Hakutulokset

  1. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Se näissä pitkän ajan dominoinneissa on kuitenkin varmaa, että jossakin vaiheessa katkeaa. TPS ja Jokerit vei aikoinaan kaksistaan mestaruuksia, Kärpät ja Tappara myöskin. Mutta pudotus tulee syystä tai toisesta, aina. Ja siinä muutosvaiheessa sitten voi pienemmätkin seurat yllättää. Nyt menee...
  2. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Juu, jotakin kärmeskeittoa Mansessa vedetään, Rautakorpi on opiskellut pelifilosofiaa, aiemmin ei osannut loppuun asti käsitellä. Ja voi vieläkin tulla joku mokaus, mutta kokonaisuutena koko organisaatio on edellä muita melko tavalla. On tietysti taustalla paljon muutakin, nuoret haluavat...
  3. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Tapparan pelejä kun katseli pitkin kautta, kävi selväksi , että Rautakorpi kokeilee eri pelitapoja. Aivan sama, jos jonkin pelin hävisivät, siitä otettiin vaan muistiin vastustajan heikkoudet/vahvuudet. Ja nyt niitetään. Tepsin joukkueesta yritin kauden aikana esittää, ettei yksi riitä, mutta...
  4. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Kyllä siellä Tappara, Kärpät, JYP ja TPS edelleen jyrää, IFK noussut mukaan, tosin sitä ajattelin jo aiemminkin. KalPa jaksaa yllättää ja SaiPa myös. Sääleistä vaikeaa noin muuten, toivottavasti yllätetään, edes joku. Lukon tilanne huono, kun ukkoja saikulla, Pelicansista ei tiedä, mitä tulee...
  5. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Ei tutise. Valmistellaan tässä 2013 uusintaa.
  6. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    No käytännössä yksi kentällinen. Kun kuorma kasvaa, miten jaat nuo? Tapparan kaltainen tasaisuus puuttuu...
  7. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Mielestäni TPS tarvitsee leveyttä entisestään, nuoret kyllä hyviä, mutta kokemus puuttuu. Toinen veskari ja pakki ehkä tarpeissa. No, aika näyttää, vahvaa menoa Turussa.
  8. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Kärpillä tosiaan ongelmia tehostelun kanssa, mutta toisaalta tämän hetken liigan ehkä paras valmentaja ja resursseja lisätä pelaajia, kun voimat loppuu. Tällä hetkellä liikaa ykkösen varassa. Mitä Tappara-peliä katsoin, niin Tapparalla kyllä murhaava teho pelissä. Pidän kyllä Tapparaa ja Tepsiä...
  9. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Vaikka kärkijengit voitettiin, niin Tepsi on kyllä vahva. Keväällä mielenkiintoinen pudotupelisarja tulossa. Tai, äkkiä se peli myös romahtaa ; ).
  10. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Juu ja pelit alkaa vasta välierissä, koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Pari sairastamista ja loukkia ja aivan uudet matsit. Mutta kyllä aika kovaa suoritusta on tällä hetkellä kärkijengeillä. Kuuden joukkoon moni tahtoo ja pienestä kiinni. Hyvä sarjakausi menossa ja joka peli tärkeä, vielä kun...
  11. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    No eihän täällä oo mitään keskusteltavaa, kärkijengit vaan voittaa ja voittaa, eiku eihän saatana aina voitakaan, sviddu meil on mahikset.
  12. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Kyllä voidaan jakaa kultamitalit Tapparalle ja Kärpille, pronssia HIFK:lle, niin olette ylivoimaisia. Kympistä poikki ja uudet sakit vai miten se meni? Eihän muilla ole mitään jakoa tällä kaudella.
  13. V

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2017–2018

    Pakkien lisäksi pitää muistaa myös hyökkääjien puolustuspelaaminen, ylhäältä tulee aika mukavasti ainakin Tapparan ja JYPin hyökkääjät. Kärppien pelitapa taas sellainen, että hyökkääjät "koko" ajan hollilla, jos pelisuunta kääntyy. Turha teidän poikien kikkelimittailla puolustuksen hyvyyksillä...
Ylös