Hakutulokset

  1. S

    Helsingin Jokerit kaudella 2015–2016

    Tanskaa vastaan niitä pisteitä onkin vasta luvassa, kun katsoo Tanskan tämän hetkistä MM-rosteria. Tanska on todellisessa putoamisvaarassa näissä kisoissa ja eiköhän jopa surkea Kontiola onnistuisi Tanskaa vastaan tekemään lukuisia pisteitä.
  2. S

    Helsingin Jokerit kaudella 2015–2016

    Tämä himoitsemasi Kontiola teki tällä kaudella yhden maalin. Joku MM-kisojen pistepörssin voitto, jossa tehot syntyivät lähinnä vain Saksaa ja Slovakiaa vastaan joskus vuosia sitten ilmeisesti vieläkin oikeuttaa kärkiehdokkaaksi Jokereiden ykkösentterin paikalle.
  3. S

    Helsingin Jokerit kaudella 2015–2016

    Hyi saatana, että täällä osa porukasta haaveilee jonkun Kontiolan perään. Kaveri ei pärjännyt vauhtinsa kanssa edes Saksalle noissa pari päivää sitten pelatuissa otteluissa. Lisäksi se, että hän viettää kesät Salmelan känniporukassa ei hirveästi houkuttele.
Ylös