Hakutulokset

  1. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Rokkiralistahan yritettiin tällaista "jokkis 2.0:aa" mutta ei se tainnut ihan ottaa tulta alleen, vaikka taitaa niitä kisoja vielä jossakin olla. Mutta kun menee pieniin "kyläkisoihin" niin siellä sitä ihan aitoa jokkistain näkee vielä, ja varsinkin EVK:n puolella on mahtavaa vääntöä vielä...
  2. O

    Formula 1 – kausi 2017

    En minä välttämättä tuota ihan huonona uudistuksena pitäisi, ainakin ihan kokeilemisen arvoinen. Toki Ykkösissä on monta sellaista asiaa jotka olisi tärkeämpää laittaa ensin kuntoon, mutta en lähtisi tätä ihan suoralta kädeltä tyrmäämään.
  3. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Isä-Verstappenhan se vasta mulkku onkin! Ei osoittanut tätä juurikaan radalla kun ei mitenkään ihmeellisesti menestynyt, mutta radan ulkopuolella sitten sitäkin enemmän. On tainnut saada tuomioita mm. tyttöystävänsä pieksämisestä, vaimon ahdistelemisesta ja omaisuuden tuhoamisesta ja ollut...
  4. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Mutta kun miettii millä kokemuksella ja minkälaisista lähtökohdista Hartley hyppäsi mukaan niin ei voinut oikein odottaakaan että hän pystyisi heti Kvyatin lyömään, pitää kuitenkin muistaa että Hartley on ajanut viimeksi F1-autoa 2012 ja tuli mukaan pikahälytyksellä käytännössä ilman mitään...
  5. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Varmasti ihan järkevä ratkaisu kaikkien kannalta. Kvyatille on kyllä mahdollisuutensa annettu mutta ei pystynyt niitä käyttämään, ja ehkä uusi alku jossakin muualla saa vielä uran uudestaan nousuun. F1 on kova maailma ja pään pitää kestää sellainenkin että tulee välillä takapakkia, ja jos Kvyat...
  6. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Jos tuon tilanteen Räikkösen syyksi saa niin on kyllä yhtä pihalla kuin Verstappen oli radalta tuota ohitusta tehdessään. Ei tuossa minusta ollut mitään epäselvää, koska Räikkösellä oli oikeus valita linjansa ja jätti kyllä Verstappenille riittävästi tilaa että olisi pystynyt ajamaan tuon mutkan...
  7. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Joo, Hartleyhan sieltä sitten vahvistettiin. Tuli kyllä totaalisen puun takaa tämä veto, tuskin oli kovinkaan monessa spekulaatioissa mukana Hartleyn nimeä. No, uusia nimiä on aina mielenkiintoista nähdä, varsinkin kun ovat vielä ihan tasokkaita kilpa-ajajia eikä mitään Yuji Iden kaltaisia...
  8. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Toro Rosso onkin nyt sitten tekemässä astetta yllätyksellisempää kuskivalintaa kun Gaslyn tilalle Austiniin onkin tyrkyllä uusiseelantilainen Brendon Hartley, joka on ajanut viime vuodet lähinnä tuolla endurance-puolella Porschen tiimissä. On toki Le Mans -voittaja tältä vuodelta mutta on ollut...
  9. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Nyt on Torolla hyvä paikka katsoa onko Kvyatista enää F1-kuskiksi ja vertailla samalla Buemiin, joka lienee yksi tallin ensi kauden vaihtoehdoista. Buemi on tehnyt sähköformuloissa hyvää työtä ja on näitä Red Bullin omia kuljettajia joten olisi aika luonnollinen valinta toiseen autoon mikäli...
  10. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Minun mielestäni taas Valencia oli umpitylsä rata jossa ei ikinä nähty mielenkiintoisia kisoja. Singapore on varmaan sieltä parhaasta päästä, Monaco on miljöönä hieno mutta aika on ajanut pahasti radan ohi ja kilpa-ajo siellä on mahdotonta. Baku on ihan OK. Sotshi, Melbourne, Kanada ja Yas...
  11. O

    Formula 1 – kausi 2017

    No, ei Kimin viikonloppu tietysti mikään huippuhyvä ollut vaikka kisassa tekikin paljon ohituksia ja onnistui nousemaan muutaman pykälän. Mutta harjoituksissa ulosajo minkä takia piti vaihtaa vaihdelaatikko ja tuli lähtöruuturangaistus. Ei ihan nappiin mennyt aika-ajokaan joten yhdessä tuon...
  12. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Voi olla hyvinkin totta. On sellainen mielikuva että Hulk ajeli usein juuri hyvin erilaisilla taktiikoilla kuin muut ja napsi hyviä sijoituksia ihan sillä että pystyi venyttämään stinttejä niin paljon pidemmäksi kuin pahimmat kilpailijat. Hyvä ja luotettava kuljettaja joka tapauksessa...
  13. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Minusta tämä Ferrarin sekava tilanne näkyy myös Vettelissä, joka myöskin on sellainen kaveri joka tarvitsisi vähän suitsijaa ja rauhoittelijaa talliin. Vettelistä saadaan silloin paras irti kun hänet saadaan pidettyä rauhallisena ja keskittyneenä, eikä anneta sortua näihin typeriin ylilyönteihin...
  14. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Ferrarilta on kyllä hyvän alkukauden jälkeen levähtänyt pakka niin komeasti että ei kyllä onnistu muilta kuin italialaisilta. Heillä vaikuttaisi edelleen olevan nopein auto mutta tulokset on jääneet käsittämättömän heikoiksi viime kisoissa. Milloin mokaa kuskit, milloin hajoilee autot mutta koko...
  15. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Samaa mieltä. Hulkki tekee kyllä tasaisesti tulosta mutta se joku tuntuu puuttuvan että ei saa itsestään irti niitä ihan huippusuorituksia. Ei minusta enää voi pelkän huonon kaluston ja huonon tuurinkaan piikkiin laittaa että kisoja on pitkälti toistasataa ja ei vielä yhtään podiumpaikkaa kun...
  16. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Kvyatinhan piti ajaa muutenkin USA:n GP kun Gaslylla oli samaan aikaan Super Formulan finaalikisa Suzukassa. Mutta saas nyt nähdä miten Toro Rosso tuon kuvion järjestelee, eli kokeillaanko siinä toisessa autossa vielä jotain muuta kaveria vai jättääkö Gasly vaan tuon finaalikisan Japanissa...
  17. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Joo, ei toki voi sanoa että Bottaskaan olisi juuri kärsinyt teknisistä ongelmista tällä kaudella mutta hitusen enemmän kuitenkin kuin Hamilton jonka kauteen on mahtunut hämmästyttävän vähän mitään teknisiä ongelmia. Mutta jos vertaa siis siihen miten Ferrareilla ja Red Bulleilla on ollut...
  18. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Tai juuttuu aamulla johonkin Vettelin ja Verstappenin aiheuttamaan ruuhkaan matkalla radalle eikä ehdi ajoissa koko rata-alueelle.
  19. O

    Formula 1 – kausi 2017

    Taisi tällä kertaa tosin tuo sabotööri löytyä ratin takaa. Mutta ei kyllä ota Räikkösen epäonni loppuakseen, ei saa ehjää viikonloppua ei sitten millään. Ja silloinkin harvoin kun saa niin talli käskee jäädä Vettelin taakse. Ja ei ole kyllä nyt Bottaksellakaan helppoa. Omia mokia on tullut...
  20. O

    Formula 1 – kausi 2017

    F1 on sellainen laji, kun mestaruudet ratkotaan pitkässä sarjassa pisteiden perusteella, että välttämättä sinun ei tarvitse olla kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa porukan nopein vaan mestaruuden voi voittaa myös tasaisuudella ja suoritusvarmuudella silloin kun perusnopeus on hyvällä tasolla...
Ylös