Hakutulokset

  1. 7

    HPK kaudella 2018–2019

    Vaikka kick-offista jäikin julkistusten osalta pettynyt fiilis niin täytyy silti näin pienen sulattelun jälkeen todeta, että ovathan sekä Cornet, että Nenonen hyviä hankintoja Liigaan ja joukkueen ydinpelaajiksi. Tästähän nyt ei erimielisyyksiä ole tainnut ollakaan. Lehtinen myös...
  2. 7

    HPK kaudella 2018–2019

    Ihan totta, kyllä sieltä täytyy jotain muutakin tulla kuin vain "mestis hakuja". Huhuissa pyörineistä nimistä Nenonen, Cornet, Santala, Vincour, Wirtanen, Keränen. Näistä, kun ainakin kolme toteutuu niin voidaan sanoa joukkueen olevan mielenkiintoinen ja vahvistuneen. Ja yhtään vähempään ei...
  3. 7

    HPK kaudella 2018–2019

    Eipä isommin huhuja liikkeellä ole ollut mutta jotain kuitenkin. Nenonen taitaa näistä olla se varmin, kun se jo kauden aikana monesta lähteestä on varmana kerrottu. Jotenkin pidän siitä, että huhuja ei vuoda ulospäin ennen niiden julkaisuja. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö mukana voisi olla...
  4. 7

    HPK kaudella 2018–2019

    Joo hiljaista on kyllä ollut. Vaikka huhuista onkin mukava lukea niin jollain tapaa pidän myös siitä, että mitään ei kuulu ulospäin ennen virallisia julkaisuja. Eikä tuo hiljaisuus välttämättä sitä tarkoita, etteikö sieltä hyviä hankintoja voisi olla tulossa. Toki, jos ns. isoja nimiä on...
  5. 7

    HPK kaudella 2018–2019

    Jossain vaiheessa itsekin olin vielä sitä mieltä, että puolustus on kunnossa ensi kautta ajatellen eikä se tarvitse isommin muutosta. Mutta, kuten moni muukin niin olen samaa mieltä siitä, että jotain muutoksia sekin kaipaa. Puolustuspelaaminen ja varsinkin maalinedustalla, on ollut koko kauden...
  6. 7

    HPK kaudella 2018–2019

    Mikäs tuo tommoinen Elmo-lehti oikein edes on? En ole ikinä kuullutkaan moisesta. Onhan se hienoa mikäli Nenonen on päättänyt Kerhon ensi kauden seurakseen valita, kun kuitenkin ura nousussa ja potentiaalinen 20:n maalin mies. Toivon mukaan se sopimus on sitten pitävä eikä tuo Tappara kuvio...
  7. 7

    HPK kaudella 2018–2019

    Puolustus siis pysyy samana ja toivon mukaan se myöskin riittää ensi kaudella. Tällä hetkellä ei sekään osasto hyvältä vaikuta, tosin joukkueen peli on sen verran sekaista ettei todellista iskukykyä pysty muodostamaan. Hyökkäyksessä väki vaihtuu mikä on ainoastaan hyvä asia. Itse toivoisin...
Ylös