Hakutulokset

  1. H

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    No jos näin on niin toivottavasti Sipilä voittaa ja eteläsuomalaiset kupataan puhtaaksi ja annetaan rahat tänne pohjoiseen! Eteläsuomalaiset voi sitten käydä joskus maakuntamatkailulla katsomassa kuinka rikkaat elää.
  2. H

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Voin toki muistaa väärinkin, mutta eikö vahvan markan politiikka ollut erityisesti Koiviston Manun ja Holkerin hallituksen lempilapsi? Saattoi tosin olla, että Ahokin yritti sitä jatkaa ennen kuin päästivät markan kellumaan. Ja mitä EU-jäsenyyteen tulee niin kyllä Ahon hallituksella oli siinä...
  3. H

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Kun on seurannut tämän ja muutamien edellisten hallitusten touhuja niin tulee mielessään kysyneeksi, että onko se diktatuuri sittenkään niin huono asia. Asioilla olisi ainakin päättäjä ja vastuullinen. Meni sitten syteen tai saveen.
  4. H

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Iltalehdestä: Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matti Vanhasen mukaan sote-sopua haetaan yhä hallituspuolueiden johtajien kesken. 15.02: Keskustan eduskuntaryhmä antoi Sipilälle valtuudet sopia sotesta viikonlopun aikana. Sen sijaan ryhmässä oltiin sitä mieltä, että puolueen itsensä...
  5. H

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    SDP ja Vihreät ovat aika yksikantaan tänään ilmoittaneet, että menevät hallitukseen vain vaalien kautta. Ja toki se heillä näillä nykyisillä gallup-luvuilla olisikin viisain ratkaisu.
  6. H

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Tämän perusteella Kokoomus olisi kusemassa muroihin ja kaatamassa koko homman. Vaikuttaa aika erikoiselle. Tällä menolla he lentävät hallituksesta eivätkä voi vaikuttaa mihinkään. Vaikea ymmärtää, että mikä siinä olisi ajatuksena. Mutta mulkeroinnilta vaikuttaa. Ovatko vain pelanneet peliä...
  7. H

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    On huvittavaa miten nykyään käytetään perustuslakia politikoinnissa. En muista, että tällaista olisi aikaisemmin ollut. Perustuslailla yritetään torpata milloin mikäkin uudistus. Perustuslaki on kirjoitettu yleisesti ja väljästi. Hyvällä mielikuvituksella ihan mikä tahansa on perustuslain...
  8. H

    Hallitus 2015–? Kolme ässää, sinivalkoinen hätätilahallitus?

    Kaupungissa ihminen on ihmiselle susi ja mielenterveysongelmat vai lisääntyvät. Betoni masentaa ja vapaa-aika täytyy hedonisesta ja pinnallisesta viihtymisestä ja lyhytaikaisten tarpeiden kaupallisesta tyydyttämisestä, aina vain uusia ärsykkeitä hamuten. Synapsit napsuu ja sulakkeet palaa...
Ylös