Hakutulokset

  1. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    No niin. Tuo ensimmäisessä kappaleessa mainitsemani yritys oli sitten uudestaan yhteydessä. Budjetti oli valmis ja laajenemissuunnitelmat pitivät. Tuli siis kutsua haastatteluun. Olin juuri aloittanut uudessa paikassa, mutta suostuin silti. Koska mitä siinä häviäisi. Tänään sitten tulin toisiin...
  2. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Anna mun nyt hetken aikaa tuntea itseni tärkeämmäksi kuin ehkä olenkaan. :D
  3. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Joopa. Tiistai-iltana pistettiin nimet paperiin, tänään saapui läppäri tykötarpeineen himaan. Vielä samana iltana tuli tieto, että kamppeet on tilattu, seurannan mukaan lähtivät myöhään keskiviikkoiltana Ranskasta liikkeelle. Vähän veikkaan, ettei ollut ihan DHL:n standardikuljetus.
  4. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Eipä ottanut tuokaan tuulta purjeisiin, kun yhtäkkiä tarvetta palvelukseen ei ollutkaan. Alkoivat rekryn käynnistyttyä budjetoimaan uudestaan. Jännä. Mutta sitten tuli seuraava firma, ihan itse tällä kertaa hain. Neljä kierrosta haastatteluja ja nyt on tarjous pöydällä. Kunnianhimoinen tavoite...
  5. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    No se aiempi haastattelu meni kuin menikin juuri niin perseelleen kuin mainitsin, joten ei tarvitse miettiä jatkotoimia sen suhteen. Huomenna sen sijaan olisi taas uutta luvassa, tällä kertaa puhelinmeiningillä Kanadan suuntaan. Tai kai tämä enemmän on sellainen tunnustelupuhelu puolin ja...
  6. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Sanoisin, että nuo alun sekoilut vapauttivat tunnelmaa ainakin täällä päässä. Turha jännitys katosi viimeistään siihen, kun jonkun sanasekoilun jälkeen repesin nauramaan ja totesin, että täähän menee ihan päin helvettiä. Sen jälkeen alettiinkin olla siinä vaatimuksissa listatun ”sujuvan...
  7. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    No sehän meni sitten just niinkuin odottaa saattoi. Testasin taas kaiken etukäteen: kamera toimii, nettiyhteys toimii, osaan puhua englantia… Todellisuudessa: facetime toimii, mutta Teamsissa kamera ei sitten toiminutkaan; nettiyhteys pätki ja jossain vaiheessa jouduin liittymään johonkin...
  8. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Huomenna olisi työhaastattelua luvassa. Ensimmäinen haastattelu, videon välityksellä, englanniksi. Aikalailla samaa asiantuntijaduunia, jota viimeiset viisi vuotta ehdin tehdä, mutta tällä kertaa kansainvälisen (pienen) tiimin esimiehen rooliin. En hakenut paikkaa, minuun oltiin LinkedInin...
  9. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Vuosilomalaki tosin tulee vastaan siinä, miten mielivaltaisesti työnantaja voi sovittuja lomia omin päin siirrellä.
  10. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Yrityksellä pitää olla vahva peruste turvallisuusselvityksen, edes suppean sellaisen - tekemiseen. Riippuu siis vähän tehtävästä / toimesta, että täyttyvätkö perusteet. Yrityksessä ei välttämättä olla tämän kanssa aivan perillä, joten saattavat ilmoittaa tekevänsä sen joka tapauksessa. Hyvähän...
  11. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Jännintä noissa haastatteluissa mielestäni on, että jos sattuvat kyselemään jotain todistuksia sun muita, niin siinähän riittää, että on niissä on edes suunnilleen sama nimi kuin hakemuksen täyttäneellä. Mitään henkilötodistusta en ole koskaan näyttänyt näissä enkä myöskään sopimusta...
  12. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Eipä tuota kannata liikaa etukäteen stressata. Nykyiseen työpaikkaani päädyin haastattelun kautta, jossa pöydän toisella puolella istui kolme firman suurinta pamppua. Itse haastattelua jouduttiin siirtämään päivällä, että pääsin itse paikalle suoraan osastolta, jossa olin ollut yön yli...
  13. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Tässä on paljon hyviä pointteja, mutta tartun tuohon palkka-asiaan. Monesti on niin, että jos työntekijä ei koe saavansa tarpeeksi palkkaa panokseensa nähden, niin esimies perustelee oman kantansa usein budjetilla ja milloin milläkin. Työntekijä ei siis yleensä tiedä, onko kyse oikeasti niin...
  14. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Se entinen työnantaja on todennäköisesti harmissaan lähinnä siitä, että tietää, ettei tule löytämään samalla osaamisella varustettua työntekijää samoihin hommiin samalla palkalla. Mutta niin se vain on, että osaavat tekijät vaihtavat maisemaa siinä vaiheessa, kun rutiinit alkavat riepoa ja...
  15. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    Ota ihan rohkeasti itse puheeksi. Tietenkin hyvien perustelujen kanssa. Olen itse viime vuonna tehnyt tuon kahdesti ja molemmilla kerroilla lopputuloksena oli reilun 6% korotus. Työnkuvani on monipuolistunut melko paljonkin kuluneiden 2,5 vuoden aikana, joten nuo pyynnöt oli helppo perustella...
  16. 4

    Työhaastattelun syvin olemus

    On se mahdollista, koska täällä ei ole mitään minimipalkkoja, mikäli työnantaja ei ole järjestäytynyt. Olen itse tehnyt myyntityötä puhtaasti provisiolla, ja tuolloin bruttotulot heiluivat 1-9k€ välillä. Keskimäärin itselleni hyvä liksa, mutta kyllähän tuo heilunta stressasi ihan rutosti...
Ylös