Hakutulokset

  1. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Äläs nyt irtoa henkseleistäsi.
  2. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Eikö tuo käsite kuitenkin aikanaan lanseerattu Kärppien ja Tapparan välisen pudotuspeliähellyksen aikana? Siinä molemmat valmistautuivat jo häviämään ja keksivät tuollaisen hassunhauskan nimityksen pelailulleen.
  3. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Milloin tahansa muulloin (melkein) toivoisin, että JYP pysyy 10-sijalla, koska heitä vastaan on pelattu upeita sarjoja ja yksittäiset pelitkin ovat olleet hyviä vääntöjä. Tällä kaudella näin ei kuitenkaan ole ollut, ja Valtra on ollut jotenkin todella ankea seurattava eikä Uimalakki ole ainakaan...
  4. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Ei tuo IFK:n ja Tapparan välinen vääntö oikein Sportiin vaikuta, mutta sen sijaan KooKoon ja JYPin välinen mittelö voi olla hyvinkin merkityksekäs.
  5. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    You lucky bastards... Meillä sitä ihmettä odotellaan edelleen. Tosin kausi on näillä näkymin päättymässä sääleihin, joten se ihme taitaa jäädä näkemättä. Ehkä jo ensi kaudella.
  6. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Tässäpä tuo hassutteluni pointti oli. Mutta ehkä jätän tämän aiheen nyt sikseen. En viitsisi istua taas pelikiellossa, kun huumori ei uppoa. :)
  7. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    En oikein ymmärrä, miksi jotain 7-2 -tuloksia nostetaan esille, kun se neljäs kabinettijengi otti juuri 8-1 tauluun.
  8. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Väriä on kyllä näkynyt. Jos ei muualla niin siinä tilkkutäkissä, jonka tilalla muut joukkueet käyttävät köyhyyksissään ja kateellisina pelipaitoja.
  9. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    ”Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.” - Riikka Slunga-Poutsalo
  10. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Kun kautta ei oltu pelattu peliäkään oli eroa 0 pistettä. Nyt 45 kierrosta myöhemmin ero on kasvanut 17 pisteeseen. Onko Tapparan kiri siis vain silmänlumetta?
  11. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Tuntematta mekaniikkaa sen tarkemmin uskoisin, että tuossa vaikuttaa myös ajatus siitä, että suuremmat seurat ovat ainakin teoriassa kyvykkäämpiä reagoimaan kauden aikana puutteisiin ja loukkaantumisiin. Teoriassa, koska taustalla on suurempi määrä rahaa. Mutta vain teoriassa, koska esim. IFK on...
  12. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Tästä voisin melkein jonkun kanssa laittaa jopa maltillisen vedonlyönnin pystyyn, sillä itse olen täysin varma siitä, että IFK ei runkosarjan lopussa 6 parhaan joukossa ole. Eroa ko. sijaan toki on vain 7 pistettä, mutta samalla pitäisi ohittaa 5 vastustajaa. Viime kaudella 6. sija irtosi 99...
  13. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Mikäli onnistutte jäämään Helsingistä pisteittä, niin kalenteriinne on merkitty väärä pelipäivä. IFK on tällä hetkellä pisteautomaatti kenelle hyvänsä; vastahan tässä on hiljattain luovutettu pisteet ilman taistelua Lukolle (x2), Ässille, KooKoolle, SaiPalle, Pelicansille... Muistaakseni nämä...
  14. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    IFK toimii pelaajamarkkinoilla vähän kuin premium-tasoa havitteleva kuluttaja, joka ei kuitenkaan tiedä, mitä on ostamassa: hintalappu määrittelee mielessä tason, eli halpa ei voi olla hyvää ja kalliin on pakko olla hyvää. Santala on huhujen mukaan yksi Liigan kovapalkkaisimmista pelaajista, eli...
  15. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Atte ”88,89 %” Engren tosiaan loukkaantui kolme viikkoa sitten, ja sen jälkeen Markus ”87,84 %” Ruusu ei ole onnistunut voittamaan pelejä samalla, kun kenttäpelaajat ovat lentokelillä pöllyttäneet verkkoja huimalla 1,4 maalin ottelukohtaisella keskiarvolla. Samalla urheilujohto on tehnyt...
  16. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Kyseenalaistamatta tätä tietoa, niin mistä poimit sen? Acmen sivuilla ei löydy listoilta.
  17. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    IFK nousee mestaruustaistossa toden teolla uusien päätösten myötä. Joukkue on niin ylivoimaisessa iskussa, että dumppaa 3. parhaan pistemiehensä pellolle ja hankkii maalinsuuta tilkitsemään Hannu ”84,8 % Tanskan liigassa 4,60 päästettyjen maalien keskiarvo” Toivosen. Ihan vain antaakseen...
  18. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Hyviä pelejä ja huonoja pelejä. Käyttää tosiaan mailaansa vähän vääriin asioihin, mutta osaa myös laukoa, mikä on IFK-puolustajalta uutta. Puolustuspäässä välillä todella pihalla, mutta niin on koko muukin joukkue, mikä näkyy päästettyjen maalien sarakkeessa. Pitkän tauon jälkeen ja ensimmäistä...
  19. 4

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2018–2019

    Mielenkiintoinen haku, tervetullut lisä Liigaan. Kysymysmerkkinä lähinnä tämä ensimmäinen kausi Euroopan lentokentillä pelaaminen ja sopeutuminen täkäläiseen menoon. Mutta hienoa, että tällaisia yritetään. Toivottavasti menestyy.
Ylös