Hakutulokset

  1. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Kyllähän Osalan ranne rävähtää kovempaa kuin useimmilla lämäri vaikka osa kädestä olisi puutunut. Maxwellilla oli aikoinaan se baseball-kyynärpää ja justeerasi siihen laukauksensa, Oskarikin kiskaisee ihan rapeasti vaikka jossain ehkä rutisee.
  2. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Jokohan Rynnäs palaa luukulle? Itse en edellistä peliä nähnyt mutta Metsävainio vaikutti tosiaan vakuuttavalta, hyvä jos saa jatkaa.
  3. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Minä olen siinä käsityksessä että Metsävainio on loukkaantuneena sivussa. Aika hyvin on leveyttä hyökkäyksessä, kun en osannut kaivata Osalaakaan tuohon. Toivottavasti Oskari pääsee takaisin heti pleijarien alkuun. Edit. Huml oli kärppänä paikalla ja tiesi Tinon tilanteen nopeammin.
  4. P

    Ketjulotto 2018–2019

    Minusta on hyvä että Mäkelä saa nyt paahtaa ykkösparissa, on kuitenkin liikkeen ja ällin puolesta potentiaalia ihan maajoukkueeseen asti joku päivä, kunhan hieman rauhoittuu ja saa sitä hosumista pois. Metsävainio on ollut pirteä ilmestys viime peleissä, nyt pitääkin vähemmälle peliajalle...
Ylös