Hakutulokset

  1. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Mielestäni Noiva oli ihan ok tuossa roolissa. Liikkui hyvin tilanteen mukaan. Ongelma ei ollut Noiva. Ongelma ylivoimassa on itseluottamuksen puute. Tämä näkyi erityisesti Hämeenahon ratkaisuissa.
  2. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Hyvönen kertoi Kurvi Ulvoossa, että on ollut enemmän mukana viimeisen kuukauden aikana ylivoiman valmennuksessa. Olisikohan siinä yksi syy orastavaan tlivoiman parantumiseen.
  3. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Ylivoima saanut rapaa paljon, niin myös tänään. Nyt on aihetta antaa postia. Davidssonien paluu on antanut uutta boostia ylivoimaan. Ensimmäinen yv oli vähän hakemista, vaikka siinäkin lopussa oli Matinmikolla avopaikka. Sen jälkeen ylivoima pyöri hyvin ja laukaisu-uhkaa oli molemmilla puolilla...
  4. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Mielenkiintoista nähdä, miten Talajan poissaolo vaikuttaa ylivoimiin. Korvataanko Talaja vain 1:1 esim Vanhatalolla vai saako Viitala sauman?
  5. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Ensimmäisissä ylivoimissa oli vielä edes yritystä. Ei se kaunista ollut, mutta Rohdin yritti edes pari kertaa laukoa ykkösellä heti paikan tullen. Pelin edetessä tuska näkyi ylivoimassa ja lopulta ei onnistunut kunnolla edes viemään kiekkoa alueelle. Vastassa oli lisäksi erittäin aktiivinen...
  6. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Tuskin päävalmentaja ensi kaudella(kaan) peluuttaa erikoistilanteita.
  7. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Tästä on muistaakseni ennenkin keskusteltu, mutta vastaako Kivi Ässissä ylivoimasta ja ylipäänsä erikoistilanteista?
  8. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Pääsee varmasti koittamaan ylivoimaa, kun saa pelejä alle ensin.
  9. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Graber ihan lupaavanoloinen myös ylivoimalla. Pystyy pitämään kiekkoa myös ahdistettuna. Toinen ylivoima rakentunee jatkossa Järvisen ympärille, kuten jo Lukko-peli antoi osviittaa. Ylivoimapakit puuttuvat vielä. Heimosalmesta ja tulevasta Mister X:stä pitäisi tuohon viivapelaajaksi olla.
  10. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Ässät ei ole tehnyt maaliakaan ylivoimalla viimeiseen seitsemään peliin. Jos tänään sitten...
  11. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    En katsonut tilastoja, vaan tuota edellistä ylivoimaa. Ykkösylivoima sai mielestäni edes luotua jotain. Lalonde lämäsi plokkiin ja kerran haki Kärjen mailaa maalilta. Ensimmäisestä ylivoimasta ei paljon ole keskusteltavaa.
  12. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Tuon kakkosylivoiman ongelma oli siinä, että sitä ei saatu millään tavoin rauhoitettua eikä näin ollen ollut edes mahdollista päästä laukomaan maalipaikalta. Viitala menisi siinä täysin hukkaan. Eli tällä hetkellä se on aivan sama kenlle sitä vetopaikkaan yritettäisiin kuvitteellisesti pelata...
  13. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Antaisin kakkos-yv:lle nyt muutaman pelin aikaa. Eilen ihan lupaavaa, yksi maali ja kerran rimaan 5-3 yv:llä. Siinä Viitala on kuitenkin selkeä laukaisu-uhka (sekä onetimerillä että ranteella lähempää maalia). Kun vastustajat alkavat ottamaan tarkemmin Viitalaa kiinni, niin silloin nähdään...
  14. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Nyt ei voi olla täysin varma, kun Viitala on kokoonpanossa ja kakkosylivoimassa. Tänään maali ja siinä 5-3 ylivoimalla rimaan.
  15. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Jani Alkion mukaan Ässät vetänyt nyt 50 minuuttia ylivoimaa putkeen ilman maalia. Sitä ei enää selitetä "ei oo oikee pomppinu".
  16. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Täytyy luottaa, että ylivoimaan löytyy nytkin oikeat pelaajat oikeille paikoille ja mylly pyörii kauden alettua totuttuun tapaan.
  17. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Kiitos, tämä selventää asiaa. Nuo Ässien pelaajien peliajat olisivat menneet minulle täydestä, mutta ihmetystä aiheutti tosiaan muutamien KooKoo:n pelaajien peliajat.
  18. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Luin tosiaan väärin viestiäsi, että puhuit eilisestä peluutuksesta. Olen samaa mieltä, että peluutus noissa mainitsemissasi tilanteissa ylipäänsä ihmetyttää.
  19. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Peluutus herättää monessa kohtaa ihmetystä, olen itsekin monesti ihmetellyt eri tilanteiden peluutusta. Tuohon eilisen pelin kolmanteen erään. Oliko ongelmana peluutuksessa siis nelosketjun liian suuri peliaika kolmannessa erässä? Vai keidenkä pelaajien olisi pitänyt pelata vähemmän ja keiden...
  20. 1

    Ässien erikoistilannepelaaminen

    Siirrän tämän viestin Kivenmäen ketjusta tänne erikoistilanne- ketjuun. Ässien YV ja AV ei kulje. Eilen ei AV:lla kolissut omissa vain siksi, että vastustajalla (Salmio) oli ruuti märkää. Ylivoima takkuaa myös. Jos katsot eilistä rosteria, niin ihan mielenkiinnosta kysyisin, miten hahmottelisit...
Ylös