Hakutulokset

  1. K

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Olkinuora on viimeisin Tapparan juniorimyllyn tuottama maalivahti, jos Hrachovinaa ei syystä tai toisesta lasketa. 16-vuotiaana lähti Jussi Pohjois-Amerikkaan eikä ole palannut takaisin. Tai no, Kolppanen on pelannut pari kautta Tapparassa, mutta sitä en laskisi. Aika harvinaisia tapauksia ovat...
  2. K

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Näiden kasvattivääntöjen ongelma on, että pelaajille yritetään vääntää väkisin yhtä kasvattajaseuraa, vaikka useimmilla on monta. Peltolaa ja Hrachovinaa yhdistää lisäksi se, ettei kumpikaan ollut mitään teinitähtiä vaan he määrätietoisella työllä raivasivat itsensä pieneen rooliin edustukseen...
  3. K

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Taisi olla tärkeimpänä pointtina se, että on Tapparalla juniorituotantoa - varsinkin nykyään. Parhaat nuoret eivät vaan viihdy Liigassa montaa vuotta, jos eivät lähde Pohjois-Amerikan junnusarjoihin jo ennen ammattilaisuutta. 1994-syntyneistä eteenpäin on omia kasvatteja pitkin maailmaa ja kuten...
  4. K

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Myös Hrachovina tuli B:hen samanikäisenä kuin Peltola.
  5. K

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    @Hidas_ja_kankea: Ennen runkosarjan alkua Veikkaus tarjosi Tapparan mestaruudesta 3,30-kerrointa, mikä vastaa noin 26 % todennäköisyyttä. Mä otin ne nimittäin talteen toisaalle ja kopioin sieltä nyt tähän: Joukkue Kerroin Tn (%) Tappara 3,3 25,77 JYP 5,1 16,68 TPS...
  6. K

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Tosiaan, ei tuosta virallista tietoa ole olemassa vaan koeaika perustuu vaan huhuun. Tietäjät ovat asiasta kertoilleet netissä kesästä asti. Redenbach lähti samalla hetkellä kuin JMJ toipui. Käy järkeen, että tämä olisi saattanut olla yksi suunnitelmista alun perinkin. Tappara ei koeajoista...
  7. K

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Se kova muutos on ollut Revon ottaminen takaisin Pohjois-Amerikasta? Vaiko Kärjen kenkiminen vai peräti try-outilla olleen paikkaaja-Redenbachin pois päästäminen? Lukko ei ole tainnut tehdä muita kovia ratkaisuja kuin kenkinyt Fleuryn ja Kärpät ei ole tehnyt mitään, joten sikäli olet jäljillä...
  8. K

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Rautakorvella on aika ykkösmokke, joka pelaa kaikki pelit. Joskus se vaan vaihtuu kesken kauden. Tuon kauden aloitti Pekka Tuokkola, joka aikansa kiekkoja pudoteltuaan menetti ykkösveskarin viitan yksittäisen näytönpaikkansa käyttäneelle Metsolalle. Tuokkola kengittiin ja tilalle palkattiin...
Ylös