Hakutulokset

  1. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Ei sitä pelätä tarvitse vaan se on näin. Eiköhän kaikki tiedä että tulevan kauden joukkueet jo aika pitkälti tässä vaiheessa on kasattu niitä muutamia täydennyksiä lukuunottamatta.
  2. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Ikävä todeta noinkin raudanlujalle ammattilaiselle, että kyllä se ensi kauden rosteri on tässä vaiheessa kevättä suht pitkälti jo kasattu Kallion ja Uraman toimesta, ei enää heipat auta ensi kaudeksi.
  3. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Ei ole turhaa tullut -95 tuuletettua hattutemppua, Åstenin show vaihtoon hoiperrellessa oli koko kauden oksettavin esitys, enkä usko että meni läpi edes paatuneimmalle en gång ihmiselle (okei varmasti meni, niin sekaisin osa on) Mutta mahtavaa että jopa omia hävettää.
  4. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Näyttäis HESA olevan aika mustavalkoinen, junnutkin vei toisen pleijarin.
  5. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Täysin samaa mieltä, nyt näki kyllä kilometrin päähän että jälkipeli oli kuin parasta pikkukaupungin kesäteatteria missä kylän oma poika saanut ensimmäisen pääroolin.
  6. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    On se aikalailla juu.
  7. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Nyt oli kaikkien aikojen show ku "etsi" ulos kaukalosta, yleensä en filmauksista paljo huutele mut tuolla päästäisin itsekin jopa teatterikorkeakouluun
  8. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    On nyt havaittu että et pidä selostajasta, keskityttäisiinkö kuitenkin vaikka peliin itseensä loppuaika?
  9. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Oliko pelissä ny jotai sellaista miksi Ilomäen piti purra koko jatkoaika tuppea. Minun mielestä meidän paras 3v3 pelaaja jos voittaa halutaan?
  10. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Tuo Koskinen on kyllä kuin kopio herroista Teemu Väyrynen, Otto Nieminen, Max Kolu etc. Kiekon kun saa niin pää painuu polviin ja jalat alkaa käymään. Hieman voisi päätä nostaa niin näkisi missä kaverit menee.
  11. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Kalto oli piirtämässä jo parempaa kuviota Jasulle penkillä maalin jälkeen. Näytti että Jasu haistatti paskat siinä tuherruksille.
  12. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Tainnut pudota pois koko kokoonpanosta nyt.
  13. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Tarmo Reunasta en kaipaa ikinä Tepsiin.
  14. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    On tämäkin kyllä kumma juttu. Aivan koko kauden on itketty kun Ahokas seisoo toteemipaaluna vaihtoaitiossa eikä tee mitään. Ei aikalisää, ketjuja ei sotketa, alisuorittajia ei viltitetä. Sitten kun ensimmäisen kerran koko kaudella tehdään jotain hieman radikaalimpia peluutusmuutoksia niin ei...
  15. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Valmennus teki jotain, YV:llä Haapanen, Munkki, Kiviharju. Hyvin toimikin muuten mutta viimeistelijäksi oli löydetty Skali.
  16. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Kiitos!
  17. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Ei tietenkään voida. Sopimukset on yleensä kumma kyllä tehty pidettäviksi. Toki yritettiin muutakin, mutta miten se sitten sujui.
  18. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Kai maar me joku sulle mieluinen rahastava koukkupolvi vielä naarataan sentään?
  19. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Ja sekun olisi epäonnistunut niin ois ollu 3 sivua hieman erilaista viestiä täällä.
  20. L

    Peliesitykset kaudella 2022–2023

    Tämä oli erinomainen huomio, välillä kantsii katsoa tilannetta sen 10sekuntia kauemmaksikin. Itse mietin juuri siinä kohdassa kun Jasu sen kiekon kanssa toheloi että aika usein näistä helisee omissa.
Ylös