Hakutulokset

  1. G

    Koronakuolemat Suomessa 31.12.2020

    Eniten näkyy olevan niitä, jotka arvasivat oikein. Tietäjät tietää. Harmi kun en ollut yksi heistä vaan jostain syystä olen kertonut oikean luvun kahdella tehdessäni omaa arvausta.
  2. G

    Koronakuolemat Suomessa 31.12.2020

    Helposti tulee kunhan tämä toinen aalto lähtee kunnolla liikkeelle, tulee joukkoaltistumisia ja kansa joutuu koronapsykoosiin.
  3. G

    Koronakuolemat Suomessa 31.12.2020

    Mulla on jo tullut koronaähky enkä tiedä yhtään montako on tähän mennessä kuollut. En ole lukenut korona uutisia vähään aikaan. Alkuun jaksoi jonkin verran kiinnostaa, mutta nyt olen aiemman eristäytymisen lisäksi eristänyt itseni koronauutisilta. Toivottavasti joku hoksaa sitten kertoa minulle...
Ylös