Hakutulokset

  1. S

    Kuin telkkä pönttöön – suunnistus harrastuksena

    Tällä kertaa pääsen hieman helpommalle osuudelle eli vitoselle. Viime vuonna oli ykkösosuus ja toissa vuonna kakkososuus. Sijoitus tulee olemaan noin 1000 meidän joukkueella ja itselläni on siinä ja siinä joudunko yhteislähtöön vai en. Meidän kaveriporukalla käynyt kai aika perinteisesti eli...
  2. S

    Kuin telkkä pönttöön – suunnistus harrastuksena

    Tänä vuonna on kolmas kerta putkeen Jukolassa ja samalla aikalailla kolmas vuosi putkeen kun tulee iltarasteilla käytyä. Lapsuudesta tai nuoruudesta ei ole taustaa suunnistuksessa, mutta näin aikuisiällä tullut itseopittua suunnistusta. Lauantaina kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna...
Ylös