Hakutulokset

  1. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    E Tuo budjetti varmaan on se isoin syy vaikka lopulta tuo nimilistakaan ei ehkä niin nimekäs ole muutamaa lukuunottamatta. Olisi kuitenkin voinut olettaa että EU olisi pystynyt reakoimaan paremmin puutteisiin kauden aikana, mutta nythän sieltä on liikennettä melkein enemmän pois kun sisään...
  2. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Okei, yllättävän "halpa" jos Hirsokin lasketaan tuohon mukaan. Luulisi kuitenkin että liigapelaajan palkkaa maksetaan vaikka pelaakin mestiksessä. Toki tuo 350k jo yksinään taitaa olla reilusti kovempi kun kenelläkään muulla, mutta olisi voinut luulla että on kalliimpikin joukkue jo nyt kun näin...
  3. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Toisaalta yllättävän valmis joukkue ainakin "paperilla ", olisi voinut odottaa että enemmän olisi pakka sekaisin. Jopa yllättävän nopeasti tuo joukkue oli kasassa ja kerennyt pelata sentään harjoitusotteluita. Itse ajattelin että vähän pitkin kautta joudutaan paniikkihankintoja tekemään, mutta...
  4. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Toisaalta todennäköisesti mitä heikompi alku sitä enemmän myös pelaajistoon panostetaan, eiköhän sieltä pari liigatason pelaajaa tule lisää jos alku ei ole hyvä, että sanoisin että kunhan ei ihan jumboksi jää niin joukkue on todennäköisesti aika iskukykyinen siirtorajaan mennessä. Toki ei hyvät...
  5. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Huomenna taidetaan Espoon nippu julkaista joten jos sieltä vielä uusia nimiä ilmestyy taitaa hypätä voimasuhteissa suoraan kärkeen ainakin tässäkohti, siis jos paperilla katsotaan, muuten on hyvin vaikea sanoa mihin lopulta se kantaa kun niin moni muu asia vaikuttaa ja kun ei esim...
  6. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Taitaa olla näin, mutta toisaalta mestiksen siirtosäänöt taitaa edelleen olla aika vapaat jos ei täksi kaudeksi ole muuttunut, joku voi vuokrata vaikka pudotuspeleissä pariksi peliksi jonkun kovan liigamoken, esim. tuto taisi toissakaudella peluttaa sami rajaniemeä yhden matsin. Toki Espoo...
  7. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Pitkäsen tultua tuo omakin runko hyökkäyksessä on melko vahva. Viimekaudella suurin ongelma oli että liigan ja mestiksen välillä ei montaa ukkoa ollut vasn Akatemian runko oli melkein omista junnuista ja sitten kun JYPillä oli melkein jopa 13-14 äijää sivussa niin se kapeakin kärki lähti...
  8. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Tässä riippuu paljon varmaan kauden aikana loukkaantumisien määrä kummassakin joukkueessa, niin Akatemian kun JYPin, viimekaudella loukkaantumiset kauden aikana teki kapeassa materiaalista vielä kapeamman, nyt pelaajamateriaali on laajempi ja kestää loukkaantumisiakin paremmin, mutta tosiaan...
  9. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    Selkeesti varmanpäälle vielä tässäkohti nuo kertoimet ja PAF taitaa olla ainut paikka joka julkaisut kertoimet. Sijoituksissa kuitenkin varmaan saa jotain osvittaa ja minkälaiset oletukset on porukoista. Tuo espoo on todella hankala kun voi tulla vaikka ketä vielä tai sitten täyttyä loput...
  10. P

    Mestis-joukkueiden voimasuhteet kaudella 2016–2017

    PAF kertoimet 28.6 TuTO 3,00 Hokki 3,30 Espoo United 4,25 SaPKo 9,00 Jokipojat 12,50 K-Vantaa 26 Keupa HT 26 JYP-Akatemia 36 Kokkolan Hermes 41 LeKi 41 Peliitat 51 Roki 51 IPK 76 Sijoitukset varmaan kertoo jotenkin edes, vedonlyöntitoimisto toki vetää varmaan hieman kotiinpäin tässäkohti...
Ylös