Hakutulokset

  1. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Joo ja pitää muistaa että suurin osa rokotteista semmoisia että sitä hyötyä ei voi kokonaan katsoa yksilötasolla vaan laajemmin yhteiskunnassa. Voihan sitä hyötyä myös pohtia vaikka Kiinan nykytilanteesta tai epidemian aikana niissä maissa jossa kattavuus huonompi ollut että olisiko sekään...
  2. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Totuus on myös että 2v ajanjaksolla jos annettu 12 miljoonaa annosta että vaikka kaikille olisi annettu suolaliosta aika moni tuolla ajanjaksolla saisi oireita varsinkin kun väkimäärä on näin laaja. Mietiii että jo esimerkiksi Fibromyalgiaa sairastaa n.5% kansasta joissa suurin naisia niin kyllä...
  3. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Itse kyllä jäisin tarkkailuasetelmiin, tautitilanne näyttäisi vielä suhteellisen tasaiselta ja käsittääkseni kolmekin piikkiä antaa edelleen melko hyvän suojan vakavalta koronalta, ellei taustalla joku sairaus joka suojaa laskee. Käydä sitten kun tautitilanne heikompi tai tulee tuo paranneltu...
  4. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Täällä saatiin ekoilla kerroilla Pfizerin rokotetta ja olotila jopa hieman parani tuota edellisiin ajankohtiin verrattuna, nyt sain modernaa keskiviikkona ja tuntuu juurikin tuolta että väsynyt olo olisi. Tosin olen tosiaan kipupotilas joten mikä sitten on normaalia väsymystä esim. säästä...
  5. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Nyt oli muuten tilastoihin tullut myös 5-11v, 21.3% on nyt saanut ensimmäisen annoksen.
  6. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuo 99% kyllä kuulostaa jännältä koko kansasta kun osa ihmisistä on kuitenkin alle 5v jne.. Jos olen käsittänyt niin mikään ei estäisi "pakottamasta" ihmisiä rokotettavaksi se on vaan enemmän järjestelykysymys.
  7. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Muutenkin kun tuossa THL tilastoja katseli niin +70v ryhmissä on jo yli 80% kattavuus kolmansissa ja +60v Ylitetty 70% raja. Eli ihan älytöntä kasvua ei tärkeimmissä ikäluokissa ole tulossa enää, eli ei oikein ainakaan mikään rajoitus ole ainakaan rokotuksien puolesta perusteltua. Sekin vaje...
  8. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuommosta ainakin koronabot tarjoaa tänään, vai onkohan nyt palautettu jotain vanhempia tilastoihin. 1. annos: 4 290 679 (+950) 2. annos: 4 116 643 (+4 238) 3. annos: 2 268 744 (+24 456 Yhteensä: 10 676 066 (+29 644)
  9. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Jyväskylässäkin näköjään saisi 4kk välillä annostukset, alunperin oma suunitelma oli kun 5kk väli oli että olisi käynnyt vasta keväällä pistettävänä mutta nyt joutuu miettimään meneekö tämän viikon aikana. Onko missään muuten ollut arvioita milloin nykyisen aalon huiput on ja kauanko tämä...
  10. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Lumme vaikutuksista kun puhe niin itsellä on muutama tullut kertomaan oireistaan jotka ilmennyt monta viikkoa rokotteen ottamisen jälkeen, ylipäätänsä itseä jo mietityttää tämmöisissä tapauksissa miten edes enää pystyisi yhdistämään juuri rokotteen syyksi mitään oireitta, siinä pitänyt...
  11. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Itsellä on taas jopa tuo terveyden näkökulmasta syy miksi todennäköisesti tulee tuo kolmas piikki haettua, kaksi ekaa piikkiä kun on parantanut oloa selkeästi edeltäviin päiviin verrattuna niin haluaa nähdä onko kolmas kerta toden sanoo (tämän sanottua varmaan olen haudassa tuon piikin jälkeen)...
  12. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Kannattaa varmaan myös tehdä koronan kotitesti jos ei olekaan itse rokotteesta vaivat tullut. Sehän se aina näistä on vaikea kun kaikkea pöpöjä liikkuu niin saattaisi olla sairaana ilman rokotettakin.
  13. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Ainakin tuossa myös olisi se että jos 6kk väli olisi pidetty niin aika monen nuoremman rokotukset osuisi juuri maaliskuuhun jolloin huhujen mukaan saattaisi olla jo tarjolla päivitettyjä rokotteita deltalle ja myöhempi ajankohta olisi myös auttanut enemmän seuraavissa aaloissa (ja vanhan suoja...
  14. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Toisaalta ei tuo raippakaan ehkä aivan hyvä ole voisi hyvällä tuurilla mahdollistaa sitten myöhemmin myös muita rokotteita otettavaksi vaikka ei ehkä yhtä hyödyllinen ja turvallinen olisi kun koronarokote nyt on, toisaalta en tiedä onko tämäkään hyvä linja että ei anneta raippaa eikä porkkanaa...
  15. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Kevyet 150 000 rokotetta poistettu tilastoista, hetken jo alkoi näyttä että ensimmäisien annoksien tilastotkin edistyisi hitaasti, mutta eteenpäin. Olisikohan vain jotain bugia ja sekoilua kun 5-11v ei myöskään tilastoissa löydy.
  16. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuohon alempiin tuloluokkiin usein myös maahanmuuttajataustaiset kuuluu ja näissä tuota rokotteissa kieltäytymistä on myös aika paljon eri syiden takia ollut. Niitä kotimaisia salaliittohörhöjä taitaa lopulta olla vain kourallinen.
  17. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuossa taidettiin lyödä niitä alkuvuoden lukuja muutama päivä sitten tilastoihin, mutta ei poista silti että tahti alkaa mukavasti kiristyä kun työvoimaa on saatu lisää ja yksityisiä tahoja mukana.
  18. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Hetken jo säikähdin että siellä olisi isketty 100 000 vauhtia viikonloppunakin :) Eipä siinä mitään, noiden lukujen jälkeen jo alkaa näyttää aika hyvältä ja tuossahan taitaa yleensä keskiviikkoisin ja torstaisin ne viikkojen isoimmat lukelma tulla joten lyhyen ajan sisään aika paljonkin...
  19. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Joo ja lisäksi se että jos maaliskuussa alkaa päivitettyjä rokotteita valmistaa niin siinä voi mennä pitkään ennenkuin ne on ihmisiin pistetty, esim. nyt kun alettiin kolmansia rokotuksia antamaan niin varastossa oli toista miljoona rokotetta. Maaliskuussa myös on todennäköisesti ainakin kolmas...
  20. P

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Koronavirus | Intialaismiehen onnistui ottaa ainakin kahdeksan annosta koronavirusrokotetta ennen kuin jäi kiinni – väittää saaneensa terveyshyötyjä Intiassa joku käynnyt 11 rokotettavana, olisi kyllä jännä nähdä minkälaiset vasta-aine arvot tuon jälkeen on :) Tuossa myös jännästi tuota...
Ylös