Hakutulokset

  1. V

    PlayStation 4

    Pitää sisällään myös kaikki ladattavat lisäosat mitä on julkaistu.
  2. V

    PlayStation 4

    Laitat PS4:n ohjaimen johdolla kiinni PS3:een ja NHL:n pyörimään niin siinä se. Näin olen tehnyt viimoiset puoli vuotta.
  3. V

    PlayStation 4

    Hyvällä tuurilla saattaa löytää jonkun kaupan hyllyltä koneen, mutta tsäänssit tähän on melkoisen pienet, sillä sen verran halutusta laitteesta on kyse, ja edellisestäkin saapuneesta erästä on kulunut jo toista viikkoa. Soittoa lähimpiin liikkeisiin vain. Seuraava hivenen isompi satsi saapuu...
  4. V

    PlayStation 4

    Alkavalla viikolla tulee taas lisää koneita. Hinnat samat kuin tähänkin asti.
  5. V

    PlayStation 4

    Tämä sinänsä totta, mutta voihan myös olla, että tuolla tiedetään seuraavan saapuvan erän kappalemäärän suuruus ja nyt ennakkoon myydään vain se määrä mitä tiedetään olevan tulossa. Tällöinhän kukaan ei jää seuraavaksi saapuvan erän ulkopuolelle eikä siten joudu sitä seraavan erän...
  6. V

    PlayStation 4

    Ei pidä paikkaansa. (linkki vie NetAnttila.comiin)
  7. V

    PlayStation 4

    Tämän hetken tiedon mukaan tammikuun lopussa-helmikuun alussa pitäisi maahan saapua seuraava hivenen isompi erä konsoleita, joten tsäänssejä on.
  8. V

    PlayStation 4

    Pidä vehkeesi pystyssä! Suosittelen kyllä tätä. Ensimmäiset pari viikkoa tuli pelailtua ilman pystytukea ja aina sai pelätä kaatuuko konsoli nyt vai heti. Standin asentamisen jälkeen ei ole tarvinnut enää pelätä pätkääkään ja näyttäähän tuo konsolikin ainakin omaan silmään hiukan paremmalta...
Ylös