Hakutulokset

  1. O

    Ilveksen maalivahdit 2019

    Mielipiteeni perustuu siis siihen, että en usko maalivahdin tason säilyvän korkealla otteluruuhkassa. Jos Dostál pelaa tällä viikolla kaikki pelit, se voi kostautua lauantaina. Voin olla toki väärässäkin, mutta muistaakseni yleisesti ottaen maalivahtien torjunta% laskee selvästi esimerkiksi...
  2. O

    Ilveksen maalivahdit 2019

    Nyt uskaltaa jo hehkuttaa Dostália. Eilen SaiPa pääsi laukomaan useasti hyviltä paikoilta ja erityisen paljon sohimaan aivan maalin edestä. Dostál torjui kaiken torjuttavissa olevan ja lisäksi yhden mahdottoman. Nyt takana 4 ottelua, 84 torjuntaa eikä yhtään helppoa maalia. Kirsikkana kakun...
  3. O

    Ilveksen maalivahdit 2019

    Paikallispeli tuli ja meni, missä menee Dostál? Käydään aluksi maali kerrallaan läpi Tapparan osumat. 1. maali tuli rankkarista, joten maalivahti ei voi olla ensisijainen syypää. Silti tästä jäi sellainen maku, että jonain toisena päivänä Dostál olisi onnistunut alakulman peittämään. 2. maali...
  4. O

    Ilveksen maalivahdit 2019

    Dostál on nyt pelannut kaksi ottelua hyvällä tasolla. Pieni asteriski tähän kuitenkin vielä sisältyy, koska Pelicans ei juurikaan maalipaikoille päässyt ja KooKoo:n pelaajat taas ampuivat järjestäen plekseihin paikoistaan. Huomenna tulee luultavasti ensimmäinen kova testi, kun vastustaja...
  5. O

    Ilveksen maalivahdit 2019

    Näin on. Brnon tiedotteessa kuitenkin sanotaan, että sopimus sinne on edelleen voimassa ja palaa seuran riveihin kauden jälkeen. Mutta on kai se mahdollista ostaa ulos, jos kaikki osapuolet niin haluavat.
  6. O

    Ilveksen maalivahdit 2019

    Heitetäänpä omakin lusikka tähän soppaan. Tuo veikkauksen analyysi on erittäin mielenkiintoinen, ja olisikin kiva tietää mitä kaikkea se huomioi maalipaikkoja määritettäessä. Sitä dataa ei taida mistään saada, mutta @Liigaplot Twitterissä tarjoaa laukaisukarttaan perustuvia maaliodotusarvoja, ja...
Ylös