Hakutulokset

  1. C

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Mä nyt tässä tarkennan vielä, eli vehreet on sen about 4% edellä ja ruotsalaiset saman verran takana persuja.
  2. C

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Ne harkinnanvaraiset tuet ovat 800e/kk päälle jotain muutaman satasen luokkaa maksimissaan eli aika vähän viikkotunteja saa kertyä jotta kotona oleskelu olisi kannattavampaa.
  3. C

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Ensinnäkään kaikki ei asu Helsingissä, toiseksi kaikki ei tarvitse nytkään toimeentulotukea kokonaisuudessaan, kolmanneksi ihmisillä on mahdollisuus työllistyä osa-aikaisesti ja tehdä vaikka 10 viikkotuntia perustulon päälle. Säästöä syntyy myös raskaan julkisen sektorin karsimisella.
  4. C

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Niin siis niissä tapauksissa joissa toinen vanhempi on töissä Suomessa, eli maksaa veroja Suomeen, eli siis maksaa sen lapsilisän, voidaan lapsilisää maksaa myös ulkomaille.
  5. C

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Tämähän on erinomainen asia. En osaa sanoa kuinka paljon työntekijöitä joutuisi lähtemään pois sossusta ja kelasta, mutta osa varmasti joutuisi. Nämä voivat sitten koulutettuina henkilöinä hakea tarpeellisempaa duunia, se eläkepommi tikittää taustalla kuitenkin ja huoltosuhde on huono.
  6. C

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Viitsitkö avata tätä vähän? Lähinnä noiden massairtisanomisten osalta.
Ylös