Hakutulokset

  1. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Komea nimi tällä puolalaisjuoksijalla, Adam Kszczot. Sukunimi tyypillinen puolalainen eli nyrkki näppäimistölle ja katsotaan, mitä kirjaimia sattui tulemaan.
  2. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Jännä tämä kolmiloikkaa johtava Hanna Milenko. Syntyään eurooppalainen, mutta nykyään aasialainen ja silti on EM-kisoissa mukana.
  3. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Moukarissa Pawel Fajdekin kuudesta heitosta huonoin oli 78,85 metriä. Muiden kilpailijoiden paras oli 78,84 metriä. Eli Fajdek olisi jokaisella heitolla voittanut EM-kultaa.
  4. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Kristiina Mäkelä tuli yhdeksänneksi, David Söderberg seitsemänneksi.
  5. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Fifa juoksee näemmä viiden tonnin juoksussa. Eikö näissä kisoissa pitäisi olla Uefa?
  6. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Mulla ei aikoinaan pikkupoikana kestänyt pää lähtölaukausta, joten en voinut osallistua lainkaan.
  7. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    On se sääli, että allergia vaivaa juuri aina arvokisoissa, eikä koskaan jossain piirimestaruusjuoksuissa. Vai onko Sandra Eriksson allerginen juuri arvokisoille? Niki Juusela huomasi juuri, että korkeushyppy on käynnissä. No, onhan se ollut jo kolme varttia.
  8. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Mahtaako miesten kuulantyöntöä tai korkeushyppyä näkyä telkkarissa? Korkeudessa on jo kaksi ensimmäistä korkeutta käyty läpi, mutta kuula on toki vasta alkamaisillaan. Naisten kolmiloikasta sentään näytetään Kristiina Mäkelän hypyt.
  9. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Kahvinpurut voi laittaa takaisin purkkiin, ei tule mitalikahveja juotavaksi.
  10. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Jos vertaillaan suoraan kauden parhaita tuloksia tai uran parhaita, Sandra Eriksson on finaalin kakkossuosikki. Vain saksalaisjuoksija Gesa Krausella on molemmissa kohdissa parempi tilastoaika. Alkuerissä tosin albanialainen Luiza Gega dominoi Erikssonin erää täydellisesti.
  11. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Enkä minä ole väittänyt, että kukaan olisi kiistänyt. Siihen vain tartuttiin, että kutsuin Afrikassa syntyneitä afrikkalaisiksi.
  12. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Kyllä se syntyään afrikkalaisille meni, mikä on tosiaan harvinaista.
  13. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    En ole väittänyt, etteikö olisi eurooppalainen. Syntyään afrikkalainen ja nykyään eurooppalainen. Ei hän muuten tuolla EM-kisoissa juoksisi, jos ei nyt olisi eurooppalainen. Syntyään hän on kuitenkin afrikkalainen.
  14. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Kukaan ei ole maininnut maanosan asukkaista mitään vaan siitä, minne on syntynyt. Jos joku ihminen syntyy Afrikkaan täysin afrikkalaiseen perheeseen, niin kyllä se minusta syntyään afrikkalainen on, vaikka muuttaisi kuuhun myöhemmin asumaan. Jos sinusta Afrikassa täysin afrikkalaiseen...
  15. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Rapistuuko se syntymämaa pois iän myötä? Eli jos on vaihtanut kansalaisuutta 20 vuotta sitten tai eilen, niin toinen on vähemmän afrikkalainen kuin toinen? Syntyään afrikkalainen on myös tämä Tanskan poika.
  16. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Syntynyt Eritreassa, joten menee afrikkalaisesta minun mielestäni. Vaikka toki kaikki nämä ovat nykyään eurooppalaisia.
  17. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Miesten puolimaratonillakin on kaksoisvoitto menossa Afrikkaan. Ja Turkki senkun jatkaa mitalien keräämistä.
  18. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Ja tällöin Ruotsi hallitsisi vielä enemmän yleisurheilua?
  19. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Vai hylätäänkö tämä pronssinorjalainen, kun kopautti isäntämaan jatkaa kantapäille?
  20. R

    EM-yleisurheilu 2016 – liveseuranta

    Norjahan dominoi kuin hiihdossa ikään.
Ylös