 KalPa voitti JyP HT:n 1-0 Sami Kapasen alivoimamaalilla, että vuoroin vieraissa...
  10. A

    Vitutusketju

    Onneksi ei ole. Hänen johdollaanhan KalPa hävisi jokaisen Mikkelin-vierailunsa. Eikä miehellä taida tätä nykyä olla muutoinkaan asiaa minkään liigaseuran peräsimeen.
  11. A

    Vitutusketju

    Ei mennyt oikein. On aika kova linjaus, jos tuomarit lähtevät omin päin hylkäilemään maaleja sääntökirjan ulkopuolelta "fair play -hengessä". Ei olla kovin kaukana sellaisesta tilanteesta, että maali hylätään, jos sitä edelsi jonkun pillipiiparin mukaan 15 sekuntia ennen viheltämättäjäänyt selvä...
  12. A

    Vitutusketju

    Eikös se ollut aika huono rankkareissa?
  13. A

    Vitutusketju

    Jännä tosiaan, että aikuinen mies viitsii valehdella tuolla tavalla televisiossa.
  14. A

    Vitutusketju

    Yhdeksästä viimeisestä kotiottelusta SaiPaa vastaan yksi kolmen pisteen voitto.
  15. A

    Vitutusketju

    Anteeksi jos piikittelin "taas" jotakuta, mutta ilmeisesti sinne toimistolle ei ole rekrytoitu ketään sitten KuPS-taustaisen Juuso Ikosen.
  16. A

    Vitutusketju

    En tiedä, kenestä puhutaan, mutta pitäisikö oletettavasti potentiaalista työnhakijaa syrjiä, jos hän on ollut Mustassa Verkostossa? Vai olisitko itse hakenut "ukkoa" enemmän esim. Veljmiehistä?
  17. A

    Vitutusketju

    Heh, klassinen "mestaruusmaali Kaikkien Aikojen Korkeimmalla Mailalla". Ja sitten ottelun päätuomari Timo Favorin hehkutti myöhemmin kirjassaan, kuinka hienosti sinä iltana kaikki meni ja kiitoksia sateli sieltä ja täältä...
  18. A

    Vitutusketju

    Lisätään listaan Otso Rantakarin ulosajon arvoinen polvitaklaus kolmannessa finaalissa Alex Ruuttuun ja samassa ottelussa myöhemmin tekemä, ottelusarjan kääntänyt (ja sarjan käytännössä ratkaissut) voittomaali.
  19. A

    Vitutusketju

    Wall of Famella olevat pelaajakuvat Pasi Kuivalaisesta ja Darius Rusnakista ovat historian ehkä hirveimmästä pelistä JyP HT-KalPa 11-2 (7.11.1991). Tuska ja ahdistus iskevät joka kerta Montun pitkää ja synkkää käytävää kävellessä, kun tulee vahingossa silmäiltyä näitä kahta kuvaa teini-iän...
  20. A

    Vitutusketju

    Kun viime kausi päättyi kuuteen peräkkäiseen tappioon, on meillä nyt tässä tosiaan "hyvä" aihio laittaa tänä keväänä vielä yhdellä paremmaksi... KalPan alivoima (76,2%) on tällä hetkellä liigan neljänneksitoista parasta. Jukureilla se on enää vain 0,29 prosenttiyksikköä heikompaa, eli...
Ylös