Hakutulokset

  1. U

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Selin ei varsinaisesti TPS:ssä vastannut hyökkäyksestä, vaan se oli Pikkaraisen puoli, Atun hoidellessa puolustuksen. Hyökkäys tosiaankin hyytyi loppua kohden, mutta osasyynä oli sekin että isoja syömähampaita menetettiin sairastuvalle jolloin papat jouduttiin peluuttamaan puhki ja jarrumiehet...
  2. U

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    En toisaalta välittäisi suoraan sanoen paskaakaan näistä puskaradion huhuista "Selin/Pikkarainen oli mulkku ihmisenä", TPS tuntuu edelleenkin vähän sisäänpäin kääntyneeltä ja Selin/Pikkarainen olivat ulkopuolisia, joten ymmärrettävää että jälkikäteen suolausta tulee joilla yritettään oikeuttaa...
  3. U

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Tepsissä oli ilmeisesti tehty suunnitelma jonka mukaan taas otetaan projekti "omat pojat" niin kentällä kuin valmennuksessa ja Kaskiselle oli luvattu tulevaisuudessa päävalkun tontti. Tarkkaanhan ei tietenkään tiedetä tapahtumien kulkua. En kuitenkaan kyllä allekirjoita näkemystä siitä että TPS...
  4. U

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Koska päävalmentaja päättää pelaajien roolituksen ja näi nollen määrittää myös tarpeen millaisille pelaajille on tarvetta. Jos hankintoja tehdään ilman että valmennus pystyy sanomaan sanaansa hankintoihin ja UTJ läiskii oman päänsä mukaan ukkoja hallille, niin en ihmettele miksi sellaiset...
  5. U

    Ari-Pekka Selin HIFK:n päävalmentajana

    Selinin lätkässä oli vahvasti viime vuosina mukana Tomi Kallion SHL:stä tuomia vaikutteita, saa nähdä tuoko Atu ne mukanaan. Tavallaan tästä tosiaan tulee se maku että Nybondas vierittelee vastuuta omista epäonnistuneista hankinnoistaan muille, vähän kuin Arse Vuori aikanaan meillä. Tosin...
Ylös