Hakutulokset

  1. F

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Yksi mielenkiintoinen seikka syntyy ainakin ilmastonmuutoksesta. Olen kuullut arvailuja siitä, että maanviljelys muuttuu Suomessa vielä hyvinkin kannattavaksi jossain vaiheessa, ja tämähän johtaisi ainakin jossain määrin maaseudun asukasluvun nousuun. Tämä siksi, että Keski-Euroopan maaperä ei...
  2. F

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    En puhu, en ole tältä alueelta kotoisin. En tosin ihan näiltä syrjäisimmiltä seuduiltakaan. Mutta en näkisi kyllä mitään suurta estettä sille, etteikö jonnekin Taivalkoskellekin voisi teknologian myötä syntyä ihan samanlaisia työpaikkoja kuin omaan kotikuntaanikin. Tosin voi se tietysti olla...
  3. F

    ”Kolkassa synkeän syntymämaan” – eli pidetään koko Suomi elinvoimaisena

    Minä en olisi varma, että näitä oikeasti kuolevia kuntia on lukumäärällisesti kovinkaan montaa. Ihmisiä ja yrityksiä kun liikkuu koko ajan kuitenkin myös keskuksista maalle, joten ei muuttoliike ole niin selkeän yksisuuntainen kuin tässäkin ketjussa annetaan ymmärtää. Toki enemmän porukkaa...
Ylös