Hakutulokset

  1. K

    TPS World-Wide Watch 2015–2016

    Rantaselle viime yönä pari häkkiä. Pistepörssin 8. sija noin kolmanneksen pienemmällä pelimäärällä kuin muilla. Tulokkaiden pistepörssin ylivoimainen kärkipaikka. Paljon kohuttu ja hehkutettu Nylander pisteissä yhden edellä (ja pelaa jengissä joka dominoi koko AHL:ää, toisin kuin Rantanen). AHL...
  2. K

    TPS World-Wide Watch 2015–2016

    Sen verran Rantasen peli on parantunut, että pelaa nyt edes hiukan Jalosen näköistä lätkää, mutta eipä tuo silti suurempaa juhlimista aiheuta. Vaikea sanoa missä on vika. Suurin ongelma on, että liike ei vain tällä hetkellä riitä. Miksi ei, niin en todellakaan osaa sanoa. Viime vuonna...
  3. K

    TPS World-Wide Watch 2015–2016

    Syväjäässähän tuo Rantanen on ollut kaksi ensimmäistä peliä, ei voi mitään. En tiedä käykö enää edes jet lag selitykseksi, eipä tuo kai viikkoja suoritukseen vaikuta. Mikolla on suuria ongelmia suuren kaukalon rytmiin ja Suomen joukkueen pelitapaan sisään pääsemisessä. Ensimmäinen huomattava...
  4. K

    TPS World-Wide Watch 2015–2016

    Viiden ottelun pisteputkessa ja pistepörssin sijalta 7. kiva lähteä junnukisoihin. Ylipäätään Rantanen jäi joulukuun yhdeksässä pelissä vain kerran pisteittä. Joulukuun osalta +7 on sekin ihan kelpo lukema, huomioon ottaen että Rampage hävisi kuukauden 7 ensimmäistä peliään. Koko alkukauden...
  5. K

    TPS World-Wide Watch 2015–2016

    SendtoNews - Distribution Evolved Näköjään Rantasella onnistuu viimeistely myös rystypuolelta suhteellisen tyylikkäästi. Harmi, että joukkueen peli on viime aikoina taantunut ja tuntuu tulevan turpiin koko ajan. Siihen nähden 19 peliin 9+14=23 ja +14 on kova suoritus. Jännä nähdä, millaista...
  6. K

    TPS World-Wide Watch 2015–2016

    Taisi lipsahtaa tunsben hehkutukseen yksi syöttö liikaa, mutta eipä tuo suorituksen arvoa vähennä. Rasse takoo pisteitä kovaan tahtiin, mutta nyt myös tehotilastossa on näkynyt erittäin positiivinen käänne ja trendi. Veti alku NHL-uran lähemmäs -0,5 per peli tehotilastokeskiarvolla, mutta...
  7. K

    TPS World-Wide Watch 2015–2016

    Rantanen ilmeisesti väänsi viime yönä polvensa jossakin taklaustilanteessa ja jätti pelin kesken. Tuli toki itse pois kentältä ja istui jonkin aikaa vaihtopenkillä ennen pukusuojaan poistumista, että sikäli toivoa on että kysymyksessä ei ole vakava loukkaantuminen. Avsin puolella Tanguay on...
  8. K

    TPS World-Wide Watch 2015–2016

    Hienoa jälkeä! Laajempi kooste Rantasen ja Rampagen otteista tuolta: AHL Highlights & Game Replays | Watch American Hockey League Highlights & On-Demand Video
  9. K

    TPS World-Wide Watch 2015–2016

    Yhteenveto viimeyön Boston matsista Rantasen näkökulmasta alla. Tilastot näyttävät pahalta, esitykset kentällä eivät onneksi niinkään. Mun mielestä tämä oli Rantaselta parempi peli verrattuna vaikkapa avausotteluun. Söderberg oli sanalla sanoen huono, ja Rendulic täysin näkymätön. Royn...
Ylös