Hakutulokset

  1. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Liigan johtoryhmä hyväksyy vuosittain ennen kauden alkua joukkueiden käyttämien kotipelipaitojen värin (tumma/vaalea) Kotijoukkueella on oikeus valita oman pelipaitansa väri. Näin siis Liigan kilpailusäännöissä: Liiga
  2. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Mutta meillä on "yhdeksän mestaruuden mies" vitsailemassa sponsoreille. Ei oo muilla seuroilla.
  3. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    @HokiJone on lampaanperseilyn isä. Mielestäni ihan hauska ja piristävä lisä, vaikka välillä lammasosaston perustelut ovat vähän hakemalla haettuja ja sitä samaa vanhaa virttä veisataan pelistä toiseen. Mitä kaipaisin hieman enemmän on se, että ihmiset muutamalla sanalla perustelisivat...
  4. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Taitaa illan pikkujouluissa olla ratkiriemukas tunnelma?
  5. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Hengitin juuri sämpylänpalasen nielun kautta sieraimeen. @Proffa_20 pitänee huolen siitä, että Marjamäki pysyy ylivoimaisena listakärkenä kauden loppuun asti.
  6. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Marjamäen tähtimäärään vaikuttaa meidän oma kiekko- @Proffa_20 , joka antaa välillä lampaanpeppuja ihan reilulla kädellä.
  7. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    En viitsi @Oikea Pakki hienoa tähtiketjua sekoittaa lammassaastalla, joten laitan tänne. Eikö ketään kiinnosta lampaanperse-osaston tilanne? No ei tietenkään, mutta laitan sen silti. Lauri Marjamäki 121 lampaanpersettä + 1 black sheepass Miika Koivisto 59 lampaanpersettä Harri Aho 51...
  8. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Eihän tämä ole Kärpissä mikään uusi juttu. Uskoakseni tämä on ihan yleistä koko kiekkomaailmassa. Kyllä. On nimetty tiettyihin paikkoihin osaajat. Kun kaikki menee hyvin, niin toimarit, utj:t ja uj:t saavat hyöriä ilman paineita niiden raamien sisällä, mitkä hallitus/omistajat ovat heille...
  9. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Menkööt vaikka tänne. Eilisessä Luulaja-pelissä Ville Väisäsellä oli kuulutushommissa uusi kaveri mukana. Sai kuuluttaa Villen kaverina. Onko kenelläkään tietoa, että oliko kyseessä arvonnan voittaja, tettiläinen vai ollaanko otteluihin kouluttamassa kuuluttajaa esim. Villen poissaoloja varten...
  10. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Meriläinen taas. Ehkä miehelle ei vain kerrota kaikkea?
  11. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Niin minäkin. Enkä tarkoita pelitavan puolesta, vaan siitä millainen suhde päävalmentajalla on pelaajiin? Viime kaudella pelaajiston ja päävalmentajan välillä ei kaikki hommat edennyt kuin Strömsössä. En sano, että molemminpuolinen luottamuspula, mutta jotain sinnepäin. Muistamme kaikki...
  12. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Ken Holland antoi potkut Dave Tippettille Edmontonissa. Olisko Jessestä pelastajaksi? Jay Woodcroft kattelee tilastoja ja heittää meidän Jessen susille ja Pulju palaa Suomeen? Siinä vois Jessen ketjun keskellä olla vaikka Ronkainen, kun Pulju pistäis kiekkoa verkon perukoille? No joo, vitsillä...
  13. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Kaikki nyt vain sitten sormet ja varpaat ristiin, että Kerholla alkaa tappioputki heti huomisesta lähtien ja KooKoo + TPS jatkaa ailahtelevaisia otteitaan jatkossakin. Olisi edes jonkinlainen mahdollisuus pysyä kiinni suorassa pudotuspelipaikassa.
  14. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Ei voi tavallinen ihmisen lapsi käsittää, että mitähän ihmettä kirjoittaja tällä viestillä tarkoittaa? Vittuilua kännissä? Tai viestittelyä kännissä? Suuria tunteita on ilmeisesti ilmassa? Elämää suurempaa? Ehkä olis tarpeen Nukku-Matin unihiekka ja huomenna uudestaan?
  15. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Mulla on passi hommattu ja aion tälläkin kaudella katsoa kaikki Kärppien ottelut. Aivan sama mitä sieltä tulee. Katson muittenkin joukkueiden otteluita varmaan pari-kolmekymmentä. Hallille en mene, ellei ilmaiseksi pääse. Kärpät on hinnoitelleet minut pois Raksilan asiakkuudesta. Mikä sinällään...
  16. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Eikä edes niissä saada kotimatseissa hallia täyteen. Kauden 2018-19 finaaleissa Kerhoa vastaan ottelut 1 ja 7 olivat loppuunmyytyjä, otteluihin 3 ja 5 olisi mahtunut monta sataa katsojaa lisää. Edellisen vuoden finaaleissa Tapparaa vastaan yksikään kotiotteluista ei ollut loppuunmyyty. Kyllä...
  17. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Tuskinpa mitään rajoitteita on? Kärpät on kiitollinen joka eurosta, mitä ottelusta kassaan kilahtaa.
  18. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Lassen ansiosta vaatimustaso on ollut kova ja ne mestispelitkin on käännetty voitoksi useimmiten. Ammattiylpeys-joillakin sitä on. Muistan Kärppä-historiasta toisenlaistakin esimerkkiä kapteenistosta.
  19. 1

    Sekalaista keskustelua, suuria tunteita, painimista ja vääntämistä Oulun Kärpistä

    Minulla on vieläkin muistissa se "nuorennusleikkaus", jonka piti tapahtua Haapa-Mikon kaudella ja joka vedettiin vihkoon niin täydellisesti, ettei muistakaan pahempaa. No, ehkä case-Granlund kustiin pahemmin, mutta siinä oli syynsä Mikessä ja taustajoukoissakin. Mun mielestä tämä Kärppien...
Ylös