Hakutulokset

  1. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Yleensä itsekin olen siirtorajan kynnyksellä haikaillut viime hetkien vahvistusten perään. Saatan toistaa itseäni, mutta tällä kertaa olen kuitenkin varsin luottavainen jengin suhteen; kerrankin löytyy leveyttä kiitettävästi enkä näe, että sitä kannattaisi tässä vaiheessa hankkia 3-4 ketjun...
  2. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Totta tämäkin, mutta toisaalta pelissä on muitakin osa-alueita kuin aloitukset. Toki Jasu on kelvollinen puolustava sentteri ja alivoimapelaaja, mutta nyt käsi sydämelle; olisitko valmis tiputtamaan esim. Liivikin tai Nykoppin hänen tieltään? Tai yli 30 pisteen tahdilla pelaavan Leinon? Tai 14...
  3. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Kunhan sarkastisesti kommentoin, älä ota liian vakavasti. Manninen on oikeasti varsin kelpo pelaaja, mutta mielestäni en liioittele jos sanon, ettei Jasulla tai Säiliöllä (hyi) olisi mitään asiaa meidän tämänhetkiseen kokoonpanoon. Tuomisto hankittiin aikoja sitten pahimman loukkaantumissuman...
  4. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Vai "kaappasi" Tappara Jasun ja Kärpät Säiliön sekä Mannisen. Paljon ehkä kertoo, ettei heistä kenenkään paikka IFK:n pelaavassa kokoonpanossa olisi selviö. Mikäli siis kuvitteellisesti olisivat tänne siirtyneet. Onneksi tällaisille B-kategorian paniikkihankinnoille ei ole ollut tarvetta.
  5. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Veti kyllä melko sanattomaksi tämä kommentti.
  6. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Eikös JokisOlli ollut perustelemassa jotain junnuakatemiaa rapakon taakse, enkä muutenkaan näe, että miksi hän haluaisi tulla pelailemaan loppukaudeksi Suomeen. Eli eiköhän ne hokkarit ole ripusteltu naulaan. Samaa mieltä varsinkin alakerran osalta, jossa Aulien jälkeen ei hyvällä tahdollakaan...
  7. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    IFK:n sivuilla edellisen ottelun ennakossa kirjoitettiin, että Grilli on sivussa vielä 4 viikkoa. Järvisen kohdallahan puhuttiin alunperin taas "pikkuvammasta", jonka vuoksi jätti maajoukkueturnauksen väliin. Mutta pelkästään tuo Grillin poissaoloaika on sen verran pitkä, että loistavaa kun...
  8. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Olen samaa mieltä, että jotain tehdään väärin kun pahimmillaan on ollut paria kentällistä ukkoja sivussa. Niin on nytkin jos lasketaan saikulla olevat rotaatiopelaajat mukaan. Altistaako Stögön sinällään kuluttava pelityyli enemmän loukkaantumisille kuin "meidän peliä" pelaavien joukkueiden...
  9. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Myönnän, etten ole Luleån pelejä tällä kaudella nähnyt, mutta lähteenä esimerkiksi Aftonbladetin juttu kuluvan kauden SHL-flopeista, johon tässä IS:n jutussakin viitataan: Ruotsalaislehti listasi SHL:n flopit – kolme suomalaista top4:ssä - Elitserien - Ilta-Sanomat .. ”Kannattajat hehkuttivat...
  10. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Rantakari ilmeisesti lähellä siirtoa Luleåån. Vaikka erityylisiä pakkeja ovatkin, niin olisiko tämän toteutuessa Melartin lähteminen joukkueesta taas askelta lähempänä? Kausihan on mennyt häneltä vahvasti penkin alle eikä ole oikein missään vaiheessa päässyt pelitempoon kiinni. Kauhuskenaariohan...
  11. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Ai saakeli, olisihan tuo makeaa saada Melart takaisin. Miettikääpä kuinka iso, ilkeä ja fyysinen puolustuskalusto olisi tämän jälkeen. Melart, Järvinen, Generous ja huikeita avojääntaklauksia jakeleva Grilli... Kusisin hunajaa jos meillä olisi tuollainen puolustus kasassa playoffseissa.
  12. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Kyllä hieman huvituin, että otetaan pelaaja, jolla tekee tiukkaa mahtua KooKoon kokoonpanoon, tänne paikkaamaan loukkaantumisia. Toki tiedostan, että kaikki mikä vähentää akselin "Heikkinen - Moberg" peliaikaa tekee tästä joukkueesta paremman, mutta olisiko kannattanut esimerkiksi TPS:stä...
  13. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Kieltämättä huvittaa näkökulma, että ei muka mahdu. Moni meidän senttereistä kykenee pelaamaan kiitettävästi myös laidalla ja montako peliä tällä kaudella on vedetty siten, että kaikki olisivat olleet terveinä? Tuohon Ramun loukkaantuminen, niin keskikaistalta lähtee 70% käsiä pois. Sitten...
  14. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Tuo Kärppä-juttu taisi olla enemmänkin spekulaatiota ajankohdasta johtuen (CHL). Itse veikkaisin vahvasti Jokereita. Rantakari kävisi enemmän kuin hyvin tänne. Sen jälkeen joukkue olisi valmis. E: Toki myös Hirso kelpaisi silläkin riskillä, että lähdettäisiin toimivaa rikkomaan. Toisi...
  15. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Minä hankkisin joukkueeseen vielä yhden kokeneen puolustajan. Ei tämä joukkue tervettä päivää näe ja yksikin poissaolo tarkoittaa sitä, että siellä on nämä Eemeli Heikkiset ja muut koomailemassa mukana. Terävin kärki puolustuksessa on loistava, mutta leveyttä ei ole riittävästi. Liian...
  16. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Totta, olisi melkein pitänyt sanoa, että 33 pistettä kauden päätyttyä (huomioin neljä ottelua, joista ollut sivussa) ~0,6 pisteen ottelutahdilla on kolmossenalle enemmänkin huikea kuin pelkästään hyvä saldo. Leino on ominaisuuksiltaan vähän sellainen HMV, jonka takia jengi varmaan dissaa. Ei...
  17. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Samaa mieltä, että Leino on aika HMV. Mutta toisaalta kiertoon ei kannata laittaa ellei saada parempaa laatua tilalle. Paikkaa kuitenkin loukkaantumisia ja on siinä mielessä monikäyttöinen, että kykenee pelaamaan sekä keskellä että laidassa. Jos jossain vaiheessa päädytään siihen tilanteeseen...
  18. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Rantakari olisi taatusti hyvä haku, sillä kiekollisia rightin pakkeja ei ole ikinä liikaa, puhumattakaan siitä, että kyseessä on nuori kaveri, jolla on parhaimmat pelivuodet edessäpäin. Hirsolle sen sijaan en näe tällä kaudella käyttöä, sillä meillä on jo neljä ns. umpisentteriä ja lisäksi...
  19. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Jos ihan 2000-luvun kokoonpanoja kelailee, niin Zidlicky ja Karalahti nousevat ensimmäisenä mieleen, jotka olivat ihan oikeita viivapelotteita. Ilkka Heikkisellä ja Ross Lupaschukilla oli myös kova kuti, joskin näistä jälkimmäinen kärsi loukkaantumisista. Ei näitä silti hirveästi tule mieleen.
  20. K

    HIFK kaudella 2015–2016

    Tuomisto tuskin maksaa juuri mitään ja leveyttä kokoonpanossa ei ikinä ole liikaa. Toisaalta kun kokoonpanohahmotelmia tekee kaikkien ollessa terveinä, niin siellä on useampikin ukko kiilaamassa pelaavaan kokoonpanoon ennen häntä, joten siinä mielessä vähän yllätyinkin tästä sopparista...
Ylös