Hakutulokset

  1. K

    Ke 16.2.2022 Otteluseuranta (7. kisapäivä)

    Tuotas noin. Lainaan itseäni kun rautalankakaan ei tunnu riittävän: En minä ole missään vaiheessa puhunut siitä, että paljonko tilanne on ollut missäkin vaiheessa peliä. Toin jopa esille sen, että miksi numerot saattoivat vaikuttaa Suomen passiivisuuteen 1. erän jälkeen.
  2. K

    Ke 16.2.2022 Otteluseuranta (7. kisapäivä)

    Ei olisi tarvinut voittaa 26-0 ja eikä välttämättä edes 5-1. Mielestäni Suomi pelasi altavastaajapeliä ollen puolustuskannalla ison osan matsista, johon peilaten numerot imartelevat. Paljon kertoo, että Säterille kertyi pelkästään 3. erässä 14 torjuntaa siinä missä vastustajan maalivahdille...
  3. K

    Ke 16.2.2022 Otteluseuranta (7. kisapäivä)

    En oikein ymmärrä, että mikä tässä on niin vaikeaa. Eikai peliesityksistä tarvitse tykätä vaikka tulos olisi hyvä? Johan sanoin jo useaan kertaan, että tuloksessa ei ole mitään valitettavaa.
  4. K

    Ke 16.2.2022 Otteluseuranta (7. kisapäivä)

    Jos tuollainen purjeessa oleminen on hallitsemista alusta loppuun, niin suosittelen vahvempien lasien hankkimista. Hienoa, että voitto tuli, mutta tänään numerot todellakin mairittelevat Suomea. Kuten studiokin otti kantaa, niin kaikki nuo kolme ns. normimaalia olivat seurausta räikeistä...
  5. K

    Ke 16.2.2022 Otteluseuranta (7. kisapäivä)

    Itse olen toki tottunut katsomaan ottelussa muutakin kuin numeroita. Muutenhan näitä olisi sama seurata teksti-tv:n kautta.
  6. K

    Ke 16.2.2022 Otteluseuranta (7. kisapäivä)

    Sveitsi kokeillut jo kerran maalivahdin vaihtoa, joten luonnollinen seuraava askel on pelata kokonaan ilman maalivahtia.
  7. K

    Ke 16.2.2022 Otteluseuranta (7. kisapäivä)

    Olenko ainoa, jonka mielestä Suomi ei ole pelannut tänään oikeastaan missään vaiheessa hyvin?
Ylös