Hakutulokset

  1. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Kerrotaan nyt selvyydeksi niille, ketkä eivät Kuvia ole kuunnelleet. Takko ei siis millään tavoin sanonut, että Ässien pitäisi tavoitella neljän miljoonan pelaajabudjettia. Kertoi, että Liigan kärki menee siellä.
  2. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Paljon on tehty hyviä nostoja Takon haastattelusta. Omistajuusasiaan Takko kommentoi jotenkin tyyliin, että pari vuotta sitten oli muutama kiinnostunut henkilö, mutta ry:n puolelta olisi pitänyt vähän löytyä "myyntihenkeä". Mielestäni heitti palloa vähän ry:n suuntaan, ettei homma lähtenyt...
  3. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Lefestä samaa mieltä. Olisin kuitenkin yllättynyt, mikäli tänään tai huomenna ilmoitettaisiin jollain tavoin Lefen ruutua paikkaamaan tulevan puolustajan hankinnasta. Edit. En ole uusinta Kurvia kuunnellut vielä.
  4. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Vieraana Porin Ässät ry:n puheenjohtaja ja HC Ässät Pori Oy:n hallituksen jäsen Anne Kuparinen.
  5. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Ei tuossa Vuorisen haastattelussa ollut mielestäni mitään erikoista. Ihan asiallista settiä Vuoriselta. Toimittajat kysyivät heti kättelyssä tyyliin, lähteekö Davidssonit nyt vai heti, mutta Vuorinen piti asialinjan ja ei tietenkään voi oikein mitään sanoa.
  6. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Siinä puhuttiin 50 pistettä Liigassa tehneistä pelaajista ja sen kaliberin jannuista. Siis käytännössä tuolla "sateentekijällä" viitattiin mielestäni valmiisiin tähtipelaajiin. Tottakai voi löytyä joku helmi ja aina niitä löytyykin.
  7. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Mielestäni tuo "sateentekijä" viittaus liittyi ensi kauden joukkueen hankintoihin.
  8. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Kannattaa kuunnella uusin jakso, jos kiinnostaa mm peluutukselliset asiat. Muutama poiminta jaksosta. Joku ihmetteli, miksi Vanhatalo oli kokoonpanossa mukana, kun pelasi vain muutaman minuutin. Graber oli kintaalla, pystyykö pelaamaan keskiviikkona (jakso nauhoitettu tiistaina ja silloin...
  9. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Tätä jaksoa en ole vielä kuunnellut, mutta kommenttina tähän sinun viestiisi ja muutenkin ylipäänsä Rosendahlista. Ei kai Jaskalla mikään huono maine ole tai häntä olisi mitenkään erityisesti haukuttu täällä palstallakaan. Muutama räksyttäjä löytyy tietysti aina. Jaska on tosiaan tehnyt paljon...
  10. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Uusin jakso julkaistu. En ole jaksoa vielä kuunnellut, mutta Satakunnan Kansassa oli pieni esittely jakson aiheesta. Vieraana on Ässien valmennustiimistä Hermanni Vidman, joka vastaa mm. ylivoimasta. Hyökkäyspelaamisen osaaminen oli iso syy, miksi Vidman palkattiin Ässiin ja Jeren valmennustiimiin.
  11. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Eilen tuli kuunneltua uusin jakso. Vuorinen oli tosiaan aloittanut kiekollisen osaamisen kartoittamista vähän pienemmistä sarjoista. Isoissa sarjoissa pisteitä tehneisiin pakkeihin ei pelimerkit riitä. Lefe meni Arposen nörttidataseulan läpi. Norjasta oli kyselty miehestä ja tietysti...
  12. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Ainakin ennakkotietojen mukaan näistä piti olla, mutta valitettavasti en ollut linjoilla kun noista keskusteltiin.
  13. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    En paljon tässä töiden ohella ole ehtinyt kuuntelemaan lähetystä. Pienen pätkän ehdein kuuntelemaan koskien pelaajien sopimusten tekoa ja sarjajärjestelmiä. Pelaajasopimusten tekoon (ulkopuolelta, ei koske jatkosopimuksia) Kalle haluisi jotain päivämäärärajoja ja niiden rikkomisesta sanktioita...
  14. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Seuraava Kurvi Ulvoo tulee huomenna perjantaina klo 14 live- lähetyksenä. Vieraana Tommi Kerttula ja Kalle Sahlstedt. Aiheena mm Liigan nykytilanne, tulevaisuuden näkymät ja ajatuksia Liigan kehittämisestä. Käsittääkseni molemmat liputtavat avoimen sarjan puolesta. Herroilta kysytään myös...
  15. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Satakunnan Kansassa kerrotaan, että Kemppaisen perhe jäi Ouluun. Hän halusi kuitenkin tulla Ässiin, koska täällä polku voisi johtaa Liigaan saakka. Lähtö Ässistä oli Kemppaisen mukaan hänen oma päätöksensä.
  16. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Uusimmassa jaksossa lupailtiin juttu Rami Määtästä viimeistään jouluaattona Satakunnan Kansaan. Luvassa kuulemma mielenkiintoista juttua miehestä ja taustasta.
  17. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Juuri viikko pari sitten ajattelin, että olisi mukava kuunnella Miika Arposen kuulumisia, vaikkapa Kurvi Ulvoossa. Ja siellä mies on tänään vieraana. Pitää laittaa kuunteluun ehtoosti.
  18. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Satakunnan Kansan sivuilta, vaatii tilauksen.
  19. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Muistaakseni nimenomaan ei ollut asumista miettinyt. Ei ollut myöskään katsonut otteluohjelmaa eteenpäin haastatteluhetkellä, miten pelipäivät menevät. Sen sanoi, että elämäntilanne onneksi antaa myöden. Sanoi myöskin, että ei tarvitse tietää nyt, missä on vaikkapa ensi keväällä. Kaikesta...
  20. 1

    Kurvi ulvoo -podcast

    Myllymaa näkee positiivisia asioita verrattuna viime kauteen. Hänen mukaansa pelitapa on mennyt eteenpäin ja erikoistilanteita on harjoiteltu enemmän. Taidot ovat Joillakin pelaajilla puutteelliset, mutta "ässäsydäntä löytyy". Lähtöpelaaminen parantunut. Yhtenä ongelmana Myllymaa näkee liian...
Ylös