Hakutulokset

  1. P

    MM 2023: Suomi

    Ei mielestäni minunkaan mielestäni Jalosella sellaista samanlaista voittamisen paloa roihunnut olemuksesta mitä aiemmin on ollut. Muutamia vuosia sitten näitä pikkumaita vastaankin tukkoisena esiintyminen kotiyleisön edessä olisi saanut varmasti kuplimaan, mutta meno oli nyt aika...
  2. P

    MM 2023: Suomi

    Suomalainen joukkueurheilu ja ylimielisyys ovat aina sopineet todella huonosti yhteen. Kaikenlainen ennakkosuosikin asema on lähinnä vaivaannuttava asetelma. Suomalainen on altavastaajan asemassa parhaimmillaan. Jotenkin tuntuu, että joukkuekin lähti median keulintaan kyytiin, että yksi USA...
  3. P

    MM 2023: Suomi

    Laineesta saatiin uusi Ristolainen. Liian hyvä maajoukkueeseen.
  4. P

    MM 2023: Suomi

    Tämä on kyllä jo ajoittain koomisen vaivaannuttavakin piirre, mutta kertoo toisaalta siitä, että tämä on myös ennen kaikkea viihdettä ja hupia karjalalippiskansalle, koska kansansuosikilla tulee olla kausari jatkossakin joukkueeseen. Anttilan jättäminen rannalle olisi ollut sama kuin Puten...
  5. P

    MM 2023: Suomi

    Nyt olisi Kai Nurmisen vuoro, kun aikanaan jätettiin tylysti pois kisakoneista.
  6. P

    MM 2023: Suomi

    Ville Nieminenkin latoi hattutempun 2003 Hakametsässä, kun Suomi voitti Ruotsin 4-0 pregameissa, mutta Ara jätti rannalle kotikisoista.
  7. P

    MM 2023: Suomi

    Kyllä kelpasi samaan aikaan lentokentälle, mutta eri lähtöselvityksiin. Toinen kone kisoihin ja toinen etelään.
  8. P

    MM 2023: Suomi

    Joukkuehan on täyttä Jalosta. Nämä treenipelit nyt ovat väkinäistä pakkopullaa, mutta kun kiekko tippuu tonttiin 12.5, niin paraatimarssi alkaa finaaliin ja asiaa auttaa myös se, että muiden maiden kokoonpanot ovat lähinnä hyvä läppä. Kun Rantanen on kentällä, niin Suomi voisi pelata koko...
Ylös